tiistai 18. elokuuta 2020

Viikko 2 takana

 Nyt jo kaksi viikkoa valmennusta takana. Ensimmäisen viikon mietteet löydät täältä, mutta kuinka se toinen viikko sitten meni? Noh, jos ainoastaan kiloja ja senttejä tuijottaa niin huonosti.


Ohjelman noudattaminen ei tälläkään viikolla ole tuntunut lainkaan hankalalta. Alkuviikosta vielä hieman himmailin kotitreenien suhteen edeltäneen flunssan vuoksi ja lopulta treenimääräksi tällä viikolla tuli kolme, paremmin siis kuin edellisellä viikolla. Ruokailujen suhteen olen huomannut hiilareiden syömisen itselleni haastavaksi ja joinakin päivinä määrä on saattanut tuosta ohjelman mukaisesta hieman alemmaksi jäädä. Erittäin positiviista edelleenkin se etten napostele päivän mittaan ylimääräiä eikä myöskään herkkuhammasta kovinkaan pahasti kutittele. Viikonlopun vapaan syönnin päivät muistin vasta perjantaina kauppareissun jälkeen.

Niin että miten sitten niiden punnitusten kanssa? Noh. Painoahan minulla oli edelliseen viikkoon nähden tullut lisää 0,3kg eli kakkosviikon jälkeen olin vain -0,6kg miinuksella aloituspainoon nähden. Olevinaan mittailin kuitenkin kakkosviikollakin sentin lähteneen kropasta. Harmillisesti en hoksannut ottaa kuvia itsestäni kakkosviikolla, ne olisivat saattaneet kertoa enemmän kuin nuo painokilot vaikken itse kovinkaan suurta muutosta ainakaan vielä kropassani ole huomannut.

Nyt kuitenkin tehdään se muutos, että kokeillaan pienemmän painoluokan ruokavalio-ohjeen mukaan. Otan punnitukset perjantaina ja sunnuntaina, jonka jälkeen käydään valmentajien kanssa läpi tilannetta ja kuinka jatketaan. Täytyy sanoa, että mikäli olisin tähän hommaan lähtenyt itsekseni ilman mitään tukikeinoja niin tässä vaiheessa olisi niin kovin tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin vaikka itsekin tiedän kyllä sen ettei nämä muutokset tapahdu nopeasti - tai niiden ei pitäisi tapahtua nopeasti mikäli haluaa pysyvää muutosta aikaan. Jännityksellä siis odottelen kuinka jatko menee. Viimeinen kesälomaviikko ja sitten pitäisi ihan työarkeen saada tämä ruokavaliorytmitys istumaan eli täytyy opetella valmistamaan riittävä määrä ruokaa etukäteen ettei vain homma tyssähdä siihen kun ei jaksa...


Minkä suuremman elintapamuutoksen sinä olet viimeksi tehnyt?

12 kommenttia:

  1. Morjens! Olin joskus Fitfarmin superdieetillä.. Nyt ostin kesällä kyseisen puljun "tehostartin" jonka voin aloittaa, kun haluan. Pitää järkeistää syömistä. Mut joo.. Nyt, kun katson näitä kuvia annoksista nii kyllä rupee puklauttamaan. Rahka/rae/cashew/jne kiintiöt tuli kyllä niin täyteen sillä superdieetillä. Miten mä selviän siitä tehostartista :D :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni nuo ei töki, joten aika monena päivä ovat kuuluneet aterialle. MUTTA tässä on se hyvä puoli, että pystyy ruokiaan varioimaan lähes loputtomasti. Eli rahkaa, raejuustoa ja cashewpähkinöitä voi välttää täysin jos ei nappaa!

      Poista
    2. No joo.. Sepä siinä olikin ongelma, että söin liian yksipuolisesti noita. Olisi pitänyt välipalalle ottaa ihan leipää ja kananmunaa VÄLILLÄ, mutta ohjeet oli aika yksinkertaisilla raaka-aineilla eikä visiot riittäneet kokeilemaan kaikkea, kun muutenkin haasteellista suurperheessä tuo muidenkin ruokahommat. Mutta siitä kenties viisastuneena jatkossa monipuolisempaa, mutta terveellistä, että ei rupee tökkiin. Cashew menee vielä mullakin, mut rahka & rae max.1x/vko. Tsemppiä vaan, kyllä se olo on parempi ku eväät on kunnossa :)

      Poista
    3. Tuolla on niin hyvä kun sellainen ruoka-ainemuunnin, jolla voi etsiä esim. maitorahkalle sopivia korvaajia. Ei tarvitse itse pähkäillä :D

      Poista
  2. Joskus homma ei vaan ota luonnistuakseen. Itselläni on tärkeää, että asiat menee vähän niin kuin luonnostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluaa muutoksia elintavoissa tehdä niin tällöin alku ei yleensä ole vaivatonta. Vaatii paljon toistoja ennen kuin asiat muuttuvat rutiiniksi :)

      Poista
  3. Tsemppiä Melissa! Hienosti on sinulla lähtenyt "elämäntaparemontti" käyntiin. Pitäisi täälläkin harkita.

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä näillä valmennuksilla on niin helppoa olla, kun joku sanoo mitä syödään ja ostetaan kaupasta 😄👍🏻 ei tarvitse itse miettiä yhtään 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä juuri. Paitsi mitä nyt tietysti haluaa noita ruokia varioida...

      Poista
  5. Hienosti on lähtenyt käyntiin! Tsemppiä tulevaan. Valmennuksilla on helppo päästä tavoitteisiin!

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat