torstai 5. maaliskuuta 2020

Helmikuun kosmetiikkaostokset

*)mainoslinkki

Tammikuussa ostokset jäivät varsin maltillisiksi, tosin mainitsinkin yhden ison oston jääneen saapuvaksi helmikuulla..


* FeelUniquesta tein tosiaan pitkästä aikaa tilauksen, johon tarttui Tigin shampoo+hoitoaine, The Inkey List Lactic Acid -seerumi (minulle uusi sarja ja itse tuotekin vaikutti todella mielenkiintoiselta - tästä kuulette varmasti myöhemmin lisää!), Bioren misellivesi sekä meikinpuhdistus (seka-rasvaiselle iholle suunnatut, joten testaan todennäköisesti kesällä) sekä Lime Crime -luomiväripaletti (tämän sarjan kohdalla on jonkinlaista kohua ollut, mutta tästä taitanee olla jo aikaa enkä ole tähän itse juurikaan perehtynyt niin päädyin hankkimaan kokeiluun). Yhteensä tilaus teki hieman reilun 50€.

Lisäksi kaipailin hyvää ripsiväriä, joten tartuin Tokmannilla käydessä essencen mascaraan. Tämä ei itseasiassa ole aivan se minkä olen aiemmin loistavaksi todennut, mutta se kyseinen oli loppunut valikoimista, joten nappasin tämän likisaman - muutaman testin jälkeen vaikuttaa erinomaiselta! Mascaran hinta oli n. 3,50€.

Eli kokonaisuudessaan helmikuussa ostoja tuli n. 55€ edestä. Osa oli toki sellaisia mitä ilmankin olisin pärjännyt, mutta kaikki tulevat kyllä hyvin lähiaikoina itselläni käyttöön eli missään nimessä turhakkeita ei mukaan tarttunut - luomiväreistä voisin kyllä vanhemmasta päästä käydä karsintaa..

Mitä hankintoja sinä teit helmikuussa?

14 kommenttia:

  1. Vau, tosi edullinen tuo mascara. :)

    VastaaPoista
  2. Inci List on tosi kiinnostava brändi, mun on itseasiassa pitänyt tilata niitä isompi satsi testiin, et pääsisin kirjoitteleen niistä. :)

    VastaaPoista
  3. Jeffree star alien paletin taisin vain lähinnä ostaa :D

    VastaaPoista
  4. Omat hankinnat liittyy kyllä vahvasti kenkiin ja vaatteisiin. Nyt tosin on pakko hiukan rauhoittua...

    VastaaPoista
  5. Ostin ripsivärin ja espanjalaiselta oliivitilalta käsirasvaa, jossa oli luonnollisesti oliiviöljyä. Lapsi si samalta tilalta tuliaiseksi huulirasvan.
    Varsin maltilliset kosmetiikkaostokset siis.

    VastaaPoista
  6. Helmikuussa tuli ostettua jonkin verran meikkejä, sekä vauvanvaatteita :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännästi itselläkin menee huomattavasti isompi summa neidin vaatteisiin ja muuhun kuin kosmetiikkaan :D

      Poista
  7. Helmikuun hankintani liittyivät vaatteisiin, en tainnut hankkia yhtään kosmetiikkaa!

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat