torstai 9. heinäkuuta 2020

Koodaamaan

Mielessäni on käväissyt jo aiemminkin, mutta vasta nyt pääsin aloitukseen asti. Eli aloitin koodauksen alkeiskurssin Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osaston ilmaisella sivustolla MOOC.fi. Lähtöajatuksena oppia ihan vain ne alkeet, koska ennen tätä minulla ehkä juuri ja juuri oli käsitys mitä koodaus karkeasti otettuna tarkoittaa - en kylläkään sitä pahemmin olisi kenellekään osannut avata :D Katsotaan kuinka sitten hommasta innostun - tai pääsenkö tuon alkeiskurssinkaan loppuun saakka xD 


Alussa oli hieman kankeutta jo olo, että heitän hanskat tiskiin, koska en vain ymmärrä. Mutta kun asiaa hieman tahkosi niin ainakin kuvitteli pääsevänsä hieman hommasta jyvälle. Osaamisen kokemuksen myötä alkoi myös innostus kasvaa. Koodaaminenhan on nykypäivää ja tätä käsittääkseni peruskoulussa lapsillekin opetetaan eli alkaisiko tämäkin olla kansalaistaito, joka kaikkien olisi hyvä hallita edes sillä aivan perustasolla? Jos jyvälle tästä paremmin pääsen niin saan varmasti oppeja hyödynnettyä tämän blogin suhteen.

Osaatko sinä koodata ja/tai kiinnostaako homma sinua lainkaan?

9 kommenttia:

  1. Hyi, ei! Koulussa oli pakko opetella, mutta koska opettajate eivät neuvoneet mitään, niin Youtube opetti :'D Olen yhä katkera kyseisestä koulusta ja sen tavoista, nykymenoa kun lukee, niin en usko että kovinkaan paljoa on parantunut.

    VastaaPoista
  2. Voisikohan sitä väittää osaavansa, kun on alalta loppututkintokin :-)
    Tosin eihän niitä opiskeluaikaisia taitoja enää vuosi(kymmeniin) ole varsinaisesti tarvinnut, mutta onhan tuo tosiaan hyvä käsitteenä ainakin ymmärtää-

    VastaaPoista
  3. Mira, en todellakaan osaa koodata vaikka jotain perusteita on koulussa joskus opetettu. Pakko todeta ettei ole minun juttuni ja jätän suosiolla koodaamisen siitä pitäville ja sen hallitseville :D

    VastaaPoista
  4. Koodaus on tuttua, ja riippuen millä kielellä koodataan, niin jopa ihan mukavaakin. Koska on ole (puoli)pilkkujen viilaaja, niin pysyn mielummin vaatimusmäärittelyjen kuin koodauksen puolella. Kodareita kyllä aina tarvitaan, eli hyvä ala valita opinnoille muodossa kuin muodossa.

    VastaaPoista
  5. Opiskelu tuo aina jotain uutta ja uuden oppiminen on kivaa!

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat