tiistai 6. lokakuuta 2020

Lemppareita ja inhokkeja vol 2

Olen vuonna 2017 vastaillut tähän kyselyyn ja ajattelin nyt mielenkiinnosta katsoa tulisi vastauksena samat vai jotain muutosta..


Kamalin ruoka
"Kesäkeitto tulee ensimmäisenä mieleen – en kyllä ole aikuisiällä tainnut syödä :D Veriletut on myös sellainen minkä olen mielikuvien vuoksi jättänyt syömättä ala-asteen jälkeen enkä niihin kyllä edelleenkään koske. Myöskään mämmi ei kuulu omiin suosikkeihini.."
Tähän vastaisin todennäköisesti ihan samalla tavalla. Kesäkeittoa ja verilettuja en ole aikuisiällä syönyt ja täytyy sanoa etten muista koska mämmiäkään olisin syönyt... Lisäksi lisäisin tähän ehkä hillosipulit, joita olen myös lapsesta asti vihannut.


Herkkuruoka
"Yleensä ottaen ihan perinteinen kotiruoka vaikka on ihanaa päästä välillä myös ravintolaan herkuttelemaan. Nyt joulun alla odotan tietenkin kieli pitkällä joulupöytää antimineen :D"
Joskus lapsena tähän tuli aina vastattua "pizza", mutta nykyisin se ei ehkä välttämättä ole se ykkösvalinta tai kuuluu vain yhtenä niistä. Kreikkalainen ruoka kokonaisuudessaan on ehkä useimmiten nykyisin vastaukseni tähän kysymykseen.


Kahviherkku, jolle sanon ei
"Jos yhtään epäilen ettei makuelämys ole hyvä niin pyrin jättämään kahviherkut syömättä."
Tällä hetkellähän pyrkimyksenä on etten herkkuja söisi lainkaan arkena vaan ainoastaan viikonloppuna. Ja tällöinkin yritys hieman harmita mitä suuhunsa laittaa.


Kahviherkku, jolle sanon kyllä
"..mutta pakko myöntää, ettei näin aina käy :D Välillä olen paremmin saanut pidettyä huolen herkutteluista ja välillä sitten lähtee hieman lapasesta o.O"
Aika harvalle herkulle tulee kyllä tosiaan ei sanottua kun on päivä, jolloin ne on sallittuja :D


Telkkariohjelma, jota en katso
"Näitä on vaikka ja mitä :D Mainitaan nyt vaikka nämä realitysarjat, jotka tuntuvat perustuvan pettämiseen sun muuhun eli esim. Temptation Island ei oikein nappaa.."
Tempparit eivät edelleenkään ole minun juttuni enkä tällä hetkellä seuraa myöskään esim. BB:tä. (Tätä olen joskus aikanaan kyllä katsonut.)


Telkkariohjelma, jota katson
"Suomen huutokauppakeisari on ollut tähän mennessä yksi yhteisistä mielenkiinnon kohteista miehen kanssa, mutta täytyy sanoa, että ehkä tämäkin alkaa jo pikkuhiljaa alkaa tympimään..?"
Tv:stä suorana ei taida kovinkaan useita ohjelmia tulla seurattuna, näistä tulee ensimmäisenä mieleen Panttilainaamo. Yleltä tulee katsottua hyviä dokumentteja yleensä Areenan kautta esim. "Prisma Kyllä lääkäri tietää" on loistava!


Inhokkisää
"Loska- ja räntäsää yhdistettynä pimeyteen."
Pitää edelleenkin paikkansa. Ylipäätään vesisade/muutoin huono sää silloin kun pitäisi lähteä johonkin.


Lempisää
"Pelkästään auringonpaiste saa melkein sään kuin sään tuntumaan hyvältä <3"
Aurinko tuo edelleenkin itselleni niin paljon energiaa!


Mun pakkaskelien reippailumyssy
"Mulla on pinkki olikohan Puman pipo, jota tulee usein kovemmilla pakkasilla käytettyä.."
Tämäkin löytyy kyllä laatikosta, mutta nyt en muista minkä viime talvena useimmiten vetäisin päähäni. Ehkä se oli juurikin tämä?


Paras musiikki
"Sanoisin, että tämä riippuu ihan fiiliksestä. Aika usein tulee kuunneltua sitä mitä radiosta tulee."
Sama vastaus edelleenkin. Itse harvoin tulee etsittyä jokin tietty biisi kuunteluun.


Kamalin aika vuorokaudesta
"Olisiko vaikka aamuyö – jos aamuyöllä joutuu heräämään tai herää muutoin kesken unien. Muutoin olen kyllä ehkä enemmänkin aamu- kuin iltavirkku."
Tämäkään ei ole muuttunut miksikään. Paitsi, että noita herätyksiä on nykyisin enemmän kuin kolme vuotta sitten...


Ja se paras aika
"Paras aika on ehdottomasti vapaapäivien aamut kun saa kaikessa rauhassa herätä (aika usein klo8 mennessä kuitenkin), syödä aamupalaa rauhassa ja ennen kaikkea nauttia aamukahvista <3"
Tässä on muutosta se, että on melkoista herkkua saada edes kahdeksaan asti nukkua. Yleensä pikkukello herättää jo klo6.30 vapaillakin :D


Tästä menetän hermot
"Riippuu tämäkin aika paljon tilanteesta. Välillä meinaa pinna palaa liikenteessä kaikenlaisiin törttöilijöihin (koska itsehän olen täydellinen tiellä liikkuja – liikuinpa millä tahansa.. :D). Väsyneenä toki pieneenkin asiaan meinaa mennä hermot ja silloin pitää henkäistä ja laskea kymmeneen ennen kuin jatkaa.."
Liikenteessä kyllä edelleenkin ajoittain meinaa palaa hermot. Väsyneenä huomaa tosiaan hermostuvansa ajoittain jostain todella pikkuruisesta asiasta.



Tästä rauhoitun
"Kun saan ärtymyksen purettua ja henkäiltyä rauhassa muutaman kerran :D"
Näinhän se edelleenkin menee. Taapero toki saa rauhoittumaan kiipeämällä syliin tai vastaavaa ihan millisekunnissa.


Mun huonoin mieliala
"Väsyneenä ja stressaantuneena tuskin kukaan on parhaimmillaan.."
Valitettavasti viime aikoina tuota stressiä on ollut elämässä aivan liiaksikin töiden puolesta.


Paras mieliala
"Kun asiat menevät suunnitelmien mukaan eikä ole mikään kiire mihinkään."
Niin tyhjentävästi sanottu, että mitäpä tähän lisäämään?


Kodin turhake
"Hmm. Itse pyrin siihen ettei turhakkeita tulisi säilytettyä, joten en tähän kyllä keksi äkkiseltään mitään meiltä löytyvää kodin turhaketta. Toki maailma on täynnä paljon vempaimia, joita en kuvittelisikaan juuri turhakkeina meille hankkivani."
Äkkiseltään en edelleenkään keksi omasta kodistani mitään suurempaa turhaketta, yritän laittaa eteenpäin sellaiset mistä ei itselle iloa ole.


Paras tavara
"Onpas laaja kysymys. Riippuu ihan siitä miten tämän ajattelee.. Edelliseen kysymykseen liittyen kodinkoneista esim. pyykkikone olisi sellainen, jota ilman en osaisi olla enkä kyllä kovin hanakasti astianpesukoneestakaan olisi luopumassa.."
Tämä on tosiaankin hankala kysymys. Jääkaappi on toinen mitä ilman elämä olisi melkoisen hankalaa.


Vaate, jota en suostu laittamaan päälleni
"Vastaan tähän vain vaatteet, jotka eivät mun kropalleni sovi ja tuntuvat epämukavilta."
Tähän voisin esimerkkinä sanoa napapaidan.


Vaatteet, joissa viihdyn
"Sellaiset, jotka ovat mukavat päällä ja sopivat tilanteeseen."
Tähän en parempaa vastausta keksi. :D


Haju, jota en kestä
"Näitä löytyy kyllä paljon esim. tupakanhaju."
Hienhaju ei myöskään ole miellyttävä.


Paras tuoksu
"Tämäkin riippuu ehkä tilanteesta, mutta vastataan nyt joulua kohti mennessä se tietynlainen joulun tuoksu, joka on sekoitus monesta eri tekijästä <3"
Useimmat kukat tuoksuvat myös ihanalta.


Kamalin luonteenpiirre ihmisellä
"Itsekkyys."
Valitettavan paljon itsekkäitä ihmisiä maailmasta löytyy...


Mukavin luonteenpiirre ihmisellä
"Toiset huomioonottavuus, se kun kaikki asiat eivät pyöri oman navan ympärillä – toisaalta ei myöskään pidä olla marttyyri vaan muistaa myös itsensä."
Niin hyvin sanottu!


Tämän kyselyn perusteella kovinkaan suuria muutoksia vuodet eivät ole vielä ainakaan tuoneet tullessaan :D

Mikä on hauskin kysely, johon sinä olet törmännyt?

8 kommenttia:

  1. Hei,
    hmm tykkään, siitä hyvät ja huonot ketjusta, joka kiertää monessa blogissa tällä hetkellä, jossa jotain huonoa/negatiivista asiaa, koitetaan ajatella myönteissä valoissa. Asioissa, kun on monta puolta ja olisi hienoa kyvetä näkemään se hyvä ennen huonoa.

    VastaaPoista
  2. Tässähän oli ihan erilaisia kysymyksiä mihin oon törmännyt.😊 Aika hankala olis itekin nimetä kodin turhake 🤔 aika moneen olisin vastannut aika samanlailla... 😅

    VastaaPoista
  3. Tämä oli hauska. Mulla on ainakin traumat veriletuista 😬😀

    VastaaPoista
  4. Samaistun todella kovasti tuohon, että liikenteessä menee hermo helposti :D Ja väsyneenä myös!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi/

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Bearel x Valtteri Sandberg kesäboxi

 *)mainoslinkki En ole viime aikoina juurikaan kauneusboxeja tilaillut, vaikka edelleenkin rakastan yllätyksellisyyttä niissä - sekä tietyst...

Luetuimmat