tiistai 16. heinäkuuta 2019

Dagen efter - vai tuliko sittenkään?

Kirjoittelin teille äskettäin, että vuosien tauon jälkeen päädyin lähtemään Ilosaarirockiin - kuinka reissu sitten meni?


Halpaa hupiahan festareille käynti ei missään nimessä ole, koska jo liput kustantavat paljon (oma lauantain lippuni ostettuna viikkoa ennen festareita maksoi 105,50€!) minkä lisäksi osalle tulee mukaan myös majoitus- ja matkakulut (jotka itseltäni jäävät onneksi välistä - asun vain parin kilometrin päässä festarialueelta) ja kyllähän siellä alueellakin sitten rahaa menee. Itse haluan festareillekin lähteä niin, että voin siellä reilusti pitää hauskaa enkä joudu senttejä laskeskemaan - nykyisin tosin Ilosaarirockissakaan ei käteisellä tai kortilla makseta vaan rahat ladataan festaritilille ja maksu tapahtuu sitten joka paikassa rannekkeen avulla. Toisaalta tämä on kyllä todella nopeaa ja kätevää..


En tiedä haluaisitteko kuulla tarkemmin mitä minun festarilookkini piti kokonaisuudessaan sisällään, voin sen erilliseen postaukseenkin vielä avata, tähän en viitsi, koska muutoin postauksesta tulisi pitkä kuin nälkävuosi :D Yllä olevalla lookilla mentiin siis vuoden 2019 rokkailut.

Sain muuten jälleen kuulla, että näytän ihan Irinalta xD


Festareilta löytyi Glitternistin piste, jossa oli 9€ saanut glitterit yhdelle puolelle tai 12€ molemmille puolille kasvoja. Itse jätin tällä kertaa glitterit ottamatta, koska olin jo pienesti niitä kotona ehtinyt lisätä, mutta Instagramista voit kurkata mitä kaverini ottivat.


Toisaalta näin jälkikäteen mietittynä olisi sitä säihkettä itsekin ehkä lisää voinut ottaa, koska kyllähän tuossa niin ihana valikoima olisi ollut.. noh ehkä joskus toiste :D


Nesteytyksen lisäksi on tärkeää muistaa myös huolehtia, että saa jotain ravintoakin. Itse halusin ehdottomasti jotain muuta kuin makkaraperunat, joten päädyimme ottamaan kreikkalaista. Annos kustansi 15€, mutta sanoisin kyllä olleen jokaisen sentin arvoinen! (Mihailin Taverna löytyy Joensuun Iso Myystä, kannattaa ehdottomasti käydä täällä vieraillessa testaamassa!)


Festareilla ollessa toki se musiikki on myös tärkeässä osassa. Itse kävin katsomassa Chisun, Sunrise Avenuen sekä osan JVG:n keikoista. Muita tuli sitten sivukorvalla kuunneltua alueella ollessa - ja sen ulkopuolella :D


Sunrise Avenuen keikka oli huikea <3


Itse lähdin JVG:n keikalta (joka oli lauantain viimeinen esiintyjä) etuajassa kuunnellen alueella vain pari kappaletta - tämä ihan sen vuoksi, että halusin lähtiessä välttää valtavan ruuhkan ja toisaalta päästä kotiin edes kohtuullisessa ajassa koska neiti oli kotiutumassa seuraavana aamuna enkä halunnut hirmuista univelkakuormaa rokkailuista. Kotimatkaa minulla oli alueelta vain noin 3km, jonka tosiaan kävelin - vielä kotiin päästyäkin sai viimeistä biisiä kuunnella, sen verran hyvin ääni kantautui :D


Ainut asia mitä olisin alueella ollessa kaivannut oli kuuma kaakao! Koska en sellaista bongannut niin tätä piti toki heti kotiin päästyä tehdä :D Päivä oli säältään parempi kuin oli ennustettu; aurinko paistoi eikä satanut. Mutta varsinkin illan hämärtyessä alkoi olla sen verran kylmä, että takin lisäksi oli pakko kaivella hanskat käteen - onneksi sellaiset otin mukaani!


Mikäli et ole kuullut aikaisemmin "dagen efteriä" ja tiedä mitä se tarkoittaa; krapulaa, joka varmasti onkin monien kaverina festareiden jälkeen. Itsekään en nollalinjalla ollut ja join ehdottomasti huomattavasti enemmän kuin pariin viime vuoteen, mutta.. Minkään sortin krapulaa en mukaani saanut, yhtenä syynä varmaan sekin, että olin viimeiset tunnit nollalinjalla ja vaihdoin kokiksen puolelle :D Väsymys kylläkin oli seuraavana päivänä seuralaisena, koska yöunta tuli n.5h verran - vaikka olisi saanut pitkään nukkua niin eihän sitä silloin tietenkään nukuta. o.O


Haluatko, että tekisin vielä erikseen lookistana postauksen?

10 kommenttia:

  1. Itse olen ollut viimeksi Porin Jazzeilla, mikä meni pahasti mönkään kun mun sairaus teki temput. Mutta ehkä joskus toiste sitten? Ehkä...

    VastaaPoista
  2. Tälle kesälle festarit jää omalta osalta vain talkoiluun niissä. Juuri oli Oulun Suomipopissa rannekkaita vaihtamassa ja Qstockiin mennään kans talkoisiin. Rakkaudesta lajiin. Tai siis omaan poikaan. 😊 Kiva look sulla. Kieltämättä jotain yhdistävää Irinan kans. -Katta /Arki(paska)ruokaa www.arkipaskaruokaa.fi

    VastaaPoista
  3. Tänne meidänkin kulmille kuului ne isoimmat basson jytkeet :D Vaikka matkaa on se about 4 km. Tosin vesikin saattaa hieman auttaa äänen kuulumista. Osuuskaupparockin musiikit kuului kyllä todella hyvin tänne meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se varmasti tosiaan on juurikin se miksi äänet kuuluvat niin hyvin :D

      Poista
  4. Olemme kanssa menossa pitkästä aikaa festareille viikon päästä! Ihan innolla odotan tulevaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  5. Sinä kyllä minustakin muistutat vähän Irinaa :) Kivaa kuulostaa teidän Ilosaari keikka ja siellä oli myös ihan huippuesiintyjät. Olen itsekin monasti lähtenyt aikaisemmi pois koska musiikin kuulee vielä mutta välttää näin ihan hervottamat ruuhkat. Odotan jo elokuun Flow-festaria Suvilahdessa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein vaihtoehtona on tosiaan joko lähteä aikaisemmin tai jäädä odottelemaan pahimmat ruuhkat pois, koska sitä ihmistä on aivan järjetön määrä tapahtuman loppuessa pyrkimässä pois :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Ripsien ja kulmakarvojen kotivärjäys

*)mainoslinkki Tekemäni ripsien kotikestotaivutuksen jälkeen mielessä on ollut myös ripsien (ja kulmien) värjäys. Ja kotioloissa sekin tiet...

Luetuimmat