lauantai 12. lokakuuta 2019

Herkuleen urotyöt

*) mainoslinkki

Vaihtelun vuoksi tartuin välillä Agatha Christien kirjaan, joita tosiaan itse aikanaan (äitini avustuksella) olen keräillyt. Suurin osa kirjoistani tosin majailee vielä pikkuveljeni luona, vain yhden laatikollisen olen saanut kotiin asti roudattua - pitäisi loputkin käydä hakemassa. Olen kirjat tosiaan vuosia sitten useampaankin kertaan lueskellut, joten jonkinlainen pieni muistijälki jokaisesta kirjasta on. Ensimmäisenä tartuin kirjaan, jossa seikkailee ehdottomasti oma lempihahmoistani:


Herkuleen urotyöt (The Labours of Hercules), joka on julkaistu alunperin vuonna 1947 (suomennettuna 1971). Kyseessä on 12 kertomuksen novellikokoelma. 

Takakannen teksti:
"Hercule Poirot on keksinyt elämänsä idean. Miksi aina puhutaan vain antiikin Herkuleen urotöistä, tuon vastenmielisen lihaskimpun ja rikollisuuteen taipuvan nuijanheiluttelijan?

Onhan toki olemassa toinenkin Herkules: pieni, miellyttävä, komeaviiksinen älyllisten urotöiden sankari Hercule-Herkules. Siispä ennen lopullista syrjään vetäytymistä Hercule Poirot ottaa selvittääkseen 12 tapausta ja kiinnittää niitä valitessaan erityistä huomiota antiikin Herkuleen urotöihin."


Agatha Christie on varmasti yksi arvostetuimmista kirjailijoista - ja on tosiaan ehdottomasti oma lempikirjailijani. 12 kertomuksen kirja onkin ehkä helppo aloitus, koska näissä juoni on typistetty muutamien sivujen mittaiseksi ja sopii siten ehkä hieman malttamattomammalle lukijalle.


Itse muistin aikalailla jokaisen kertomuksen lopputuloksen, mutta en täysin sitä miten siihen päädyttiin eli uppouduin jälleen kerran kirjaan täysillä enkä malttanut sitä oikein laskea käsistäni ennenkuin päästiin loppuun saakka :D

Agatha Christien teokset ovat sen verran suosittuja, että näitä voi löytää ihan kirjakaupoista uutenakin. Nyt on nopeasti tätä löytänyt googlettelemalla kuin * äänikirjana (9€).


Kuka on sinun kirjallisuuden lempihahmosi?

7 kommenttia:

  1. Sinä se tykkäät lukea! Mun pitäisi testata noita äänikirjoja, kun lukeminen ei ole oikeen koskaan ollut mun juttu :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä Hercule Poirot on ihan yksi lempparihahmoja!
    Johanna

    VastaaPoista
  3. Minä olen myös Hercule Poirotin suuri ihailija / Agatha Christie -fani. En ole pitkään aikaan Agatha Christien kirjoja lukenut ja tämä Herkuleen urotyöt on minulle vieras teos. Täytyypä tsekata äänikirjoista Agatha Christien kirjoja.
    Kiitos vinkistä ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. En kyllä osaa nimetä lempihahmoani. Tänä vuonna olen kuunnellut/lukenut 68 kirjaa, joten aika moneen ihanaan ja ärsyttävään hahmoon olen törmännyt.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Paganini ja paholainen

*)mainoslinkki Tämän päiväinen Lars Keplerin kirja on julkaistu vuonna 2010 ja se on toinen Joonas Linna -teos. Paganini ja paholainen alka...

Luetuimmat