torstai 29. heinäkuuta 2021

Selkie Green Care

Itse olen plärännnyt VisitKarelia-sivustoa ja sieltä bongannutkin oikein mainioita vierailukohteita tähän meidän lähimaastoomme. Yksi uusi tuttavuus oli parinkymmenen kilometrin ajomatkan päässä sijainnut uusi tuttavuus Selkie Green Care.


Olemme ehtineet jo eläimiä ihastella tämän kesän aikana pienen matkan päästä, mutta tämän paikan erikoisuus oli se, että paikan päällä on järjestetty kierroa ja pääset koskettelemaan itse eläimiä. Aloitimme kierroksen ruokkimalla ja sylittelemällä marsuja. Pikkuneiti oli aivan innoissaan tilanteesta, kukapa lapsi ei tuollaisesta pitäisi. Marsuihin tutustumassa kävi myös todella soma kissanpentu, joka ei kyllä ollut vieraiden ihmistenkään suhteen lainkaan arka.


Lisäksi tilalta löytyy vuohia, joita aluksi ruokittiin verkon lävitse, mutta kierroksen lopuksi menimme aitaukseen tekemään heihin lähempääkin tuttavuutta. Lampaat pääsivät meidän kanssamme vapaina käyskentelemään myös metsän seassa. Pihalla oli vapaana myös poni, joka oli kuitenkin tällä kertaa mieluummin enemmän omissa oloissaan.

Heinäkuussa paikalla oli avoimet ovet ja kierroksella oli hintaa 7,50€/henkilö. Erilaisille ryhmille paikan päällä on paljon toimintaa ja suosittelen erittäin lämpimästi kurkkaamaan jos vaikka haluaisitte paikan päällä järjestää työpäivän tyky-iltapäivän tai vaikka lapselle syntymäpäiväjuhlat.


Niin itse kuin neitokaisenikin viihdyimme paikan päällä loistavasti ja erittäin suurella lämmöllä suosittelemme myös muita tekemään tuttavuutta paikkaan!

Oletko sinä tämän kesän aikana tutustunut paikallisiin nähtävyyksiin ja vierailukohteisiin?

4 kommenttia:

  1. Tällaiset paikat on ihania. Täällä helsingissä on sellainen eläintila kuin Falkulla, tila toimii myös nuorisotyön tilana. Eläimet siis auttavat nuoria, joilla on vaikeuksia ja toisin päin.

    Kyllä ollaan tutustuttu paljon Helsingin tarjontaan monena vuonna ja koko ajan löytyy lisää kohteita, joissa vierailla.

    VastaaPoista
  2. Onpa sinun tyttö kasvanut! Ja ihanan pitkät hiukset.
    Todella upean näköinen ja mielenkiintoinen paikka tuo Selkie Green Care.
    Tällaiset elämykset ovat tärkeitä sekä lapselle että aikuiselle ja ylipäätänsä
    tutustuminen eläimiin ja niiden hoitoon.
    Olenhan minä tutustunut vaikka mihin nähtävyyksiin. Osa paikallisia osa vähän kauempana. Blogin puolelta löytyy lisää vinkkejä.
    https://www.marjonmatkassa.fi/

    VastaaPoista
  3. Kotieläintilat on niin viehättäviä! Siellä voi helposti vierähtää koko päivä, vaikka eläimet "tuttuja" olisikin 💗💭

    Joko odotat syksyn saapumista ja pimeneviä iltoja? Fiilistelyä kynttilöiden & tunnelmavalojen kanssa? 🤍

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana paikka! Ei ole ihme, että viihdyitte siellä.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat