tiistai 29. kesäkuuta 2021

Juhannus 2021

Niin se keskikesän juhla olisi sitten juhlittu ja niin ikävää kuin se onkin sanoa, päivä alkanut jälleen lyhentyä. Säät ovat olleet alkukesästä mitä upeimmat ja toivottavasti sama tahti jatkuu lopunkin kesän ajan. Ajattelin teille muutamalla sanalla kertoa hieman siitä kuinka me juhlimme juhannusta. Kuvia tuli otettua peräti pari kappaletta :D


Pääsimme tänäkin vuonna suuntaamaan siskoni (anopin) kesämökille tätä kesäjuhlaa viettämään. Kesämökki sijaitsee hyvin lyhyen ajomatkan päässä Joensuusta, joten siellä on helppo pyörähtää päiväseltäänkin. Näin teimme myös tällä kertaa eli ajelimme mökille aamupäivällä ja takaisin kotiin iltapäivällä. Mökillä on ihana hiekkaranta ja sitä kulutimmekin neidin kanssa melkeisesti. Kuten lapsia yleensä, ei häntäkään meinannut järvestä ylös saada! Itikoita oli valitettavasti myös riesanamme kyllästymiseen asti ja ne valitettavan paljon pitävät sekä minusta että pikkuneidistä. Onneksi antihistamiini ja hydrocortisoni auttoivat lievittämään itikoiden aiheuttamia paukamia ja kutinaa.


En nyt tiedä tarvitseeko sitä edes mainita, mutta jälleen kerran juhannus meni itselläni täysin alkoholitta. Muutenkin tuon viisasten juoman nautiskelu on viime vuosina jäänyt itselläni entistä vähäisempään rooliin vaikken absolutisti olekaan. Otsikoita en ole kovin tarkkaan seurannut, mutta toivottavasti kovinkaan moni ilolientä nautiskellut ei ole juhannuksena tehnyt sitä viimeistä retkeään vesille tai muuallekaan...

Mökkeilyn jälkeen kotoilimme lopun juhannuksen ajan. Lauantaina olikin hieman epävakaisempaa säätä ja sunnuntaille yritin sitten kovasti saada ylikasvanutta nurmikkoa leikattua. No hommahan ei mennyt ihan niinkuin ajattelin kuten alla olevasta kuvasta näkee. Vain kaksi vuotta vanhasta ruohonleikkurista irtosi mutteri tuosta työntökahvasta (tai millä nimellä sitä kutsutaankaan) en yhtä osaa löytänyt vaikka kuinka etsin. Onneksi isäni kävi korjaamassa leikkurin kuntoon ja sain suurimmaksi osaksi pihan ajeltua - samalla yrittäen vilkuilla mitä vilkas kolmivuotias keksii tehdä. Kieltämättä kyllä joskus pohtii näitä omia valintojaan, ehkä se kerrostalo näin yksinhuoltajana (vaikka paperilla muuta lukeekin...) olisi ollut fiksumpi ratkaisu. Mutta toisaalta kyllähän tämä asunto itsessään antaa niin paljon...


Juhannuksemme voi monien korvaan kuulostaa tylsältä, mutta kyllähän tuo aika silti nopeasti hujahti. Ja toisaalta on hyvä osata nauttia myös niistä hetkistä, jotka eivät kuvissa tai paperilla ehkä niin riemukkaan upeilta näytä. Juhannus ei muutoinkaan ole koskaan itselläni ollut se juhla, jota olisin niin kovin odottanut tai juhlinut.

Kuinka teidän juhannuksenne meni?

4 kommenttia:

  1. Eiks jokaisella on oikeus viettää juhannusta juuri niin kuin he itse haluaa. Ei kaikkien tarvi riehua. Ihana ja rento juhannus on yhtä hyvin juhla, jos arki on vähän vauhdikkaampaa 😉.

    VastaaPoista
  2. Ihanan rennosti kirjoitettu postaus, sun juhannus kuulosti oikein mukavalle!

    VastaaPoista
  3. Juhannuksena sattuu ja tapahtuu ja maanantain uutiset ovat aina yhtä surullista kuultavaa/luettavaa. Olisi varmaan hyvä, että alkolukon saisi asennettua auton lisäksi soutuveneisiin ja kaikille rannoille, ainakin tuoksi yhdeksi viikonlopuksi.
    Juhannuksenne ei kuulostanut ollenkaan tylsältä, vaan vain rauhallisen onnelliselta elämältä. Mukavan rauhaisaa juhannusta teille tällekin vuodelle.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat