maanantai 10. helmikuuta 2020

Normaalia arkea

Ajattelin jakaa teille siivun meidän arkisesta aherruksestamme..


Ranteessa oleva FitBit alkaa surahdella klo5.30, aika useinkin saattaa kyllä olla, että olen jo hieman aiemmin havahtunut hereillä ja ehkäpä jopa noussut ylös. Neiti on viime aikoina usein kavannut yöllä viereen nukkumaan, ajoittain saattaa nukkua koko yön omassa sängyssäänkin. Vieressä ollessa havahtuu hereille yleensä minun noustessani, omassa sängyssä ollessa saatan ehtiä meikkailla ja pukeutua ennen neidin heräämistä. Aamutoimiin olen arkisin kokonaisuudessaan varaillut reilun tunnin, koska haluan siinä olevan myös kiireetön hetki. Kun ollaan pukeuduttu ja minä meikkaillut niin otan itselleni kupin kahvia, neidille mukiin kaurajuomaa ja istahdamme ne nauttimaan sohvalla neiti minun sylissäni.

Neidin hoitopäivä alkaa näin talvisin klo7, kesäisin varttia myöhemmin. Meiltä on lyhyt matka päiväkotiin eikä oma työmatkanikaan ole kuin pari kilometriä, joten kulkupelinä toimii polkupyörä. Varsinkin kesäisin sillä pääseekin itseasiassa nopeammin kokonaisuudessaan perille kuin mitä jos autolla kulkisi minkä lisäksi säästän niin rahaa kuin autoakin - työpaikalla autopaikka olisi nimittäin melkoisen tyyris (olikohan nyt 45€/kk eikä siis tosiaan aivan keskustassa edes olla). Oma työaikani pyörähtää käyntiin klo7.30, liukuen tosin klo9 asti olisi mahdollista tulla mutta aamuihmisenä minulle sopii paremmin aloittaa heti aamusta.



Neidin päivä kuluu päiväkodin puuhasteluissa ja itselläni töissä puurtaessa. Kotiin töistä pyrin lähtemään klo15.30, mutta joskus menee klo16 ennenkuin pääsen neitiä hakemaan. Päiväkodilta hurautamme suoraan kotiin ja päivälliselle. Päivällinen syödään tosiaan heti kotiin tultua paristakin syystä; itselläni on usein kammottava nälkä tässä vaiheessa ja toisaalta neiti käy unille sen verran aikaisin, että hyvä pieni rako jättää päivällisen ja iltapalan väliin.

Ruokailun jälkeen ohjelmassa on vaihtelevasti piirtelyä, maalailua, vesileikkejä.. Näin talvisin saatan joutua arkenakin lämmittämään takkaa ja toki ne pesuilla käymiset kuuluvat myös arkeen - itse tykkään peseytyä kunnolla iltaisin, aamuissa se tarkoittaisi entistä aikaisemmin heräämistäkin. Arki-illat ovat neidin kanssa superlyhyitä, koska iltatoimet meillä tällä hetkellä alkaa jo klo18; iltapala, pesut ja unille. Viime aikoina nukahtamisen kanssa ei ole onneksi ollut ongelmia vaan neiti saattaa toisinaan simahtaa jopa heti kun sänkyyn laittaa ja sinne peittelee, välillä sitten juttua olisi vaikka ja kuinka eikä malttaisi silmiä ummistaa :D



Itse saankin siis arkeen yleensä pienen hetken aikaa olla omien ajatusteni kanssa. Unille pyrin käymään klo22 mennessä. Aiemmin nukahdin samantien kun sänkyyn kävin, mutta nykyisin menee usein jonkin aikaa pyöriessä ja asiat (mukaan lukien työhön liittyvät) surraavat mielessä. Melatoniinin kokeileminen on ollut pohdinnassa josko se toisi pientä apua nukahtamiseen. Öisin en onneksi yleensä heräile jos ei sitten neiti ääntelehdi.

Arkipäiviähän meillä on viikossa neljä, koska teen itse lyhennettyä työaikaa. Saamme siis nauttia viikonlopusta jo perjantaista lähtien. Suosittelen tätä lämpimästi ihan jokaikiselle, varsinkin pienten lasten vanhemmille! Itselläni on toki myös se onni, että työskentelen alalla, jossa tehdään säännöllistä päivätyötä. Itse olenkin juuri sitä ihmistyyppiä, joka tarvitsee niitä rutiineja sekä säännöllisyyttä, vuorotyö ei olisi itselleni sopivin työskentelymuoto - ihan kokeilemallakin sen selvittänyt.



Mitä teidän arkenne sisältää?

12 kommenttia:

  1. Minä herään klo 3:45-05:00. Vähän vaihtelee mihin aikaan pitää olla töissä. Varaan aamurutiineihin puolitoista tuntia aikaa, siihen sisältyy meikkaaminen, eläinten ruokinta + pissit, kahvittelu ja aamupala. Töihin ajan n.vartin mutta riippuu kelistä miten ajoissa pitää lähteä. Jos on huono keli ja oma auto jumissa niin hyppään miehen kyytiin.
    Aamupäivä menee töissä, joskus saattaa jäädä tunti-pari taukoa ennen toista työtä niin saatan käydä kotona käyttämässä koiran tai jossain kahvilla, eväät syön autossa. Iltapäivällä olen vaihtelevasti kotona klo 14-15 väliin. Joskus aiemmin, riippuu niin työpäivistä. Kaksi eri osa-aikatyötä eikä säännöllistä työaikaa. Kotona on näin talvisin joka päivä uunin/takan lämmitys, ruoan laitto, puitten kantaminen, lumityöt...tämä talvi on aika stressaavaa kun oma auto rikki, joudun lainaamaan työautoa mutta sillä on hankala päästä kotiin ( etuveto ). Aika paljon joutuu tappelemaan jumissa olevien autojen kanssa ja stressaa kotona pissihädässä oleva koira. Onneksi se ei tee tarpeita sisälle, ei se nyt joudu älytöntä päivää olemaan ja tarvittaessa naapuri laskee pissille. Odotan kyllä kesää että loppuu tämä lumihelvetti ja jokapäiväinen tappelu töihin lähtemisen kanssa. Nytkin kiva sohjo, lisää vaan sataa eikä auraaja ole käynyt :( jännityksellä taas aamua odotetaan...oma liikuntaharrastus on jäänyt liki kokonaan kun ei vaan jaksa/kerkeä. Illalla lakkaan joskus kynnet, bloggaan jos ehdin, katson telkkaria. Nukkumaan menen klo 21-22 viimeistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan myös niin kovasti sitä kun tiet sulaa ja pääsee huoletta - ja nopeasti - pyörällä kulkemaat, säiden lämmettyä helpottaa myös kummasti aamutoimia kun ei tarvitse topata järkyttävää määrää vaatetta päälle o.O

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja mahtia, että on nelipäiväinen viikko ja saat nauttia ajasta enemmän pikkuisen kanssa. Tuo maailman paras aika, kun viuhahtaa niin äkkiä ja on korvaamatonta aikaa.

    Ihanaa uutta viikkoa Mira. <3

    VastaaPoista
  3. Tuosta yhdestä kuvasta tulikin mieleen, että pitäisi hankkia vohvelirauta...

    VastaaPoista
  4. Voi tuota pikkuneitiä kun on kasvanut. Hänestä on tullut jo isotyttö!
    Itsellä aamurutiineihin kuuluu koiralenkki säässä kuin säässä, Hesari aamiaisen kanssa, peseytyminen ja meikkaaminen. Saatan nopeasti kurkata mitä myös mobiilisti iltapäivälehtien lööpit. Ja sitten aamuruuhkaan Kehä Ykköselle ja töitä kohden :D

    VastaaPoista
  5. Olipa kiva lukea arjestanne. Mahtavaa, että voi tehdä lyhennettyä työviikkoa, niin jää enemmän aikaa lapselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän tässä tehdä laskelmia mikäli olisi mahdollista tosiaan lyhentää työaikaa kolmeen työpäivään viikossa, se saattaa kyllä tehdä himppusen liian suuren loven lompakkoon :/

      Poista
  6. Tuosta nelipäiväisestä viikosta olen hieman kateellinen. Joskus olen sitä tehnyt sekä sairaalassa sairaanhoitajana että kotona perhepäivähoitajana ja oli kyllä hyvä ratkaisu.
    Nykyään teen 5 päivänä töitä ja työtunteja tulee viikossa n. 47h. Illat menee usein lasten treenikuskauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä todella luksusta ja jos vain mahdollista niin toivottavasti tuon 3-ikävuodenkin jälkeen pystyisin lyhyempää työaikaa tekemään :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat