sunnuntai 30. elokuuta 2020

Viikko 4

 Neljäs viikko menossa Vahavan verkkovalmennusta, viime viikon kuulumisiin pääset tästä. Neljäs viikko oli siitä erilainen, että kaikki hyvä loppuu aikanaan ja näin myös lomani eli palailin takaisin työhön ja neiti päivähoitoon. Emme tosin ehtineet olla kuin maanantain ja tiistain normaalissa rytmissä kun neitiin iski nuha ja tukkoisuus mikä nykytilanteessa merkitsee toki kotiin jäämistä. Koronaahan täällä ei ole, mutta kävin itse testissä minioireideni vuoksi ja sainkin ennen viikonloppua vastauksen mikäli oli odotettavastikin negatiivinen.


Jännitin hieman ennakkoon kuinka saan arkeen ujutettua nämä ruokailut, mutta hyvin valmisteltuna siinä ei tokikaan mitään ongelmaa ole. Tiistai-iltana tein valmiiksi seuraavalle päivälle meille makaronilaatikonkin (omaan ruokavalioon sopien) mikä osoittautui lopulta turhaksi työksi kun olimme sitten sen keskiviikon kuitenkin kotona. Mutta kuten valmennuksessakin ohjeistettiin, hyvällä valmistautumisella et pääse lipsahtamaan huonojen valintojen puoleen.

Neljäs viikko toi myös mukanaan onnistumisia ja painoa olin saanut hieman alaspäin vaikkakin itse jo pohdin tietyn kuukauden ajan turvotuksineen tähän vaikuttavan. Ja ehkäpä se vaikutti siinä mielessä, että senttejä en juurikaan viikon aikana huomannut kropasta lähteneen. Neljännen viikon jälkeen siis kiloja on lähtenyt 2,2kg ja senttejä edelleen se n. 5cm eli tahti on oikein hyvä. Valmennusta olisi jäljellä enää kaksi viikkoa ja haikeana jo pohdin, että jatkaisinko heti perään toisenkin pätkän. Mutta ehkäpä otan itselleni niin kuntoilu- kuin ruokailuohjeet ylös ja katson kuinka homma sujuu itsekseen, sehän päämääränä kuitenkin lopulta olisi.

Edelleenkin olen erittäin tyytyväinen valmennukseen enkä voi muuta kuin suositella tätä lämpimästä. Itsehän tulin Vahavan valmennuksen valinneeksi mm. exäni suosituksesta. Hänellä ei tästä kyseisestä valmennuksesta ollut kokemusta, mutta on ollut toisessa valmennustyypissä mukana jo useamman vuoden ajan. Vaihtoehtoja heillä on siis monenlaisia ja taatusti löydät itsellesi sopivan olitpa sohvalla makoilija tai aktiivinen kuntosalilla kävijä. 


Mistä huonosta tavasta sinä olet päässyt eroon tai mistä sinä haluaisit päästä eroon?

8 kommenttia:

  1. Olen päässyt eroon tupakasta. Se on ollut tällä hetkellä se isoin juttu :)

    VastaaPoista
  2. Myöhään illalla syöminen oli asia, mistä mun oli vaikea päästä eroon, mutta onnistui se sitten kuitenkin. Ruokien suunnittelu etukäteen pitäisi opetella, oon siinä ihan älyttömän huono.

    VastaaPoista
  3. Onnittelen! Sinulla on sitkeyttä. Tänä kesänä jäätelönsyöminen on lähtenyt minulla lapasesta (jäätelö ja lapanen :D) Mutta ymmärrät kyllä.
    Jäätelönsyönti pitäisi kohtuullistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelö on itselläkin melkoinen pahe, onneksi tämä ruokavalio sallii myös herkuttelua :)

      Poista
  4. Herkuttelu lähtee lapasesta aina välillä. Siihen ehkä jotain muutosta pitäisi saada. :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat