maanantai 20. toukokuuta 2019

Mitä kuuluu?

Bongasin JaninaCharlotta-blogista kuulumispostauksen, jonka ajattelin kopioida myös tänne itselleni vastailtavaksi..


Mitä oikeasti kuuluu?
 Tämä osoittautuikin vaikeaksi kysymykseksi. Olin ensin vastaamassa, että hyvää, mutta.. sanoisinko kuitenkin, että isojen muutosten virrassa mennään ja odotan paljon tulevaisuudelta.

Mitä tapahtuu työrintamalla?
Työrintamalla on hektistä. Palailin töihin tosiaan tammikuun lopulla ja jo tässä ajassa on ehtinyt paljon tapahtua muutoksia, mm. työkaverini lähti pariksi kuukaudeksi muihin hommiin ja minulle tuli hänen alueensa hoidettavaksi - oman alueeni lisäksi. Vähän turhankin kiireistä sanoisin, mutta onneksi tämä tulee tästä helpottamaan tulevaisuudessa..

Parisuhde/perhe/ystävät?
Päädyimme tosiaan eroamaan tyttöseni isän kanssa (ilman mitään suurta draamaa), joten tälläkin puolella suuria muutoksia. Perhe ja ystävät ovat tietysti muuttuneessa elämäntilanteessa entistä tärkempiä - kiitos kun olette olemassa <3


Matkat?
Odotan kesää ja lomaa (!!), josko sitten pääsisimme neidin kanssa hieman reissaamaan :)

Harrastukset/hyvinvointi?
Harrastukset jäävät tällä hetkellä lähinnä tähän blogiin ja tämä onkin hyvä paikka saada ajatuksia ihan muualle arjen askareista. Yritän muistaa huolehtia omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta etten vain sinnittelisi menemään..

Inspiroi eniten?
Aurinko ehdottomasti, siitä saan aivan mahdottomasti energiaa <3 



Mitä syön/katson?
Syömisissäkin olisi tsempattavaa; neidin ruuista tulee huolehdittua ja siinä sivussa sitten saattaa itsellä unohtua syödä o.O

Mitä odotan?
Muuttoa omaan kotiin <3 



Mitä sinulle kuuluu?

10 kommenttia:

  1. Ihana postaus, täytyy itsekin toteuttaa tämä. En tiennytkään, että olet eronnut - kovasti tsemppiä ja aurinkoa muuttuvaan elämäntilanteeseen. Innolla odotan sitten uudesta kodista postausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä muutamassa postauksessa tässä lähiaikoina olen maininnut, mutta en mitenkään suuremmalti, joten varmasti osa asian helpostikin missannut. Kiitos, kunhan päästään kotiutumaan niin jonkinlaista postausta kodista ehdottomasti on tulossa :)

      Poista
  2. Aurinko on kyllä melkoinen virran lähde. Vaikka kuinka olisi harmaa päivä niin kun on lämmintä ja aurinko paistaa niin mielikin piristyy

    VastaaPoista
  3. Välillä käy niin, että kun muutos tulee, niin tulee monta valtavaa muutosta. Voimia ja onnea tulevaan.

    VastaaPoista
  4. Pitääkin jossain vaiheessa itsekin tehdä tän. Muuten kun joku kysyy, niin tulee tosi helposti vastattua ihan hyvää, vaikka se ei olisi välttämättä totuus... Ehkä tyypillistä meille suomalaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta mietin myös sitä, että haluaako kysyjä tietää todellisuuden vaiko kuulla sen "ihan hyvää" :D

      Poista
  5. Tsemppiä tulevaan! Muutokset ei aina ole kaikista toivotuimpia, mutta tuovat silti uusia mahdollisuuksia. -Katta /Arki(paska)ruokaa www.arkipaskaruokaa.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että nämä muutokset tuovat paljon positiivista elämään kunhan tästä pahimmasta hyrrästä pääsee :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat