perjantai 6. maaliskuuta 2020

Pedix Feet

Julkaistu alun perin 28.3.2018
saatu ilmaistuote


Sain jo viime syksynä testiin Alessandron jalkanaamion, jota en kuitenkaan raskauden aikana uskaltautunut testaamaan - yritti kuitenkin olla mahdollisimman varovainen vaikkei tästäkään varmasti mitään haittaa sikiölle olisi ollut. Nyt kuitenkin synnytyksen jälkeen kaikenlainen hemmottelu niin jaloille kuin mielellekin on tarpeen, joten ehkä tämä olikin hyvä jemmata tänne kevääseen.. Lisäksi samassa paketissa minulle tuli jalkavoide, joka oli jostain syystä jäänyt myös kaappiin odottamaan korkkaamistaan - mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?


Kyseessä on siis Pedix Feet -linjaan kuuluvat Thermasoft -jalkanaamio (ovh 15,70€) sekä Heel Rescue Balm (ovh 25,90€).


Jalkanaamio on kertakäyttöinen, "sukkamaiseen" pakkaukseen pakattu.


Kyseessä on lämpenevä tuote eli tämän tarkoituksena on rentouttaa ja kosteuttaa väsyneitä jalkoja.


Käyttö on helppoa; lisää kädenlämpöistä vettä mukana olevan mittapussukan avulla sukkiin, anna lämmetä 4 minuuttia ja vetäise sukat jalkaasi.


Sitten vain rentoudut. Sukat jalassa ei suositella kävelemistä liukastumis-/kompastumisriskin vuoksi. Vaikutusajan jälkeen jalat tuntuivat rentoutuneilta sekä kosteutetuilta. Varsinkin kylmällä säällä tällaiselle vilukissalle aivan ihana tuote <3 Niin ja pakko mainita myös ihana sitruksinen tuoksu, joka ehdottomasti hemmotteli myös sitä mieltä!


Jalkavoiteen olisin kuvitellut nimen perusteella olevan paksua jankkia, mutta sitä tämä ei ole..


Voide on yllättävänkin "kevyenoloista", mutta koostumuksestaan huolimatta tuntuu todella ravitsevalta minkä lisäksi tuotetta riittää jo pieni määrä käytössä - jopa tällaisella tuhlarilla, joka usein mielellään kuorruttaisi myös ne jalat hirmuisella kerroksella voidetta :D

Raskauden loppuvaiheessa jalkojen hoito jäi hieman paitsioon ihan jo senkin takia, että ison vatsan kanssa se oli aikalailla mahdotonta - nyt siis jalat onkin ehdottoman hoidon ja hemmottelun tarpeessa, jalkavoide pitää ehdottomasti ottaa taas jatkuvaan käyttöön.

Jos nämä tai muut Alessandron tuotteet kiinnostavat niin jälleenmyyjät löydät täältä


Oletko sinä testannut lämpeneviä naamioita?

8 kommenttia:

  1. No niin, eiköhän olisi aika suunnata kevättä kohden ja tehdä jalkahoito. Mielenkiintoiset tuotteet <3

    VastaaPoista
  2. Jalkahoito olisi pikku hiljaa aiheellinen, että saa jalat kuntoon ennen kesää ja sandaaleja.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoiset tuotteet. Nyt olisi sopiva aika tehdä jalkahoito. Kiitos hyvästä esittelystä <3

    VastaaPoista
  4. kieltämättä jalkahoito alkaa kummittelemaan kummasti mielessä talvihorroksen jälkeen:)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat