sunnuntai 23. elokuuta 2020

Puolessa välin ollaan

 Olen tänne päivittänyt omia kokemuksiani Vahavan 80/20 ruokavaliovalmennuksesta, viime viikkoiset fiilikseni pääset lukemaan täältä. Valmennus kestää tosiaan kuusi viikkoa eli olen nyt jo puolivälissä menossa. Monet ottavat kesälomalla hyvin rennosti syömisten suhteen, mutta itse tarkoituksella starttasin valmennuksen lomallani, koska ajattelin pääseväni parhaiten alkuun kun työt eivät ole päiviä sotkemassa. Nyt jännityksellä odotankin kuinka valmennuksen toinen puolikas menee töissä ollessa.


Edellinen viikkohan ei mennyt tulosten valossa niin kovin hyvin, koska otin takapakkia painonpudotuksessa. Vaihdoimmekin hieman ruokavaliota ja tuloksia jälleen tuli. Tällä hetkellä lähtöpainosta olen saanut -1,8kg sekä senttejä vartalolta noin -4cm pois. Tämä hyvin pitkälti ruokavalion avulla, koska kotikuntoilut ovat jääneet hyvästä yrityksestä huolimatta hieman vähiin. Olemme kyllä yrittäneet muutoin taaperon kanssa olla aktiivisia.

Itse tavoittelin yhteen 6kg painonpudostusta, johon en usko tämän valmennusjakson aikana pääseväni, mutta jokainen gramma on aina eteenpäin. Kuten olen maininnut niin tämä ruokavalio on sellainen, jolla aion ehdottomasti jatkaa myös valmennuksen jälkeen, koska idea perustuu puhtaasti hyviin valintoihin. Pitää nyt katsoa kuinka loppupätkä menee, yritänkö sen jälkeen itsenäisesti vai otanko perään toisen kuuden viikon valmennujakson. Edelleenkin sanoisin siis valmennukseen olevani todella tyytyväinen vaikka painoa ei hurjan paljoa vielä olekaan tippunut. Ideana itselläni kuitenkin oli nimenomaan pysyvä elintapamuutos parempaan eikä tällöin mitkään pitkäratkaisut toimi.

Puolivälissä siis suosittelen tätä valmennusta erittäin lämpimästi olipa tilanteesi mikä hyvänsä! Jos liikunta ei ole sinulla mahdollinen niin voit valita pelkän ruokavaliovalmennuksen. Kyse on hyvin simppeleistä asioista, mutta kun ne on valmiiksi koottuna sinulle yhtään + saat ammattimaista neuvontaa aina kun tulee kysyttävää niin tämä on niiiin paljon helpompaa! Voitte uskoa, että itselläni jo ammatinkin puitteissa löytyy todella paljon tietoa, mutta jostain syystä sen tiedon tuominen itselleen todelliseksi on joskus niin haastavaa.

(Kuvat viikonlopun herkuista.)

Oletko sinä onnistunut itsenäisesti elintapamuutoksessa?

8 kommenttia:

  1. Nämä valmennukset antavat kyllä hyvä boostin painonpudotukseen ja ainakin itse tarvitsen tarkat infot mitä syödä, muuten syön mitä vaan ja liian vähän. Pitäisi itsekin varmaan lähteä taas johonkin valmennukseen. Suurin Muutos -valmennus oli hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tätä harkita, itse olen ollut todella tyytyväinen :)

      Poista
  2. Mä olen vähän huono tekemään itsenäisesti mitään. Juoksen paljon kyllä enkä välitä herkuista, mutta mm. rakastamani jumpat ovat ihan jääneet koronan myötä. Aikani joskus huhtikuussa tein fb-jumppia, mutta äääääh. Ei innosta kotona yksin!

    Tsemppiä kovasti, kivaa kun tuloksiakin on jo tullut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on kyllä tosiaan oma hommansa, että saa kotona kuntoiltua...

      Poista
  3. Hyvä sinä! En ole ollut ulkopuolisessa valmennuksessa mutta onnistunut kyllä itse omilla valinnoilla muuttamaan elintapoja parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
  4. Mie en ole koskaan tehnyt elämäntapamuutosta 🤔 tai ainakaan liikunnan ja ruokavalion suhteen. Unirutiinien suhteen kyllä ja erittäin huonolla menestyksellä kun lapset on vielä pieniä joten on vaikeaa luopua sitä omasta ajasta illalla ja mennä nukkumaan yhtä aikaa lasten kanssa 😅

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat