lauantai 28. maaliskuuta 2020

Luutarha

*)mainoslinkki

Tämä kirja on ensimmäinen tai ainakin ensimmäisten joukossa lukemistani kirjoista Tess Gerritsenin tuotannosta. Joskus vuosia vuosia sitten kaverini suositteli Gerritsenin kirjoja ja muistan napanneeni ainakin tämän kyseisen kirjan kirjakaupasta itselleni lukuun, annoin sen luettuani äidilleni, joka sitten innostui kokoamaan koko tuotannon itselleen :D


* Tess Gerritsen Luutarha (The Bone Garden) on vuodelta 2007 (ja aikalailla noihin julkaisun aikoihin olen itsekin tämän ensimmäisen kerran lukenut) ja sanoisin tämän olevan aika erilainen aikaisempiin Gerritsenin kirjoihin verrattuna. Kirjassa esiintyy vain pienen pienessä sivuroolissa Isles ja tapahtumat sijoittuvat pitkälti parin vuosisadan takaiseen aikaan. Juoni käynnistyy siitä kun juuri talon itselleen ostanut Julia tekee puutarhastaan karmivan löydön..


Kirjassa on todella mielenkiintoista kuvausta 1800-luvun elämästä ja uskoisinkin kuvauksen pitäneen varsin hyvin paikkansa. Kammottava ajatella minkälainen maailma isolle osalle ihmisväestöstä 1800-luku on ollut - varsinkin naisille, kaikissa yhteiskuntaluokissa.


Kirja on paksuhko, mutta tarina imaisi ainakin minut täysillä mukaansa. Tässäkin on murhia ja jännitystä, mutta ehkä hieman eri näkövinkkelistä kuin monissa muissa Gerritsenin kirjoissa. Tämä on kirja, joka varmasti laittaa miettimään asioita - ja saa ehkä myös arvostamaan tämän hetken lääketiedettä saavutuksineen.


Oletko sinä kiinnostunut lääketieteen historiasta?

6 kommenttia:

  1. 1800-luku on monin tavoin mielenkiintoinen. Silloin alkoi myös naiset pikku hiljaa yhdistää voimiaan.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kirja varmasti! Itse en ole ehtinyt pitkään aikaa lukemaan kirjoja, nythän sitä aikaa voisi ollakin. Olen kuunnellut nyt äänikirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjatkin on kivoja, mutta itse en jotenkaan silti osaa oikeista kirjoista päästää irti :D

      Poista
  3. Tämä on IHAN superhyvä kirja. Muistan, että luin sen melkein kerralla kun en voinut laskea sitä käsistäni. Pitäisi varmaan lukea uudelleen kun edellisestä kerrasta on jo aikaa. Kiitos vinkkauksesta :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat