tiistai 12. toukokuuta 2020

Huhtikuun loppuneet

*)saatu ilmaistuote

Muutokset on aina niin ihania. Tällä kertaa muutoksia on tullut tänne bloggeriin eivätkä ne alkuun ainakaan yhtään tunnu käyttöä jouhevoittavan: esim. en millään meinaa saada ajoitettua julkaisua klo06 (tai ylipäätään mihinkään aikaan) vaan se automaattisesti laittaa julkaisun kellonajaksi klo12.30 - tästä siis saattaa johtua aiemmasta poikkeavat julkaisuajankohdat. Mutta itse asiaan eli huhtikuussa loppuneisiin tuotteisiin, tällä kertaa sain tämän verran tuotteita loppumaan:


Loppuneiden kasaan päätyi 19 tuotetta. Näistä täysikokoisia oli 18kpl (mukaan lukien kertakäyttöiset tuotteet). Kasvoille tarkoitettuja tuotteita oli 12, vartalolle tarkoitettuja tuotteita 5 ja meikkituotteita 2 (laskin hajuveden nyt tähän kategoriaan vaikka ehkä vartalo olisi ollut sopivampi..). 

Tästä setistä tarkempaan esittelyyn pääsee:


Ensimmäisenä näistä tuote, jonka tyyppiset löytyvät minulta käytöstä pari kertaa vuodessa:


* Kocostar Foot Peeling Pack eli kuorintasukat hoitavat jalkojani noin 4-6kk välein ja tein nyt kuorinnan ennen kesäkelien alkamista. Itselläni ei ole minkään kuorintasukkien kanssa ollut ongelmia ja kaikki ovat toimineet kuten ovat luvanneetkin, niin myös tämä. Tokikaan ihan niitä kaikista pahimpia kovettomia kantapäistä nämä eivät poista, niitä pitäisi kaapia muilla tavoin pois eli tehdä itselle kunnolla jalkahoito..


* The Skin House Rose Heaven -linjasta loppuneisiin päätyi Toner sekä kasvovoide. Näistä molemmat oli ihania, toneria jäin vielä enemmän kaipaamaan koska tälle minulla ei sattunut kaapissa olemaan korviketta.


* Mizon Hyaluronic Acid 100 ei ole syyttä hehkutettu seerumi ja tämän postauksen pohjalta tiedän ainakin itseni lisäksi yhden toisen hullaantuneen tuotteesta. On siis ehdottomasti the seerumi, jota testata!


* BeautyBlender Micro Mini Pro on loistava apuri esim. silmänalusta meikatessa. Täytyy sanoa, etten eroa Pron ja tavallisen välillä huomannut muutoin kuin värin puolesta - tämän jälkeen otin taas vihreän minin käyttööni.

Täytyy muuten sanoa, että on ihanaa kuvauksenkin kannalta kun päivät ovat valoisampia ja kuvia pystyy (jäätymättä) ottamaan myös ulkona! :D


Mikä huhtikuun loppuneista vaikuttaa sinulle kaikista mielenkiintoisimmalta?

11 kommenttia:

  1. Kaikki oli mielenkiintoisia! En ole vielä huomannut eroa kuorintasukissa eri merkkien välillä. Viimeksi käytin Kocostarin, nyt ostin viikko sitten saiturinpörssistä oudon merkkiset sukat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan mihin itse tulen seuraavalla kerralla päätymään :D

      Poista
  2. Mitä ihmettä tuo vihreä on? Täällä on valkea maa eikä noin vihreää ehtinytkään vielä olla, sellaista keväisen paskaista ja ruskean väristä vaan nurmikko :D

    VastaaPoista
  3. Nuo ruusutuotteet saavat aina ostotuulelle:).

    VastaaPoista
  4. En ollutkaan kuullut mistään näistä ennen tätä! xD Vois kyllä kokeilla kuorintasukkia joskus.

    VastaaPoista
  5. Meillä käytetään kuorintasukissa vain Salvequick kuorintasukkia. Olen tykännyt niistä eniten.

    VastaaPoista
  6. Onpa siinä iso läjä kosmetiilkaa yhdelle kuulle

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat