maanantai 7. syyskuuta 2020

Prisma noutopiste

 Aiemmin keväällä kirjoittelin Prisman kotiinkuljetuspalvelusta ruokatoimituksille ja tänään aiheena olisi samaisen palvelun noutopiste.


Tilaus tapahtuu molemmissa samalla tavoin eli teet Foodiessa ruokatilauksen ja lopussa valitset haluatko ruuat kotiinkuljetettuna (s-kortilla hinta 16,90€) vai haetko itse noutopisteestä (s-kortilla hinta 9,90€). Päädyin kokeilemaan tällä kertaa tätä palvelua, koska pienten flunssanoireiden vuoksi emme kauppaan itse pystyneet nyt tässä koronatilanteessa lähtemään. Tilaus itsessään oli tuttua ja helppoa eikä sen suhteen ollut mitään ongelmia. Loppuvaiheessa valitsin noutopisteestä haun ajankohdan ja maksoin tilauksen. Hakuajat ovat todella joustavat ja löydät varmasti itsellesi sopivimman kellonajan, jolloin noutaa tilauksesi.

Joensuun Prismalla noutopiste sijaitsee takana mistä löytyy mm. lajittelupiste. Auton pystyi jättämään suoraan pisteen eteen eikä aamulla hakiessani siellä ainakaan itselläni sattunut ruuhkaa olemaan, satuin nimittäin olemaan ainut noutopisteellä tuohon aikaan asioiva. Ennen hakuun lähtöä kannattaa odotella viesti, joka ilmoittaa toimituksesi kerätyksi. Samaisessa viestissä saat itsellesi koodin, jolla pääset sisään noutopisteeseen sekä avattua luukut, joiden takaa tilauksesi löytyvät.

Pakasteet onnistuu tilata niin kotiinkuljetuksella kuin noutopalvelunakin eikä omalla kohdallani näiden kanssa ollut mitään ongelmia esim. sulamisen kanssa. Noutopisteellä pakasteet ovat erillisessä pakastelokerikossa. Muut tuotteet oli tällä kertaa pakattu pahvilaatikoihin, jotka olivatkin mielestäni kätevämpiä kuljetuksen kannalta.

Uskon itsellänikin tulevan näistä kummallekin palvelumuodolle vielä tässä korona-aikana tarvetta. Ja toivon totisesti kaikkien muidenkin näitä hyödyntävän sen sijaan, että itse sairaina sinne kauppaan lähtisivät! Keskoltahan löytyy myös vastaavat palvelut, katsotaan kokeilisinko näitä sitten seuraavan kerran kun tulee tarve tilata tuotteita kotiin/noutopalveluna.


Joko sinä ehdit näitä palveluita hyödyntää tai onko ajatuksenasi kokeilla tämän syksyn aikana?

14 kommenttia:

  1. Vielä emme ole kotiinkuljetusta tai noutopalvelua kokeilleet. Paljon olen niistä hyvää kuullut. Jos karanteeniin joutuu, niin silloin olisi pakko kokeilla. Onneksi on tällaisia palveluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä kultaakin kalliimpia tilanteessa, jossa itse ei kauppaan pääse!

      Poista
  2. Tilasin mummille keväällä toiseen kaupunkiin ruokaostokset kotiin ja kaikki toimi hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Nää noutopalvelut vaikuttaa kyllä super käteviltä! Itse en ole vielä saanut aikaiseksi testata, mutta aika-ajoin tilaan kyllä hävikkiruokaa kotiin esimerkiksi Fiksuruualta tai Matsmartilta :)

    VastaaPoista
  4. Nämä kotiinkuljetuspalvelut ovat todella käteviä. Itse emme ole vielä kokeilleet.

    VastaaPoista
  5. Hienoa, kuinka erilaiset kuljetuspalvelut ja noutopalvelut ovat lisääntyneet. Varsinkin näin koronan aikaan tuo on kyllä todella kätevää. Itsekin olen jonkun verran kokeillut tilata kotiin täällä Oulussa, kun lähimpään kauppaankin on jonkun verran matkaa.

    VastaaPoista
  6. Jännä miten kaikkia tällaisia nouto ja kuljetuspalveluita on tullut lähiaikoina niin paljon lisää. Kuljetusliikkeet tuo tavaroita ja ruokia myös pienemmille paikkakunnille. Itsekin on jonkun verran tullut jotakin tullut tilailtua kotiin täällä Kotkassa, mutta noista noutopisteistä en olekaan vielä mitään hakenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykytilanteessa nämä ovat kyllä kultaakin kalliimpia, kaikilla ei ole mahdollisuutta hyödyntää läheistensä apuakaan :)

      Poista
  7. Järjettömän hintaisia palveluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S-ryhmän hinnat näissä ovat Keskoa kalliimmat enkä itsekään näitä raaskisi jatkuvasti käyttää. Erikoistilanteissa kuitenkin hyvä kun ovat olemassa :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat