sunnuntai 10. tammikuuta 2021

#topnine2020


Koska vuosi on vaihtunut, on hauska katsella mitkä Instagram-kuvat vuoden 2020 puolella olivat kaikista tykätyimpiä:
1. Hiusvärin muuttuminen hieman värikkäämpään suuntaan oli ehdoton suosikki. Itsekin rakastan tätä sävyä, joten en lainkaan ihmettele!
3. Kolmanneksi suosituin kuva on ehkä oma suosikkini ja siitä erikoinen itselleni, että siinä on mukana hieman poliittisuutta. Eli osallistuin mukaan #imwithsanna -kampanjaan, jonka ajatuksena on tuoda esille sitä ettei kaula-aukon syvyys määritä naisten älykkyyttä ja kyvykkyyttä.
4. Kurkistus verhon takaa ja toive, että vuosi 2021 on meille armollisempi.
5. Irtisanoutumisilmoitus. Vaati todella paljon henkistä kanttia, mutta voi sitä huijennuksen määrää kun vihdoinkin sen sain tehtyä. Enkä kadu.
7. Kerroin jälleen kerran olevani valonlapsi, joka saa voimaa auringosta. Onneksi menemme vinhaa vauhtia kevättä kohti!
8. Vappuhaastemeikki. Mistä tulikin mieleen, että olisi pitkästä aikaa kiva osallistua johonkin meikkihaasteeseen mukaan!
9. #tyynyhaaste oli myös todella hauska, harmi kun näitä erilaisia haasteita ei useammin silmiini ole osunut.

Harmillisesti top yhdeksikköön mukaan ei päässyt ainuttakaan kuvaa minun neideistäni. He ovat ehdottomasti minua fotogeenisempiä. Olen tosiaan tuon neitokaiseni isän kanssa tehneet päätöksen ettei neiti esiinny omilla kasvoillaan somessa, joka kyllä itseäni ajoittain harmittaa, koska hänestä saa ihan supersuloisia kuvia. Pidetään nyt kuitenkin tästä kiinni siihen saakka, kunnes hän itse osaa asian suhteen oman tahtonsa ilmaista (ja ymmärtääkin asiasta jotain).

Jäikö sinun mielestäsi tästä uupumaan jokin kuva, joka on jäänyt mieleesi erityisesti?

10 kommenttia:

  1. Sun ekan kuvan hiusväri sopii sulle hyvin, ihana väri kaikin puolin.

    VastaaPoista
  2. Toi oranssi hiusväri on todella upea sulla <3 Instakoosteet ovat muutenkin tosi kivoja!

    Sanna / pancakepalace.fi

    VastaaPoista
  3. Tuo tyyny haaste oli kyllä tosi hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hauska jos jokin vastaavanlainen tulisi tänäkin keväänä :D

      Poista
  4. Tuo ensimmäinen kuvan hiusväri on todella upea, sopii sinulle hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että olen pohtinut siirtyisinkö kuparisesta enemmän vielä punaisemman puoleen :D

      Poista
  5. Kuparinen hiusväri sopii sinulle kyllä niin hyvin. <3 Minun piti myös tehdä tämä top nine, mutta se sitten jäi. Ehkä ensi vuonna.:)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat