tiistai 13. huhtikuuta 2021

Psykopaatit ympärilläni

Tänään jatkoa vähän aikaa sitten lukemaani Idiootit ympärillä -kirjaan. Jos mahdollista niin suosittelen nämä lukemaan juurikin tässä ilmestymisjärjestyksessä.


Thomas Eriksonin Psykopaatit ympärilläni on tosiaan aika luonteva jatko aiemmalle teokselle ja myös tässä puhutaan noista aiemmassa kirjassa tutuksi tulleista värityypeistä. Joukossamme on ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään neljästä värityypistä ja juuri heitä kirja käsitteleekin. Eli psykopaatteja. Usein kuvitellaan, että psykopaatit ovat niitä pahaakin pahempia ihmisiä, jotka ovat jo joutuneet kaltereiden taakse. Mutta tosiasiassa ihan arkielämässäkin meillä on erittäin suuri mahdollisuus törmätä psykopaatteihin. Osa heistä kun on oppinut käyttäytymään jollain tapaa normaalisti eikä heidän todellista luonnettaan tajua ennen kuin on liian myöhäistä. Juurikin tästä syystä johtuen on hyvä huomioida tämä tosi seikka ja riisua ne vaaleanpunaiset lasit silmiltään. Tokikaan ei kannata olla liian epäileväinen kaikkien uusien (tai vanhojen) tuttavuuksien suhteen, mutta tietynlainen varautuneisuus kannattaa pitää päällä varsinkin mikäli tunnistat joitain psykopaattisia piirteitä, joita tässäkin kirjassa käydään lävitse.

Kuuntelin itse kirjan äänikirjana lenkkeilyjen yhteydessä * BookBeatin kautta ja, kuten edellinen, tämä piti mielenkiinnon hyvin yllä. Kirja on kirjoitettu kansantajuisesti ja tässä on mukana hyviä tosielämän esimerkkejä, suoraan kirjailijan omasta elämästäkin. Jos kuitenkin tartut e- tai äänikirjan sijaan mieluummin painettuun teokseen niin esim. * Adlibriksen valikoimasta voit tämän kyseisen kirjan löytää.

Oletko sinä koskaan törmännyt psykopaattiin?

2 kommenttia:

  1. Thomas Eriksonin kirjat voisi kyllä lukea horoskooppi kirjojen rinnalle, mutta kai niistä jotain viihdettä irtoaa.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Paganini ja paholainen

*)mainoslinkki Tämän päiväinen Lars Keplerin kirja on julkaistu vuonna 2010 ja se on toinen Joonas Linna -teos. Paganini ja paholainen alka...

Luetuimmat