tiistai 13. lokakuuta 2020

Disney+ kokemukset

Disney+:lla oli aika huikea avajaistarjous, jonka hyödyntämistä itsekin pähkäilin. Jätin kuitenkin vuoden sopimuksen ottamatta, koska tarkkaa tietoa ei oikein ollut siitä mitä kaikkea Suomessa Disney+ tuleekaan sisältämään. Julkaisun jälkeen päädyin kuitenkin hankkimaan palvelun kuukaudeksi kokeiluun. Hintaahan tällä on 6,99€/kk tai 69,99€/vuosi. Miltä valikoima sitten vaikutti minun silmääni ja aionko jatkaa tilausta vielä kuukauden päätyttyä?


Valikoima on kerrassaan loistava, mutta en silti aio jatkaa tilaustani. Lasten puolelta elokuvat ja sarjat ovat ehkä enemmän hieman vanhemmille lapsille loistavia (esim. Frozen-elokuvat) eikä sieltä juurikaan omaa taaperoani kiinnostavia ohjelmia löytynyt (tokikaan ruutuaikaa tässä iässä ei kovinkaan paljoa olisi edes suositeltavaa olla). Itseni kohdalla valikoimassa on todella loistava kattaus varsinkin leffoja (esim. Avengers-elokuvat), mutta enemmistön olen vastoittain katsonut ja loput tuli varsin nopeasti katsottua lävitse. Itse olin ehkä aavistuksen pettynyt National Discoveryn valikoimaan vaikka sieltäkin kyllä paljon hyviä dokumentteja löytyi, ei vain sellaisia, jotka juuri tähän hetkeen olisivat olleet itselleni niitä mielenkiintoisimpia. Päädyin siis päättämään tilaukseni tuohon yhteen kuukauteen, mutta arvelisin, että tulemme palaamaan palveluun viimeistään neidän innostuessa enemmän elokuvista.

Tätä ennen olimme useamman kuukauden ilman suoratoistopalvelua, katsotaan kuinka kauan tässä tämän jälkeen olemme ilmaispalveluiden varassa. Ylen Areenasta löytyy varsin paljon hyvää katsottavaa, samoin aika ajoin MTV:n, Nelosen ja DPlayn puolelta. Niin ja Youtube on meillä neidillä kovassa käytössä, koska sieltä löytyy hyvin lastenmusiikkia sekä esim. Kaapon ja Pipsa Possun suomenkielisiä jaksoja. (Tuliko jokin ilmaispalvelu sanomatta?) 


Mikä on sinun suosikkisi suoratoistopalveluista?

8 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Itse pohdin kans et pitäskö ostaa kuukaudeksi toi Disney+ kun kaikki sitä hehkuttaa mutta en oo jotenki vakuuttunut sen sisällöstä, näköjään en turhaan.

    ❥ https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkää noista tietyistä elokuvista ja sarjoista niin varmasti kuukaudeksi katsottavaa löytyy :)

      Poista
  2. Itse olen mieltänyt tuon lapsiperheille sopivaksi. Meilläkin Netflix on nyt tauolla kun sen pääasiallinen käyttö oli lennoille ja matkoille sopivan katsottavan lataaminen tabletille offline ja nyt sitä ei tarvita - sigh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse sain jatkoon nyt C Moren kun vaihdoin puhelin- ja nettiliittymää :D

      Poista
  3. Disney+ sopii lapsiperheille. Tuossa juuri luin, että Disney tilaa ensimmäistä kertaa suomalaisen alkuperäissarjan. Gigglebug Entertainment kertoo solmineensa mittavan yhteistyösopimuksen Keltainan Lumimies -sarjan tuotannosta Disneyn kanssa. Se tullaan aikanaan esittämään Ylen kanavilla ja sen jälkeen Disneyn kanavilla ja videopalveluissa Euroopassa, Afrikassa ja Lähi-idässä. Taisin mennä vähän pitkälle kysymyksesi kanssa, mutta satun tuntemaan Entertainmentin vastaavan tuottajan Anttu Harlinin ja seuraan tarkasti hänen kuvioitaan.
    Mukavaa viikonloppua Mira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoista, itse en tuohon uutiseen ollutkaan aikaisemmin törmännyt!

      Poista
  4. Meillä löytyy aika monta näistä suoratoistopalveleuista. Disney -kohderyhmää emme taida enää olla :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat