torstai 13. elokuuta 2020

Viikon jälkeen..

 Ajatuksenani oli kirjoitella ensimmäisen viikon kokemuksia ja kuulumisia verkkovalmennuksen suhteen jo heti tuoreeltaan, mutta sitten se kuitenkin kaikessa "kiireessä" jäi. Mutta siis minulla on nyt reilu viikko takana Vahavan 80/20 verkkovalmennusta, jossa on yhdistettynä ruokavalio sekä liikunta. Ensimmäisen päivän jälkeiset fiilikset löydät täältä.

Aloitin valmennuksen tosiaan maanantaina ja otin tällöin aamulla alkumitat sekä -kuvat. Koska valmennuksen rytmityksenä on tarkoitus pitää 80% ajasta tiukempi linja ja löysäillä 20% ajasta niin otan jatkossa mittaukset aina lauantaina ennen tuon vapaan syömisen jakson alkamista. Ennen kuin menen tuloksiini ensimmäisen viikon aikana käydään läpi muutamia asioita. Ensinnäkin ruokavalio; ohjeet valmennuksessa ovat todella selkeät, monipuoliset ja todella laajasti sekä helposti varioitavissa. En äkkiseltään näe, että tulisin tähän kyllästymään. Toisekseen ruokavalio on toki tiukka kalomäärän ja syötävien ruokien suhteen, mutta nälässä et joudu olemaan ja itse ainakin tätä kautta syön normaalia terveellisemmin. Tätä noudattaessa tulee väkisin lisättyä lautaselle niitä vihanneksia, jotka omalla kohdalla liian usein jäävät liian vähälle. Lisäksi itselleni oli jo ennen valmennukseen ryhtymistä tärkeää varmistaa, että ruokavaliossa tehtävät ruuat sopivat myös taaperolle; no ehdottomasti!

Liikuntaosuus on myös erittäin helposti noudatettavissa jos vain ei sattuisi sairastumaan. Itsellänihän kävi niin ikävästi, että ehdin kunnolla tehdä yhden treenin kunnes iski jo toistamiseen kesäflunssa, lieneekö ollut sen edellisen jäänteitä koska tuli niin pian. Liikuntapuoli jäi itselläni siis todella vähiin, mutta itseasiassa painonpudotuksen kannaltahan tärkeämpi osuus on sillä mitä pistät suuhusi kuin liikunnalla. Koska yksinkertaisesti todella huonoa syömistä on oikeastaan mahdoton kompensoida liikunnan avulla.

Mitkä olivat lopulta omat tulokseni ma-la aikana? Noh ehkä hieman pettymys näin alkumitoiksi. Minulta lähti nimittäin vain 0,9kg painosta ja noin sentti vartalolta. Toki tämä tahti on hyvä jos näin jatkuisi, mutta useinhan alussa lähtee enemmän ja se sitten siitä alkaa pikkuhiljaa hiipua mitä lähemmäs tavoitetta päästään. 

Valmennuksessa on se loistava puoli, että sinulla on käytettävissä jatkuvasti valmentajien tuki. Itse olenkin jo useampia asioita siellä kysellyt ja yksi näistä oli se onko tarve jo tässä vaiheessa miettiä muutoksia vai mennäänkö samalla tavalla kuin ensimmäinen viikko. Vastaus oli, että katsotaan mikä on tilanne toisen viikon jälkeen ja tehdään tällöin tarvittaessa muokkauksia.

Mitkä siis ovat fiilikset valmennuksen suhteen tällä hetkellä? No erittäin positiiviset. Minulla on jo nyt se tunne, että alan saada niskalenkkiotetta tuosta ainaisesta napostelusta ja herkuttelusta sekä saan ruokavaliotani entistä paremmaksi. Tässä on niin monia hyviä juttuja, jotka tulevat varmasti olemaan osana elintapojani jatkossakin!


Pitäkäähän peukkuja, että toisen viikon tulokset olisivat ensimmäisiä rohkaisevampia!


8 kommenttia:

  1. Voi miten kurja juttu, että kesäflunssa on iskenyt sinuun kahdesti! Jouduitko menemään varmuudenvuoksi myös koronatestiin? Sinun ruoka-annokset näyttävät todella maittavilta ja kohta on pakko siirtyä itsekin tekemään ruokaa. Tsemppiä valmennukseen ja jään kuulolle jatkosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvinnut mennä meidän kummankaan ja onneksi se sitten viikonlopun aikana helpotti siinä määrin ettei toinen lomaviikko mennyt piloille.

      Poista
  2. Ei kuulosta kovin kivalle, jos kesäflunssa on jo toistamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt sitten jännitetään alkaako syksyinen tautikierre kun ensi viikolla palailemme takaisin arkeen...

      Poista
  3. No tosi hyvin on jo tuo vajaa kilokin alle viikossa. Itse kävin Monna Pursiaisen Suurin muutos -valmennuksen alkuvuodessa ja noudatin siinä ainoastaan ruokavalio puolta ja pelkällä syömisellä paino putosi. Söin kotiruokaa ja monta kertaa päivässä ja paino laski - hullua! Nyt olen taas lipsunut huonoihin tapoihini, eli syön vain 2-3 kertaa päivässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota itsekin pohdin, että saanko sitten valmennuksen loputtua pidettyä itseni kurissa vai pitäisikö kenties ottaa vielä toinen kuuden viikon setti heti perään.

      Poista
  4. Voiei kesäflunssille! Toivottavasti pysyisit terveenä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan vielä ei uutta tautia ole tullut päälle vaikka lomalta arkeen palattukin. Mutta kyllähän sen tietää ettei varsinkaan koronan takia ilman sairaslomia vältytä syksystä...

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Piercing

 Olen ikuisuuden pohtinut uutta lävistystä ja viime viikolla sitten vihdoin se toteutui - ja vieläpä kahdella eri lävistyksellä! Underground...

Luetuimmat