lauantai 19. joulukuuta 2020

Ruskeapukuinen mies

Tänään pääosassa nuori näpsäkkä neito, joka isänsä kuoleman jälkeen lähtee seikkailemaan maailmalla ratkaistakseen visaisen pulman, johon sattumalta törmäsi.


Agatha Christie Ruskeapukuinen mies (The Man in the Brown Suit) on vuodelta 1924 ja sen pääosassa seikkailee orvoksi jäänyt Anne Beddingfeld. Anne törmää sattumalta onnettomuuteen maanalaisella, joka linkittyy timanttiryöstöön sekä nuoren naisen murhaan. Lopulta hän pyytää seikkailemaan kaukana vierailla mailla.

Todella kutkuttavasti kirjoitettu kirja, joka tempaa mukaansa vaikka mukana ei ketään suosikkihahmojani olekaan. Christie osaa niin taidokkaasti luoda juonen kuin hämähäkin verkon eikä loppuratkaisua todellakaan ole helppo keksiä itsekseen, vaikka kaikki vinkit ovatkin käytettävissä. Olen tämänkin kirjan lukenut aikaisemmin, mutta minulle ei ollut jäänyt minkäänlaista mielikuvaa juonesta, joten kirja kokonaisuudessaan oli kuin uusi lukukokemus. Jostain kumman syystä tuo 20- ja 30-luku tuntuu kovin kiehtovalta, ehkä se on tavallaan niin viatonta aikaa?


Mille vuosikymmenille sijoittuvia kirjoja sinä luet mieluiten? Onko jokin aikakausi, jolle sinä matkustaisit mikäli ajassa matkustaminen olisi mahdollista? Tai koetko kenties jopa syntyneesi väärään aikaan aikajanalla?

8 kommenttia:

  1. Oot postannut nyt niin monta Christien kirjaa, että alkaa omakin innostus nousemaan.

    VastaaPoista
  2. Komppaan Melissaa :D
    Googletinkin jo näitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistanko oikein ettet oo Christietä aiemmin lukenut? Nuo lyhyet kokoelmat voi olla alkuun aika hyvä tai jos ei kirjoista niin välitä niin aloittaa vaikka leffoista :D

      Poista
  3. En osaa sanoa, että vaikuttaako se mille vuosikymmenelle kirja sijoittuu. Kaikki käy, kunhan muutoin on kiinnostava. :)

    VastaaPoista
  4. Mä oon nyt alkanu kuuntelemaan äänikirjoja! Kaikki jännitys ja perhedraamakirjat kiinnostaa. Myös tosipohjaiset kirjat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vielä äänikirjoihin ole niin kiintynyt, mutta yritän harjoitella ekirjojen parissa alkuun :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat