torstai 21. helmikuuta 2019

Muut vuoden 2018 kauneusboxit

Toivottavasti jaksatte kurkata viime vuoden kauneusboxien puoleen vielä kertaalleen. Aikaisemmin olen teille esitellyt vuoden 2018 Bette Boxit sekä Lookfantastic Beauty Boxit ja nyt tähän kolmanteen kokoan loput viime vuotta ilahduttaneet pakkaukset.


Kerran vuodessa ilmestyvä Limited Edition -boxi, joka yleensä käsittääkseni on myyty varsin nopeasti loppuun; näinpä itsekin nappasin tämän heti huomattuani tilaukseen. Hintaahan tällä oli 54,50€, mutta arvoakin luvattiin yli 210€ verran. Tämä boxi oli ehdottomasti itselleni hintansa väärti, koska yksikään tuotteista ei ole lähtenyt eteenpäin vaan päätyivät omaan käyttööni.


Innostuin kovasti kun bongasin tämän japanilaisen boxin. Itse maksoin ensimmäisestä boxista 21€ mutta en oikein ole varma jäikö boxin tuotteet jopa hieman alle tuon summan arvoltaan. Todella mielenkiintoinen, mutta itse haluan yllätysboxin arvon olevan vähintään tuplat mitä siitä maksan, joten tämä jäänee jatkossa itselläni tilaamatta.

StyleTone

Tämä hollantilainen boxi oli todella mielenkiintoinen, mutta valitettavasti tätä ei käsittääkseni tälläkään hetkellä enää Suomeen toimiteta. Kurkataan kuitenkin mitkä boxit ehdin viime vuonna käsiini saada:


Tästä setistä loppujen lopuksi scrubberia lukuunottamatta kaikki tuotteet taisivat lähteä kiertoon. Arvoa boxilla oli reilu 50€, mutta kun tästä maksoi n. 25€ niin vähän miinukselle taisin ensimmäisen boxin kanssa jäädä :D




Tälle laskeskelin arvoa reilun 70€ verran, mutta sama vika kuin edellisessäkin eli vain kasvonaamio tuli itselläni käytettyä..



Myös tälle sain arvoa reilun 70€ verran ja tästä peräti kaksi tuotetta löytyy vielä itseltäni; eyeliner ja highlighter. Highlighterhan sai osumaa matkalla ja sainkin siitä hieman hyvitystä. Tuotteen sain pressattua käyttökelpoiseksi vaikka kaunishan se ei tokikaan ole..



bellapierren-paletti tuli toisestakin boxista, en nyt muista kummasta tullut jäi itselleni käyttöön :D Lisäksi kasvonaamio tuli itselläni käytettyä, mutta muut ovat tainneet jatkaa matkaa..


Loppujen lopuksi on ehkä todettava, että minun kannattaa harkita ylläriboxien hankintaa tarkkaan, koska aika monet tuotteista lähtevät sitten kuitenkin kiertoon - lähinnä johtuen siitä, että tuotteita niin paljon kertyy muutoinkin jemmoihin. Rakastan kuitenkin näiden esittelyjä, joten aina uusia boxeja bongatessani tulen ne varmasti tilaamaan itselleni ihan vain sitä varten, että saan ne teille täällä esiteltyä :D


Ovatko nämä boxit sinulle entuudestaan tuttuja ja mikä näistä kiinnostaisi sinua eniten?

10 kommenttia:

  1. Monen näköistä pakettia. Itse tarvitsen niin vähän mitään, niin on turhaa meikäläisen tilailla tällaisia. Mutta aina oppii uutta kun katselee näitä postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei kosmetiikkaa juurikaan käytä niin silloin et tosiaan ehkä ihan näiden kohderyhmään kuulu :D

      Poista
  2. Tässä oli kyllä nää kaikki boksit aivan uusia tuttavuuksia. Kylä sitä on tietoa, että tälläisiä erilaisia bokseja on, mutta eipä ole tullut sen paremmin tutustuttua, kiva postaus kyllä!

    VastaaPoista
  3. En itse ole koskaan tilannut kauneusboxeja mutta mielenkiintoisen näköisiähän nämä ovat. Varmasti nuo mainitsemasi ylläriboxit voivat olla sitten sellaisia ettei sieltä välttämättä löydy mitään kiinnostaa. Onneksi toki voit kierrättää. Kivaa päivää Mira <3

    VastaaPoista
  4. Kauneusboxit on kivoja ja olen ollut todella tyytyväinen Look Fantasticiin. Glossy Box kutkuttaa myöskin.

    Kivaa torstaita Mira <3

    VastaaPoista
  5. Jolie oli ainoa tuttu boksi. Tuota nomakenolife boksia olen miettinyt joskus, mutta sisältö ei ole oikein vakuuttanut niin on jäänyt tilaamatta.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat