perjantai 27. elokuuta 2021

Minä&hajusteet

Julkaistu alun perin 30.1.2019

Kuten blogissakin on esille tullut niin itse rrrrakastan tuoksua, mutta suhtautumiseni näihin on viime aikoina hieman muuttunut.. Itsehän olen kymmenisen vuotta sitten työskennellyt "kempparissa" missä tuoksujen jatkuvasti ympäröimänä toki myös hajuaistini hieman turtui ja tämähän johtaa aina siihen, että määrät lisääntyvät. Jossain vaiheessa taisinkin aika runsaalla kädellä käyttää hajuvesiä vaikkakaan kukaan ei minulle tästä ainakaan päin naamaa suoraan mitään sanonut. Hajuvedethän ovat vain yksi osa hajusteita ja itsekin suosin pitkään (todella voimakkaasti) tuoksuvia huuhteluaineita minkä lisäksi vielä käyttämässäni kosmetiikassa (vartalovoiteet, hiustenmuotoilutuotteet..) on omat hajusteensa. Olenkin siis jossain vaiheessa ollut melkoinen hajustepommi niistä yliherkille ihmisille.


Kuinka sitten oma suhtautumiseni on muuttunut? Rakkaus tuoksuja kohtaan ei ole kadonnut, mutta olen ehkä saanut tätä hieman realistisempiin mittoihin. Vauvan myötä luovuimme kokonaan hajustetuista huuhteluaineista (pyykkietikka vei täysin ja totaalisesti mennessään <3) ja muutenkin pohdin kuinka vauvaan vaikuttaa jos on kokoajan hajusteiden ympäröimänä - voiko se aiheuttaa myöhemmällä iällä esim. juurikin hajusteyliherkkyyttä tms. Kosmetiikassa minulla edelleenkin on käytössä tuotteita joissa on hajusteita enkä näistä ainakaan tässä vaiheessa ole täysin valmis luopumaankaan - esim. vartalovoidetta on ihan erilaista levittää kun samalla saat aistia tuoksuja - mutta näidenkin suhteen ehkä alan avoimemmin suhtautua tuoksuttomiin vaihtoehtoihin ja myös näitä enenevässä määrin hyllyistäni löytyy. Itseasiassa tietyissä tuotteissa voisin täysin tuoksuttomiin tuotteisiin siirtyäkin mielelläni. 


Olen myös pohtinut sitä, että jos olet hirmuisen tuoksupilven ympäröimänä niin eihän silloin esim. kallis hajuvetesi pääse lainkaan oikeuksiinsa. Kun hajustettuja tuotteita on vähemmän käytössä niin tällöin aivan pieni suihkaus hajuvettä riittää vallan mainiosti. Ja tokihan myös ne kanssaihmiset olisi hyvä huomioida - nykyisin on paljon hajusteille yliherkkiä ketkä eivät voi sietää lainkaan tuoksuja lähistöllään, kun minimoit omaa käyttöäsi niin huolehdit siitä, että kaikilla muillakin on hyvä olla <3


Minkälainen suhtautuminen sinulla on tuoksuihin?

18 kommenttia:

  1. Tykkään kyllä tosi paljon erilaisista tuoksuista. Parasta on ehkä kun yhdistää jonkun tuoksun johonkin vanhaan muistoon. Siitä tulee hyvä fiilis :)

    Viime syksynä tuli joku outo kausi että en voinut oikein käyttää mitään hajuvesiä, tuntui että kaikesta tuli pää heti kipeäksi. Pelästyin jo että oon jotenki herkistynyt, mutta se meni onneksi ohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi itsellekin kauhistus jos herkistyisi niin ettei pystyisi käyttämään lainkaan. o.O

      Poista
  2. Mulla on jo pitkään ollut niin, että kaikki muu on aika hajustamatonta just sen vuoksi, että saan tuoksuistani kaiken irti. En halua, että muut tuoksut ovat sekoittamassa niitä, muutenkin varmaan monen ihmisen mittakaavassa käytän tuoksuja tosi hillitysti: yhden suihkauksen, kaikista kevyimpiä kaksi. As.pal. työssä käytän vaan sellaisia, joita en haista itseltäni vasta kuin sitten, kun vien käden kiinni nenään, mutta kotona sitten nautiskelen niistä hivenen voimakkaammistakin, jotka itse aluksi haistan muutaman tunnin, kunnes nekin muuttuu ihotuoksuiksi.

    VastaaPoista
  3. Mä käytän hajustettua kosmetiikkaa, sillä juurikin vaikka vartalovoiteen kohdalla on ihan eri levittää kroppaan jotain ihanan tuoksuista voidetta kuin täysin hajutonta - kuten säkin sanoit. Ja monesti noilla hajusteettomilla voiteillakin on se oma ominaistuoksunsa, joka ei valitettavasti mua miellytä. Hajusteettomiakin tuotteita multa löytyy kyllä!

    Itse en oo mitenkään hajusteherkkä, mutta osaan silti ottaa kanssaihmiset huomioon eikä esimerkiksi hajuvettä tosiaan tarvitse suihkaista kuin pieni määrä ja se riittää. Töissä en sellaista käytä lainkaan ja välillä tuntuu, että aamulla käsiin laitettu hajustettu käsivoidekin on liikaa sairaalamaailmaan. Tosin siellä törmää asiakkaiden kohdalla myös siihen toiseen ääripäähän, kun ei henkilökohtaisesta hygieniasta osata huolehtia ja lika, hiki ja kaikki muu mahdollinen ihana haisee oikein kunnolla. Tollasissa tilanteissa niiden hajusteiden käyttöä (ja ensisijaisesti toki suihkussa käymistä) jopa toivoisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viimeiseksi mainitsemasi asia on valitettavasti itsellekin joskus tutuksi tullut o.O

      Poista
  4. Minulle pahinta on kulkea parfyymiosaston ohi tai pesuainehyllyn. Haju menee nenän kautta suuhun ja se maku ei lähde pois, haju taas polttaa nenää monta tuntia. Sama tilanne kun ohi kävelee ihminen, jolla on paljon hajusteita ympärillä. Se ei myöskään enää tuoksu vaan haisee kun on montaa erilaista kemikaalia ympärillä. On hajuvedet, dödöt, huuhteluaineet, muu kosmetiikka...Se on aika kamala haju. Näistä seuraa myös minulle monen päivän migreeni, koska nenäni palaa hajuista niin en haista muuta kuin sen hajun ja en maista ruokaa kun maistan sen hajun. Hienoa, että olet löytänyt puhtaan tuoksun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen kyllä aina huomannut, että pesuainehyllyjen läheisyydessä on melkoisen voimakas tuoksu - jopa voimakkaampi kuin kosmetiikkaosastolla o.O

      Poista
  5. Mä suosin itse myös paljon hajusteetonta, jotta hajuvesien tuoksut pääsevät oikeuksiinsa. Mua itseäni harvoin muuten häiritsee voimakkaalle parfyymille tai vartalotuoksuille tuoksuva ihminen. Lähinnä kiinnitän vain huomiota onko tuoksu sellainen, jota itsekin voisi käyttää vai ei.

    VastaaPoista
  6. Mää en oo koskaan pystyny käyttämään hajuvesiä, koska ne haisee niin voimakkaalle, että tulee huono olo. Oon kuitenkin mietoja tuoksuja pystyny käyttämään, jotain bodyspraytä ja vartalovoiteita. Mulle on myös tullu huono olo esim. bussissa, jos jollakulla on jäätävä määrä hajuvettä. :D Astma ku puhkes, ni enää en pysty käyttään hajusteellisia pyykinpesuaineitakaan, saaatikka mitään tuoksullista iholle tulevaa tuotetta. Plus hajut saa aika helposti hengenkin ahtaalle. Siksi lopetin kynsien lakkaamisenkin, ku kynsilakan tuoksu sai aina hengen pahasti ahtaalle. Kyllä se rajottaa elämää, ku monet hajut saa hengen ahtaalle, hajuvedet, tupakantuoksu, huuhteluaine jne. Siksi sitä toivoo, että kanssaihmiset älyäis jättää lisäämättä hajuvettä tai ei tupakois julkisilla paikoilla. Mutta ei sitä itekään tajunnu tätä asiaa, ennen ku astma puhkes, että sinänsä ymmärtää, vaikka välillä vituttaakin. Mää käytän muuten nykyään huuhteluaineena pelkkää väkiviinaetikkaa. Sillä saa ihanan tuoksuttomat vaatteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, että niihin toisen saappaisiin ei ole niin helppo astua. Mutta mitä enemmän asioista puhutaan niin sitä enemmän se lisää tietoutta :)

      Poista
  7. Tietyt parfyymit saavat minulle aikaan ihan hirveän migreenin. Joskus vaikka hississä olo voi olla tuskaista kun on pakko hengittää tuoksujen sekamelskaa. Käytän itse tuoksuja mutta ne ovat mietoja. Pyrin myös välttämään myös hyvin tuosuisia voiteita. Pyykkietikka on must ja hajuttomat pyykinpesuaineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajusteeton pyykinpesuaine meillä oli käytössä jo ennen pyykkietikkaakin - sentään :D

      Poista
  8. Mulla on itselläni ollut ihan varhaislapsuudesta saakka allergia ja astma, mutta onneksi iän myötä mäkin olen päässyt nauttimaan tuoksuista jopa ihan itsellänikin. Tosin edelleen tulee todella huono olo, kun kaikilla ei valitettavasti ole tuo tietoisuuspuoli tai muiden kanssaihmisten ajatteleminen ihan kondiksessa. Lapsena ja nuorena tosin enemmän, nyt jo onneksi vähemmän ja vaikka huono olo iskeekin, niin aikuisena sitä pystyy sietämään enemmän kun taas nuorena ja lapsena pelkäsi, ettei kohta henkikään kulje.

    Liikaa en tosin itseäni tai perhettä halua kemikaalipitoisilla tuoksuilla kuormittaa vaikka kestänkin nykyisin enemmän, kun on lukenut tutkimuksia ja analyysejä siitä, miten paljon niistä seuraa ihan aikuisillakin haittavaikutuksia vuosikymmenten saatossa ja siksi mielessä on jo pitkään kutkutellutkin eteeriset öljyt sekä luonnonkosmetiikan tuoksut, joilla ei luonnollisuutensa vuoksi tälläistä vaikutusta ole vuosikymmentenkään kuluessa.

    Tosi mielenkiintoinen postaus ja ihana juttu, että otit tämän esille -tästä voisi moni ottaa mallia! :)

    VastaaPoista
  9. Itse en juuri hajusteita käytä,kun saavat päätä särkemään ja kovasti aivastelemaan. Mutta joskus tosi hennosti hajustettua deodorenttia. (nivea)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Tyttöjen reissu

Tänä kesänä päädyimme kesälomareissulle neidin kanssa kaksin, vaikka hieman jännittikin kuinka homma hoituu uhmaikäisen kanssa... ...

Luetuimmat