lauantai 9. toukokuuta 2020

Murha leikkaussalissa

*)mainoslinkki

Edellisen Gerritsenin kirjan tavoin myös tämä on hänen alkutuotantoaan ja julkaistu Harlequin-kirjana.


* Tess Gerritsen Murha leikkaussalissa (Under the knife) (ovh 9€) on julkaistu alunperin vuonna 1990.

"David Ransomille se on aluksi läpihuutojuttu. Selvä hoitovirhe. Surevan perheen asianajajana hän aikoo saada huolimattoman lääkärin vastuuseen. Kunnes tohtori Kate Chesne pyyhältää hänen toimistolleen ja vaatii häntä selvittämään totuuden – että Kate on lavastettu syylliseksi.
Ensiksi vain Katen ura on vaarassa, mutta kun toinenkin ruumis löytyy, David alkaa uskoa naista. Yhtäkkiä kyse onkin jostain paljon suuremmasta. Jossakin Honolulun sairaalassa tappaja kävelee vapaalla jalalla potilaiden ja henkilökunnan joukossa. David huomaa kysyvänsä itseltään samoja kymyksiä, joihin Kate on epätoivoisesti yrittänyt löytää vastauksia. Kuka on seuraava? Ja miksi?
"


Tämä muistuttaa jo todella suuresti vanhempaa Gerritsenin tuotantoa ja juoni imaisi itseni varsin taitavasti mukaansa - lukaisinkin tämän melko nopeasti ehkä johtuen myös siitä, että ei ole kovinkaan paksi kirja ja teksti on melko suurta.


Loppuratkaisu oli todella taidokas enkä tosiaankaan ensimmäisenä olisi sitä tullut ajatelleeksi - loistavasti punottu juoni siis! Jos juoni kuullostaa houkuttelevalta niin tätä jopa näyttäisi olevan hyvin saatavilla ;)


Oletko viime aikoina tarttunut kirjoihin?

8 kommenttia:

  1. En tunne lainkaan Tess Gerritsenin tuotantoa. Dekkarit ovat kivaa kesälukemistoa, joten tähän voisin tarttua. Tuntuu, että viimeaikoina olen lukenut aika raskaita kirjoja. Minulla on nyt menossa varsin vaikuttava kirja. Rikkaruoho - Viimeinen kirje isälle. Otto Gabrielsson on kirjoittanut kirjan isästään Jörn Donnerista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti tarttua Gerritsenin kirjoihin mikäli dekkareista pidät :)

      Poista
  2. Luen aika paljon sairaaladekkareita, Gerritseniäkin olen lukenut, mutta ehdoton suosikkini on Robin Cook, jonka kirjat tilaan aina heti niiden ilmestyttyä (luen ne siis englanniksi, mahdollisia käännöksiä odottelematta).

    VastaaPoista
  3. Herkkiksenä jätän dekkareiden lukemisen muille. Normaalisti kuuntelen paljon äänikirjoja. Nyt poikkeusolojen ainana olen kuunnellut normaalia vähemmän ja tavallista kevyempää kirjallisuutta.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa kyllä varsin mielenkiintoiselta! Olen viime aikoina kuunnellut paljon äänikirjoja. Ne on niin helppoja :D

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat