lauantai 7. marraskuuta 2020

Norsu joka tahtoi nukahtaa

*)mainoslinkki

Esittelin teille keväällä äänikirjan, joka on ollut meillä todella aktiivisessa käytössä ja, koska vaihtelu virkistää niin päätin saman sarjan toisen opuksen hankkia äänikirjana.


Kyseessä on nukahtamisen avuksi kehitetty * Norsu joka tahtoi nukahtaa (ovh 10,90€) -äänikirja. Tarinassa seikkailee Noora-norsu, joka lähtee väsyneenä vaeltamaan taikametsän läpi tavoitteenaan nukahtaminen. 

* Kani joka tahtoi nukahtaa -äänikirjassa lukijana on Eija Ahvo, joten hieman vaati tottumista siihen kun tässä toisessa kirjassa lukijaääni onkin miehen (Markus Bäckman). Sarjasta löytyy vielä myös ainakin * Traktori joka tahtoi nukahtaa, joka todennäköisesti tulee meille myöskin jossain vaiheessa hankittua.

Olen tosiaan käyttänyt molempia niin neidin kuin ihan itsenikin kanssa, varsinkin nyt syksyllä olen kärsinyt uniongelmista ja varsinkin nukahtaminen on ollut vaikeaa ja nämä ovat helpottaneet sen hyrrän pyörimistä päässä ja rauhoittumista unille. Suosittelen siis näitä ehdottomasti myös ihan aikuisille, minua nämä kirjat ovat auttaneet todella paljon!

Onko sinulla jokin oma apukeino nukahtamisen avuksi käytössä?

8 kommenttia:

  1. Mulla kun on nuo D-vitamiinit taas ihan nollissa, niin nukun töiden jälkeen aina päikkärit + menen yöunille jo 22 aikaan ja sammun kuin tukki. Uniongelmia ei vielä ainakaan ole päinvastoin ja nyt ei kyllä syy ole kovin terveellinen :(

    VastaaPoista
  2. Mun apu nukahtamiseen on ketipinor lääke. xD Ajatukset pyörii muuten liikaa päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on jemmassa unilääkettä, mutta vielä en sille purkille ole halunnut lähteä.

      Poista
  3. Itse nukahdan tosi helposti, laitan vain silmät kiinni ja se on siinä sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin itselläkin joskus aikaisemmin ollut, toivottavasti myös joskus tulevaisuudessa taas...

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat