lauantai 8. elokuuta 2020

Sielujen sieppari

Olen nyt melko nopealla tahdilla saanut näitä Kavan kirjoja luettua mikä kertoo siitä kuinka mukaansa tempaavia nämä ovat.


Sielujen sieppari (The Soul Catcher) on suoraa jatkoa edellisiin eli kuten olen maininnut aiemminkin, saat kirjoista eniten irti kun luet nämä järjestysessä.


Tämä kirja sisältää nuorten naisten murhia (ei ehkä aivan niin raa'asti kuvattuna kuin edellisessä) sekä uskonlahkon. Romantiikkaa näihin kaikkiin kirjoihin on jonkin verran sisältynyt, tässä ehkä sitäkin kahta aiempaa vähemmän eikä niissäkään sitä liiaksi ollut.


Takakannen teksti on tietyltä osin ehkä hieman harhaanjohtava, mutta joudut lukemaan kirjan itse selvittääksesi miltä osin. Sitä en aiempien kirjojen kohdalla ole tullut maininneeksi etten näitä ensimmäisiä ainakaan ole googlettamalla pikaisesti löytänyt minkään verkkokaupan valikoimista (en painettuna enkä äänikirjana) eli jos nämä alkavat kiinnostaa lienee kirpparit ja antikvaariset se oikean paikka.

Odotan jo innolla seuraavaan kirjaan siirtymistä. Melkein toivoisin tuon ensimmäisessä kirjassa alkaneen rakkaustarinan saavan siellä jatkoa...


Ostatko sinä kirjat mieluummin käytettynä vai uutena, vai suositko kenties kirjaston valikoimaa?

8 kommenttia:

  1. Näyttää super paksulta, kauanko sulla menee aikaa yleensä tuollaisen kirjan lukemisessa? Itse en mikään lukutoukka ole, mutta äänikirjat uppoo muhun!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä eivät ole kovinkaan paksuja kirjoja ja todella helppolukuisia. Aika usein saan yhdessä päivässä luettua :D

      Poista
  2. Kirjastossa en ole käynyt pitkään aikaan. Usein lainaamme kirjoja ystävien kesken ja jonkin verran ostan kirppareilta jos joku mielenkiintoinen tulee vastaan. Tiettyjä kirjoja - sisustuskirjat ja taidekirjat - ostan myös muuten. Kirjoja tulee myös lahjoina :) Kivaa sunnuntaita Mira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en edes muista milloin olisin kirjastossa käynyt...

      Poista
  3. Suosin kirjastoa aika paljon, kun lapset tykkäävät siellä käydä. :) Säästäähän se myös lompakkoa sekä luontoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin se tulee varmasti tutummaksi neidin kasvettua hieman :)

      Poista
  4. Valitettavsti en ehdi kirjoja juuri nyt lukemaan, mikä on kyllä harmittaa!

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat