perjantai 19. huhtikuuta 2019

Kannattaako vedenkeittimeen satsata?

Julkaistu alun perin 27.10.2015

Aloin tuossa keväällä (2015) pohtia uuden vedenkeittimen hankintaa - lähinnä siitä syystä, että vanha oli jo useamman vuoden käytössä ollut ja alkoi tympiä :D Lisäksi halusin jotain vähän extraa, tuossa vanhassa keittimessäni kun ei ollut minkäänlaista mittaria tms. Lisäsit vain veden ja napsautit päälle niin se kiehautti sen kuumaksi. Monet pyörittelevät varmaan tässä vaiheessa silmiään - eikös se vedenkeittimen idea olekin!? :D No joo, mutta esim. tietyt teelaadut eivät välitä 100 asteisesta vedestä..

Aloin siis etsiä tietoa vedenkeittimistä ja yksi mihin melko alkuvaiheessa törmäsin oli Kuningaskuluttajan vedenkeitin -testaus eli kolme kuluttajaa olivat testanneet muutamia valikoituja vedenkeittimiä ja antoivat niistä arvionsa (nuo Kuningaskuluttajan kuluttajatestit ovat muuten todella mielenkiintoisia - jos et ole aiemmin tutustunut niin suosittelen!). Tämän lisäksi ihan vain googlettelemalla etsiydyin keskustelupalstoille ja blogeihin missä aiheesta oli keskusteltu. Olin aluksi hieman yllättynytkin kuinka kalliita vedenkeittimetkin voivat olla ja alkuperäistä budjettiani jouduin kyllä pohtimaan ja korottamaan - voinko todella laittaa 100€ johonkin vedenkeittimeen!? 


Noiden tiettyjen ominaisuuksien (lämpötilan säätö) lisäksi toki myös ulkomuodolla oli merkitystä ja koska olimme niillä tietämillä muuttamassa uuteen kotiin niin kysyin puoliskonkin mielipidettä asiaan. Itse vedenkeitin on hänelle yksi hailee (=ei käyttöä), mutta ulkomuotoon oli sanomista; onneksi makumme kuitenkin hyvin kohtasivat tässä asiassa.

Mihin sitten päädyin ja miksi?


Kuningaskuluttajan testinkin voittaneeseen Philips Avance -vedenkeittimeen; ulkomuoto miellytti, vesimääränäyttö vaikutti selkeältä ja se lämpötilan säätö. Hintaa tälle tosiaan tuli noin 100€ mitä kyllä pohdin hankintahetkellä kovasti - onko todella sen väärti..? Voin tähän vastata useamman kuukauden (lähes) päivittäisen käytön jälkeen; kyllä on! Tuota vesimäärätäyttöä vähän pohdin, että onko kuppimääräinen näyttö hyvä, mutta kyllä se on! Helppo katsoa, että keitältää vain sen määrän vettä kuin mikä on tarpeen = tässäkin syntyy säästöä sähkönkulutukseen (vaikka minimaalista onkin :D). Lisäksi olen todellakin pitänyt tuosta lämpötilan säätöominaisuudesta; joka lämpötilalle on oma käyttönsä ollut ja itseasiassa tuota 100 asteen säätöä on kaikista vähiten tullut käytettyä.

P.s. Nyt useamman vuoden vedenkeitintä käyttäneenä voin kyllä sanoa tämän olleen aivan loistava hankinta! <3


Onko sinulla vedenkeitin kuinka kovalla käytöllä ja kuinka paljon itse olisit valmis sijoittamaan näinkin "yksinkertaiseen" kodinpienkoneeseen? :)

22 kommenttia:

  1. Meillä on vedenkeitin tosi kovassa käytössä, oon ollut tyytyväinen meidän keskihintaiseen n. 50€:n normimalliin, mutta pistän tämän kyllä korvan taa, kun seuraavan kerran keitintä tarvii ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kyseistä mallia voin kyllä lämpimästi suositella, on ehdottomasti ollut hintansa väärti. :)

      Poista
  2. Vedenkeitin on kyllä melkeinpä päivittäisessä käytössä ja toi on vieläpä 10v vanha. :D Mutta joo, jos oisin töissä tällä hetkellä, ni kyllä sitä sitten ehkä saattais laittaa vedenkeittimeen enempiki rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin se edellinen taisin jonkin 10v ajan suunnilleen palvella - ja sen taisin peräti ilmaiseksi saada entisen työpaikan jäämistönä, varsin halpa vehje siis oli :D

      Poista
  3. Vedenkeitin porisee noin 5-6 kertaa päivässä :D Miun vedenkeitin taisi maksaa jotain 20 €, vanhemmat osti about 30 € vedenkeittimen, mutta hyö sitä varmasti vähemmän käyttääkin kuin mie.

    Miulla myös koko ratkaisee, sillä sen pitää mahtua tuohon keittiön lipan alle, Dolce Gusto sopii juuri ja juuri sinne, sillä jos jotain masiinaa tarvitsen, niin joku pitää aina siirtää pois tieltä (keittiöni ei siis ole mikään tilaihme, vaan pieni ja kompakti). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä kokemuksesta tuon tilan puutteen keittiössä :/

      Poista
  4. Kyllähän sitä kannattaa satsata just siihen mikä itsestä tarpeelliseltä tuntuu :)
    Mulla tulee nykyisin käytettyä tosi vähän vedenkeitintä. Juurikin sen takia, että vesi menee siinä liian kuumaksi. Teeveden laitan kupissa mikroon ja olen löytänyt juuri sopivan ajan meidän mikrosta sen yhden kupillisen lämmittämiseen ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiehuva vesi on harvemmin kuitenkaan se mitä loppupeleissä halutaan ja monissa vedenkeittimissä se on se ainoa vaihtoehto.. Harmittas kyllä jos lähes 100€ koje olisi osoittautunut käytössä jotenkin huonoksi, mutta tällä käytöllä mitä on puolen vuoden aikana ollut on ehdottomasti hintansa väärti! :)

      Poista
  5. Jos jollekkin on käyttöä ja tarvetta niin mun mielestä kannattaa satsata siihen vähän enemmän. Mulla on tällä hetkellä haaveissa 349€ maksava kahvinkeitin :D

    inkanitta.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei varmaankaan ole mikään ihan peruskeitin? :D Itsekin olen haaveillut kunnollisesta espressokeittimestä ja varmaan joskus vielä sellainen hankitaankin :) Vanha Dolce Gusto saa siihen asti riittää :D

      Poista
  6. Enpä ole todellakaan miettinyt vedenkeitin asiaa näin tarkasti. Meillä on ihan perusvedenkeitin mutta nyt aloin miettimään tämän postauksen ansiosta, että pitäisikö olla eri lämpöasteita vedelle ja varsinkin teelle!

    Toisaalta olen kyllä kahvikissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos juo esim. vihreää teetä niin tätähän ei kiuhuvaan veteen suositella tehtävän, koska maku voi muuttua kitkeräksi.

      Poista
  7. Mua ärsyttää, että oma vedenkeitin on niin alkeellinen kun voi olla :D Se on vielä kaiken lisäksi iso ja ruma - mutta toisaalta taas se ei ole sellainen tuote, johon haluaisin suurta määrää rahaa sijoittaa :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän voi vinkata tutuille jos vaikka lahjaksi joskus saisi ;D

      Poista
  8. Meillä ei ole vedenkeitintä, eipä sille juurikaan olisi käyttöä. Joskus aina kaipailee ihan hassuista syistä, esim kun pitää saada kuumaa vettä hiusnaamioon :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä ilmankin varmasti tulisi toimeen, mutta kun se on olemassa niin yllättävänkin paljon sille käyttöä löytyy :D

      Poista
  9. Meillä käytetään vedenkeitintä useita kertoja päivässä.Viime vuonna ostin lasisen vedenkeittimen,joka on nätti ja hyvä.Mutta ostin pari viikkoa sitten smegin leivänpaahtimen ja mietin päivittäin ostaisinko sen kaveriksi myös smegin vedenkeittimen.Ovat ulkonäöllisesti paljon nätimmät..mutta viitsiikö sen vuoksi tuhlata rahaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole lasiseen vedenkeittimeen itse törmännytkään aikaisemmin, pitääkin googlettaa asiasta :D

      Poista
  10. Tämä täytyy laittaa muistiin. Uuden vedenkeittimen hankinta vaikuttaa olevan edessä ja tuommoinen säätömahdollisuus olisi upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vedenkeitin on mulla tosiaan nelisen vuotta ollut, joten tänä päivänä vastaavanlaisen keittimen varmasti edullisemmin saisi kuin mitä itse tästä maksoin. Suosittelen kyllä lämpimästi tätä tai vastaavanlaista jos teetä tulee enemmälti nautittua :)

      Poista
  11. Mulla ei ole ikinä ollut vedenkeitintä, enkä ole koskaan sellaista missään tainnut edes käyttää :D

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat