tiistai 6. heinäkuuta 2021

Arkipäivä

Arki. Niin tylsää kuin se onkin niin mielestäni on hauska päästä kurkistelemaan minkälaisia muiden päivät ovat ja tästä syystä ajattelin avata teillekin sitä millainen meillä on perinteinen arkipäivä.


Arkiaamut alkavat kellonherätyksellä. Itse en ole enää vuosiin käyttänyt varsinaista herätyskelloa, minut herättää FitBit-ranneke värinällään. Kätevä jos samassa huoneessa on toinenkin nukkuja ja yksinkin ollessa itse koen sen mukavemmaksi tavaksi herätä kuin herätyskellon ääneen. Herätys minulla on asetettu 6-6.30 aikaan eli tuolla aikavälillä FitBit herättää sen mukaan minkä tulkitsee olevan unenvaiheeseen sopivin.

Aamulla saan yleensä kaikessa rauhassa pestä hampaat, meikata ja pukea ennen kuin menen pikkuneitiä herättelemään. Joskus neiti saattaa herätä ennen minua tai jonkin arkirutiinin aikana ja siinä tapauksessa hyppäämme toki hänen aamutoimiensa kimppuun. Arkisin siihen kuuluu toki lähinnä hampaanpesut ja pukemiset. Pienen hetken sallin neidille aamussa tv-aikaa mikäli aikataulut sen sallivat. Sillä aikaa yleensä puhdistan kissanhiekkalaatikon, vaihdan veden ja lataan itselleni kahvinkeittimen. Jälkimmäinen siinä tapauksessa mikäli työskentelen kotoa käsin - kuten tällä hetkellä pääsääntöisesti teenkin.


Aamun askareiden jälkeen vien neidin päiväkotiin. Normaali tilanteessa nyt kesällä, kun ei ole hirveä hoppu, neiti saa hoitoon kulkea potkupyörällä. Heinäkuussa hänen ollessaan toisessa paikassa hoidossa vien hänet pyörällä tai autolla hoitoon. Kotiin palattuani napsautan kahvinkeittimen päälle, nautin kahvin aamu-uutisia seuraillen ja availen työkonetta. Aamupalaa syön itse vasta ensimmäisellä kahvitauolla.

Työ minulla tapahtuu tosiaan pelkästään tietokonetta naputellen minkä vuoksi on äärimmäisen tärkeää muistaa taukoliikunta. Kotona tätä tulee jostain syystä paljon paremmin muistettua tehdä kuin työpaikalla työskennellessä. Myös vedenjuonti muistuu mieleen kotioloissa paremmin kuin toimistolla. Kotona työskennellessä syön joko jotain aiemmin tehtyä ruokaa tai ajoittain olen napannut itselleni lounaaksi kätevän lounassalaatin.


Työpäivän päättymisen jälkeen riennan vauhdilla hakemaan neidin hoidosta ja palaamme kotiin tekemään päivällistä. Päivällisen jälkeen saatamme hyvällä säällä pyörähtää hetken nauttimaan takapihalle auringosta. Arki-illat kuluvat niin vauhdilla ettei niihin kovin kummoisia asioita mahdu, varsinkaan kun olen nyt itselleni yrittänyt saada otettu tavaksi jumppailla lähes päivittäin noin 15 + 30 minuuttia. Tästä tuo 15 minuuttia menee hulavannetta pyöritellessä (ihan mielettömän hyvä vatsalihastreeni, suosittelen lämpimästi!) ja uutena aloitin joogan/pilateksen. Näyttöpäätetyötä tehdessä huomaa, että ehdottomasti tarvitsee treeniä niska-hartiaseudulle sekä selälle jos meinaa jatkossakin työkuntoisena kyetä olemaan. Niin ja nämä treenit teen niin, että neiti saa katsella samalla tv:tä. Yksinhuoltajana joutuu hieman järjestelemään asioita eikä se tv toki olisi ideaalein lapsenvahti, mutta mielestäni tv-aikaa ei niin järjettömän paljoa tuosta huolimatta hänelle kerry. Pyrkimyksenä on ollut, että tv sammuu klo18 aikoihin neidin osalta.


Päiväkotipäivät aiheuttavat meilläkin iltoihin hieman ylivirittynyttä oloa, mutta olen yrittänyt siitä huolimatta pitää rutiinit kohtuullisen vakiona niin päiväkotipäivinä kuin muinakin päivinä. Iltatoimet aloittelemme klo18-19 aikoihin ja neiti menee omaan huoneeseen joskus klo19-20. Joskus vapaapäivinä jopa aiemminkin mikäli vaikuttaa väsyneeltä. Päiväkotipäivinä nukahtaminen vie usein sinne klo21-22 saakka. Tätä ennen on toki pesut ja luen neidille iltasadun minkä lisäksi hän saa kuunnella toista satua äänikirjana. Vaipasta luopumisen vuoksi illat sisältävät myös wc-rumbaa, mutta koen hieman hankalaksi kieltää toista wc:ssä käymästä jos oikeasti hätä sattuukin olemaan. (Eikä kieltämättä ole mukava herätä keskellä yötä vaihtamaan lakanoita...)


Itse katselen illalla hetken tv:tä, bloggaan ja/tai luen. Ja käyn itsekin unille jo varsin aikaisessa vaiheessa, yleensä pyrin olemaan sängyssä klo22 aikoihin. Kissaneiti viettää yönsä takkahuoneen puolella ettei häiritse meidän untamme. (Siirsin hänet sinne öiksi varsin nopeasti hänen meille tulonsa jälkeen, koska hyökkäsi muutaman kerran aika verisesti pikkuneidin jalkojen kimppuun. Kissalliset kaverit muutoinkin neuvoivat alusta lähtien pitämään yöt poissa makuuhuoneesta mikäli kissaa ei sinne halua. Myöhemmin siirto olisi hankalaa ellei jopa mahdotonta.)


Millaisia on teidän tyypilliset arkipäivänne?

4 kommenttia:

  1. Ompas kiva postaus idea! Arkisia juttuja mun mielestä kaivataan lisää someen hurjasti :)

    VastaaPoista
  2. Arki onkin parasta! Vaikka juhlat on kivoja, ei niitä kestäisi joka päivä 😁

    VastaaPoista
  3. Itse en vielä halua miettiä arkea :) Sinne on kolme viikkoa aikaa.

    VastaaPoista
  4. Juuri nyt lomaillaan niin vähän rennommin mennään arjessa. Loman jälkeen, kun koulutkin alkaa lapsilla, on ihanaa kun alkaa taas se selkeämpi arkirytmi.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat