tiistai 16. maaliskuuta 2021

Eroon makeanhimosta

*)mainoslinkki

Tämän päiväinen kirja on potentiaalisesti sellainen, joka on muuttanut omaa elämääni ja elintapojani kaikista eniten. Kukapa ei sokerikoukusta eroon haluaisi?


Leeni Viio Eroon makeanhimosta näin vapaudut sokerikoukusta on julkaistu viime vuonna eli kyse on todella tuoresta teoksesta. Kirjoittajana toimii diplomiravintoneuvoja eli kirjan neuvot perustuvat nimenomaan tutkittuun tietoon. Kirja auttaa ymmärtämään syitä makeanhimolle sekä suoranaiselle sokerikoukulle kuten myös sille miksi sokerilakko tai ylipäätään minkäänlainen kielteinen suhtautuminen ei toimi. Kieltolistojen ja rajausten sijaan ajatuksena onkin viedä asiaa positiivisella otteella eteenpäin ja tuoda elämään paljon lisää korvaamaan valkoinen sokeri.

Itseäni asia toki kiinnostaa ihan oman hyvinvoinnin ja terveyden kannalta, mutta tokikin näin äitinä näitä asioita pohtii ennen kaikkea lapsensa näkökulmasta. Haluaisi tarjota mahdollisimman hyvät eväät elämään ja kyllähän ne elintavat sieltä kotoa omaksutaan. Olen itse perso makealle, mutta en ehkä kuitenkaan sieltä pahimmasta päästä. Ainakaan kun olen hieman niskalenkkiotetta asiaan saatua. Kirja herätteli kuitenkin myös asiaan, joka toki ollut jossain määrin tiedossa, mutta jota ei ole tullut niin ajatelleeksi. Eli piilosokerista. Oli aivan käsittämätöntä huomata missä kaikessa sokeria on. 

Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi ihan jokaikiselle. Kuluttajien ostotottumukset määrittävät sen mitä kaupoista löytyy ja minkälaisia tuotteita meille tuotetaan. Näin ollen olisi kaikkien etu jos niitä ravintosisältöjä tihrustettaisiin tarkemmin ja yritettäisiin siirtää suuntaa terveellisempään suuntaan. Näin ollen yrityksillekin tulisi paine tuottaa laadukkaampia ja terveellisimpiä vaihtoehtoja kauppojen hyllylle. Itse kuuntelin kirjan äänikirjana * Storytelin kautta, mutta voit hankkia itsellesi myös painetun opuksen esim. * Adlibriksen valikoimista.

Oletko sinä perso makealle? Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sokerin haitallisia vaikutuksia terveyden kannalta? (Ne ovat loppujen lopuksi paljon suuremmat kuin suurin osa tulisi ajatelleeksi..)

8 kommenttia:

  1. Mieti mä en ole syönyt kahteen kuukauteen sokeria! Ja ei edes tee mieli. Ostin kyllä pääsiäiseksi kinderin, mutta en tiedä aionko syödä sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on jo kyllä tosi hyvä suoritus! Oletko tsekkaillut tuotteiden ravintosisältöjä muutoin tuon piilosokerin tiimoilta?

      Poista
  2. Toi vois sopii meille, kun ollaan sokerittomalla :D Pääsiäisenä tosin teen töhnämunia, mutta muutoin taas ollaan ilman.

    VastaaPoista
  3. Kiellot ja pannat harvoin toimivat. On parempi löytää positiivisia ratkaisuja, joiden avulla voi muuttaa pinttyneitä tapoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ja se olikin myös tämän kirjan sanoma. Tärkeätä korvata myös ne pois jätetyt jollain terveellisemmällä vaihtoehdolla :)

      Poista
  4. En ole valmis luopumaan sokerista. Toki pyrin syömään pääsääntöisesti terveellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en täysin, ainakaan vielä tässä vaiheessa. Mutta varsinkin kun tuon piilosokerin määrää saisi ruokavaliossa rajattua mahdollisimman pieneksi. :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Ripsien ja kulmakarvojen kotivärjäys

*)mainoslinkki Tekemäni ripsien kotikestotaivutuksen jälkeen mielessä on ollut myös ripsien (ja kulmien) värjäys. Ja kotioloissa sekin tiet...

Luetuimmat