lauantai 13. helmikuuta 2021

Suljettu arkku

*)mainoslinkki


Luin nämä Sophie Hannahin Poirot-teokset aivan väärässä järjestyksessä, mutta onneksi sillä ei kovin suurta merkitystä. Tosin ensimmäisessä teoksessa eli Nimikirjainmurhissa esitellään Scotland Yardin etsivä Edward Catchpool, joka esiintyy kaikissa kolmessa kirjassa Poirotin työparina. Ihan heti alkuun voisin myös sanoa, että onneksi luin nämä kaksi muutakin teosta, nämä olivat ehdottomasti enemmän minun makuuni kuin tuo ensimmäisenä lukemani Kolme Neljästä. Mutta pidemmittä puheitta tämän päivän kirjaan eli:



Suljettu Arkku (Closed Casket) sijoittuu kesään 1929 maaseudun rauhaan, jossa toki tapahtuu järisyttävä murha ratkottavaksi.

"Maaseudun rauhassa tehdään karmea rikos. Onneksi paikalla on myös mestarisalapoliisi Hercule Poirot, jonka pienet harmaat aivosolut paljastavat mysteerin.
Pilke silmäkulmassa ja Agatha Christien hengessä jatkuvat Hercule Poirotin tutkimukset. Kesään 1929 sijoittuvassa tarinassa Lady Athie Playfordilla on mielessään yllätys, kun hän on kutsunut taloonsa muiden vieraiden lisäksi mestarisalapoliisi Hercule Poirotin ja Scotland Yardin etsivän Edward Catchpoolin. Ihan sellaista yllätystä kuin mitä sitten tapahtuu, ei emäntä kuitenkaan ollut tarkoittanut. Rakkaus,viha ja ahneus ovat ainekset klassiseen salapoliisiromaaniin, jossa murhaaja löytyy suljetun piirin sisäpuolelta. Ihmismielen kummallisuudet saavat selityksen joka on, eh bien, lopultakin yksinkertainen, kun sankarimme Hercule Poirot sen meille paljastaa."

Tässä on ehdottomasti sellaista tuttua kerrontaa kuin mihin Christien omissa teoksissa on tottunut minkä lisäksi loppuratkaisu on todella hyvin punottu yhteen. Kuten Poirotin teoksissa niin myös tässäkin lopussa käydään läpi koko arvoitus ratkaisuineen. Itse luin tämän e-kirjana * BookBeat-palvelun kautta, mutta mikäli itse en palveluun halua kirjautua sisälle niin löydät tämän mm. * Adlibriksen valikoimista. Kuten huomaatte niin olen nyt tosissani innostunut e-kirjoista, koska nämä ovat yksinkertaisesti niin järjettömän käteviä ja itseasiassa aika nopeasti siihen tottuu, että kirja onkin sähköisesti plärättävänä.

Valitsetko sinä mieluummin perinteisen kirjan, e-kirjan vai kenties äänikirjan?


7 kommenttia:

  1. Onko jotain eroa kumpi kirjan on kirjoittanut? Tai näkyykö ero selkeästi? Nykyään valitsen mieluummin äänikirjan, kun en ehdi lukemaan, mutta osan kirjoista ostan ihan kirjana myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden kirjan kohdalla ainakin itse eron selkeästi huomasin, mutta esim. tässä kirjassa en välttämättä olisi arvannut ettei ole Christien itse kirjoittama kirja :)

      Poista
  2. Kaikissa kirjamuodoissa on omat hyötynsä :D

    VastaaPoista
  3. Äänikirjoja pitäisi kyllä kokeilla. Ne voisi olla itselle ehkä parempi kuin perinteiset kirjat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä meni aikaa ennen kuin näihin tykästyin, mutta nyt ovat ihan must-juttu lenkkeillessä :D

      Poista
  4. Minä luen tai kuuntelen äänikirjoja. Lukulistallani on yleensä uusia kirjoja. Viime vuonnakin tuli valtavasti uusia kirjoja.
    Pitänee ottaa joskus Agathan kirjoja e-luettavaksi tai kuunteluun.
    Ja kysymyksesi: Minulle käyvät kaikki "lukemismuodot".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et ole näitä uusia lukenut niin kannattaa ehdottomasti kokeilla :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat