perjantai 12. marraskuuta 2021

Nomai

Julkaistu alun perin 17.8.2020
saatu ilmaistuote


Olen ollut kuukupin käyttäjä jo vuosia ja tämän yhteistyön myötä sain hyvän syyn hehkuttaa kuukuppia jokaiselle naiselle. Ensimmäisenä muutamalla sanalla kuukupista. Kuukuppihan on sananmukaisesti joustavasta materiaalista valmistettu kuppi, joka asetetaan emättiin tarkoituksenaan kerätä sisäänsä kuukautisvuoto. Kuukuppi itsessään ei ole uusi keksintö, koska ensimmäiset kuukupit on kehitetty jo 1800-luvulla.


Nomai-kuukupit ovat gynekologin suunnittelemia ja ne on valmistettu lääketieteellisestä silikonista. Kyseessä on myös suomalainen tuote eli nämä myös valmistetaan Suomessa! Kuukupissa löytyy kolme eri kokoa, valinnan suhteen kannattaa käydä kurkkaamassa vinkit täältä. Kuukuppi maksaa 29,90€ sisältäen toimituksen omaan postilaatikkoosi.


Kuukuppihan on erittäin ekologinen valinta, minkä lisäksi se tulee nopeasti hyvinkin paljon edullisemmaksi kuin tamponit tai siteet. Lisäksi kuukuppi on oikein käytettynä huomaamaton niin itsellesi kuin muillekin. Kuukuppia ei myöskään tarvitse vaihtaa yhtä tiheään kuin esim. tamponia vaan voit huoletta antaa kupin olla paikoillaan 12 tuntia. 


Itse olen tosiaan ollut kuukupin käyttäjänä jo varmaan kymmenisin vuotta. Olisin ollut kauemminkin ellen ensimmäisellä kerralla olisi tehnyt sitä virhettä, että hankin liian suuren kupin. Ensimmäiseksi kupiksi suosittelisin pienintä kokoa, itselläni ne riittävät edelleen käytössä koska vuotoni ei ole runsasta, mutta mikäli itse kärsit runsaammista vuodoista niin voit jatkossa pienempää kuppia hyödyntää päivinä, jolloin vuotoa on vähemmän.

Nomain kupeista itselleni valitsin keskimmäisen koon vaikka tosiaan tuo pieninkin olisi loppujen lopuksi omaan käyttööni ollut riittävä. Tämä on siis suurempi kuin muuten käyttämäni kupit, mutta asettui aivan yhtälailla huomaamatta paikoilleen.


Onko kuukuppi sinulle entuudestaan tuttu?

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Harmillista, mutta ymmärrän kyllä etteivät kaikille sovellu.

      Poista
  2. Paljon tästä olen kuullut ja lukenut, mutta itselläni testaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Itse ainakin olen tykästynyt kovasti tämän vaivattomuuteen :)

      Poista
  3. En ole testannut joten en tiedä soveltuisiko minulle. Moni
    tuttu on kyllä kehunut kuukuppia joten ehkä jonain päivänä
    kokeilen minäkin.

    VastaaPoista
  4. Olen varmaan vuoden ajan miettinyt että raaskinko ostaa mutta enköhön mä nyt viimeistään tämän postauksen ansiosta sen osta! ☺ Varsinkin sen takia ettei tarvitsis kokoajan olla ostamassa tampooneja ja siteitä, kun runsaiden kuukautisten takia tarvitsee molempia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan alkuun ostaa pienempi koko, että pääsee sinuksi kupin käytön kanssa eikä käy niinkuin minulle, että meinaa tyssähtää homma alkutekijöihinsä!

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat