tiistai 29. lokakuuta 2019

5 paljastusta opintoihin/työhön liittyen

Paljastin teille aikaisemmin viisi aivan satunnaisesti mieleen tullutta asiaa itsestäni ja ajattelin, että voisin jatkaa sarjaa - itse ainakin mielelläni luen aina paljastuksia kanssa bloggaajista, koska näin he tulevat hieman läheisemmän tuntuisiksi :) Tänään ajattelin käsitellä paljastuksissa opinto- ja työasioita..

Stipendi:
En ole koskaan saanut stipendiä, mutta ainakin kertaalleen olin sitä niin lähellä, että opettaja tästä vielä erikseen halusi mainita (suolaa haavoihin :D). Yläasteella (nyk. yläkoulu) ansioiduin jostain syystä ruotsinopettajan mielestä siinä määrin, että ansaitsin peruskoulun lopettaessani kunniamaininnan ruotsinkielisen kirjan kera - tämä tuli todellisena yllätyksenä, koska ruotsi ei tosiaan ollut lempiaineeni :D




Yo-kirjoitukset: 
Kirjoitin englannista E:n (muistaakseni aivan muutamasta pisteestä jäi vajaaksi ettei L olisi pamahtanut). Myös AMK:ssa englanti (kuten itseasiassa ruotsikin..) menivät hyvin vaikkakin huomaa, että kielipää on jossain määrin ruosteessa kun kieliä ei päivittäin käytä eli esim. työssä englanniksi työpaikkakäynnin tai terveystarkastuksen teko on hieman kangertelevaa vaikka nekin ovat onnistuneet :D

Kosmetologi: 
Olen tosiaan valmistunut yli 10 vuotta sitten kosmetologiksi, mutta en ole päivääkään työskennellyt kauneushoitolassa. Yhtenä syynä tähän on ollut varmaankin se, että pääsin työskentelemään kosmetiikkamyyjänä Stockmann Beautyyn juuri valmistumisen kynnyksellä. Tämä työ oli todella inspiroivaa mm. sen vuoksi ettei tarvinnut sitoutua yhteen tai kahteen sarjaan vaan pystyi asiakkaille etsimään ne oikeasti hyvät tuotteet useamman sarjan joukosta. Juuri tämä vaihtelunhalu näkyy myös selkeästi täällä blogin puolella :D



Äitini ei voinut kuvitella minua hoitoalalle:
Muistan kun kysyin kerran ennen amk-opintoja äidiltäni voisiko hän kuvitella minua hoitoalalle (eli sairaanhoitajaksi) ja vastaus oli ei - arvelisin hänen ajatelleen nimenomaan vuodeosastolla työskentelyä, johon minusta ei missään nimessä olisikaan. Hoitoalallahan sitä tosiaan tällä hetkellä työskennellään, mutta työterveyshoitajan työ on onneksi enemmänkin puhumista kuin tekemistä - ja tykkään myös siitä "papereiden pyörittelystä" mitä työ myös sisältää :D

10-sormijärjestelmä:
Olen käynyt yläasteella (nyk. yläkoulu) konekirjoituksen kurssin, mistä sain 10-sormijärjestelmän haltuuni. Tätä lisäksi olen harjoittanut mm. työskentelemällä opintojeni ohessa sanelunpurkajana eli kirjoitin puhtaaksi lääkäreiden saneluja - erittäin mielenkiintoista ja opettavaista hommaa! Tästä on ollut erittäin paljon hyötyä paitsi blogia kirjoittaessani niin ennen kaikkea työssäni; pystyn kirjoittamaan tekstiä katsomatta sormiani tai edes näyttöä :D



Olisiko sinulla jotain paljastuksia omasta opinto- ja työhistoriastasi - vastaile kommentteihin tai nappaa omaan blogiisi tämä haaste ;) Entä olisiko teillä toiveita mistä aihealueesta haluaisitte elämässäni kuulla lisää paljastuksia?

5 kommenttia:

  1. Äiti on saanut koulussa opetella myös 10-sormijärjestelmän, tosin siihen aikaan koneiden Ferrarilla eli kirjoituskoneella :D Ei ole kuulemma ikävä sitä aikaa, kun sai näppäimiä hakata.

    Miusta on jännää, että meille ei koskaan opetettu tuota 10-sormijärjestelmää, kun tiedän sen, että vuotta aiemmilla oli ihan koekin siitä. Tosin ei miulle edes pidetty tietokoneen ajokorttiakaan (kolmen vuoden opiskelijoilla se oli), kun valmistuin kahdessa vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistelisin, että meille se oli jokin vapaaehtoinen kurssi :D

      Poista
  2. Minäkin olen käynyt konekirjoituskurssin! Ylioppilastodistukseen liittyen sellainen yllättävä fakta, että kuuden laudaturin todistuksesta voi myös olla haittaa - aikoinaan kesätöitä hakiessani yksi haastattelija kyseli sen perusteella, että osaankohan minä mitään käytännössä :-)

    VastaaPoista
  3. Onhan niitä kaikenlaisia. Olen työskennellyt henk.koht. avustajana, minulla on kaksi ammattia täysin erilaisilta aloilta. Hyödynnän molempia nykyisessä työssäni.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat