sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Diffuusori

*)mainoslinkki

Olen aiemminkin kertonut täällä pitäväni aromaterapiasta ja eteerisistä öljyistä, huuhteluaineenhan olen korvannut jo pidemmän aikaa etikan ja eteerisen öljyn seoksella. Diffuusorin hankintaa olen myös joskus ohimennen miettinyt, mutta en varmaankaan olisi sitä vielä tullut hankkineeksi ellei siskoni olisi maininnut tilaavansa itselleen sellaisen ja kysynyt haluanko samalla ottaa itsekin.


* Puhdas+ Aroma Diffuser tuottaa ultraäänen avulla hienojakoista höyryä ja kun lisäät veden joukkoon eteeristä öljyä niin saat lisäksi huoneilmaan ihanaa tuoksua. Eteerisen öljyn voit valita oman tarpeesi mukaan esim. laventeli rauhoittaa ja sitruuna virkistää. Aika usein eteerisen öljyn vai valita myös ihan sen mukaan mikä omaan nenään tuoksuu hyvältä. Kroppa kertoo mitä se kaipaa. Omat suosikkini ovat sitrustuoksut sekä ylang ylang.


Itselläni on tosiaan jo kotona muutamia eteerisiä öljyjä, mutta kävin nappaamassa muutaman lisää diffuusorin kanssa käytettäväksi. Nämä sattuivat olemaan saman merkin kuin diffuusorikin, mutta käyttöön soveltuvat myös muiden merkkien eteeriset öljyt. Kannattaa ehdottomasti valita kuitenkin laadukkaita öljyjä enkä missään nimessä lähtisi näitä itse tilaamaan esim. Wishiltä (en sieltä tosin mitään muutakaan tilaisi...), josta ei voi lainkaan tietää mitä tulee saamaan.

Oletko sinä tutustunut diffuusorien toimintaa ja löytyykö sinulta kenties jo tämä kotoa?

6 kommenttia:

  1. Mä olen tämän hankkimista harkinnut kovasti :)

    VastaaPoista
  2. Meillä oli joskus kotona vastaava laite, mutta porukan kanssa tuli erimielisyyksiä, mikä on hyvä tuoksu. Jouduin lopettamaan 🤗.

    VastaaPoista
  3. Itsellä on se, että kaikenlaiset tuoksut voivat aiheuttaa erilaisia ongelmia, niin tällaiset ei käy meidän huusholliin.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat