sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Vuoden 2019 kosmetiikkaostokset

Kiinnostaisiko teitä kurkata kuinka paljon minä viime vuonna tulinkaan kosmetiikkaa ostaneeksi? Minua itseäni ainakin kiinnostaa :D


Tammikuun saldolle kertyy yleensä joulun jälkeisen alen osteluita, mutta tällä kertaa taisi tulla tuhlailtua rahoja ihan muuhun kuin kosmetiikkaan. Lopputulos: vajaa 36€.


Helmikuussa piti kokeilla Suomen markkinoille tullutta Glossyboxia ja siihen ne shoppailut sitten jäikin; 18€.


Maaliskuussa innostuin ColourPopin tarjouksesta lähettää tuotteet ympäri maailmaa ilman toimituskuluja; vajaa 56€.


Huhtikuussa tai kesäkuussa en ostanut kosmetiikkaa ollenkaan (!) ja toukokuussakin vain silmämeikinpoistoaineen (n. 8€). (Kampaajaan kului toukokuussa lisäksi 110€, joka olikin sitten vuoden eka ja vika kampaajareissu - I know!)


Heinäkuun shoppailut jäivät kesälomareissusta huolimatta pieniksi (n. 10€) ja elokuussa nollaan :D


Syyskuussa tilasin kokeiluun uuden bongauksen kauneusboxien maailmasta; n. 36€.


Lokakuun saldo jäi pieneksi I love me -messuista huolimatta; alle 13€.


Marraskuun saldolla pääsi sama kuin lokakuussa, tälle kertaa muutaman euron kalliimpana koska toimituskulut tulivat päälle; n. 41€.


Joulukuun saldoa kasvattivat Black Friday shoppailut; n. 64€. 

Sanoisin vuoden 2019 olleen tooooodella maltillinen kosmetiikkaostojen suhteen; vajaa 285€ + kampaaja 110€. Vuonna 2018 summa oli vajaa 750€ ja vuonna 2017 mentiin yli 2000€! Seuraatko sinä omaa ostokäyttäytymistäsi ja mikä on sinun akilleenkantapääsi shoppailujen suhteen?

14 kommenttia:

  1. 285 e on kyllä hyvin, joskushan se summa ellei enemmänkin menee per kuukausi ;) itse huomaan että tähän aikaan vuodesta menee kosmeen vähemmän rahaa, alkuvuodesta paukkaa kaikki laskut, vuoden jäsnemaksut, sähköt, sähkönsiirto, vakuutukset yms yms. tuntui myös että postin lakon takia kaikki laskut tuli joulukuussa, sit oli vielä joulu joka vei kaikki rahat ;DD ja tammikuu on piiiitkä kuukausi odottaa palkkaa :) itse nipistän sitten juurikin kosmen ostosta koska se ei ole ns.pakollista ja ehtii ostaa myöhemminkin...mullakin meni nyt tammikuussa pienin summa aikoihin ( huomenna postaus )...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen tuota pikkuneitiä tuli helpostikin, nykyisin menee rahat hieman muihin asioihin :D

      Poista
  2. Mä siis ihan mutulta veikkaan, että mulla meni 500-1000€ kosmeen rahaa viime vuonna. En lopulta osta paljoa, mutta kun suosikkiseerumulla on hintaa yli satasan, niin helppo arvata, mistä sitä summaa kertyy. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se yllättävän nopeasti kertyy jos muutama hieman kalliimpi tuote :)

      Poista
  3. Aika vähän tulee seurattua omaa shoppailukäyttäytymistä. Mutta viime vuonna on mennyt iso raha uusiin työvaatteisiin. Varsinkin kun iso osa on ostettu tällä kertaa uutena. Siksi tänä vuonna meinaan kiinnittää jälleen enemmän huomiota ekologiseen kuluttamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus lyhytaikainenkin seuranta voi antaa mielenkiintoista dataa :)

      Poista
  4. En ole seurannut omia ostoksia, joten ei ole mitään käsitystä rahankäytöstäni kosmetiikkaan. Ostoksesi kuulostavat varsin maltillisilta aiempiin vuosiin verrattuna.
    Minun tavoitteenani kaikessa ostamisessa on ostaa vain tarpeeseen.

    VastaaPoista
  5. Jaksoin seurata omaa meikkikulutustani puolen vuoden ajan, jolloin taisi mennä alle 80 euroa. En tosin laskenut mukaan ihonhoitotuotteita tms.
    Osaatko sanoa, tekeekö Colourpop noita ilmaisia toimituksia säännöllisesti? Ei huvittaisi maksaa postituksesta enemmän kuin tuotteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole niitä tuon edellisen tilaukseni jälkeen bongannut, en yhtään tiedä olisiko nyt keväällä jotain kamppista taas tulossa. Nykyisinhän Posti taitaa lisäksi yli 22€ tilauksista Euroopan ulkopuolelta veloittaa pienen maksun eli tuotteille tulee sitäkin kautta taas piirun verran enemmän hintaa..

      Poista
  6. Enpä ole seurannut omia ostoksiani. Ostan kuitenkin aina vain tarpeeseen, kun tuote loppuu niin hankin uuden tilalle!

    VastaaPoista
  7. Hankin kosmetiikkaa todella vähän,sen sijaan lautakauppaan on mennyt pitkä penni 😀

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat