maanantai 19. marraskuuta 2018

Kauneusbloggaajien pikkujoulumeikkihaaste

Viimeksi kesällä järkkäilimme kauneusbloggaajien kesken meikkihaastetta, tällöin aiheena oli festarit. Koska meikkihaasteet ovat hauskoja niin päätimme järkkäillä vastaavasti nyt loppuvuodesta uutta haastetta ja aikaan sopien aiheena toki on pikkujoulut. Täytyy nyt heti alkuun myöntää, että itselleni tuli jotenkin tämän kanssa kiire eikä kokonaisuudesta tullut ihan sellaista mitä alunperin ajattelin..

Aihe antoi melkeinpä liiankin vapaat kädet kun ongelmaksi muodostuu mistä lähtee liikkeelle :D Pikkujouluissa meikki, asusteet ja vaatetus voivat olla toki jouluisia, mutta lähdin nyt kuitenkin vähän eri kannalta liikenteeseen - katsotaan ehtisinkö vielä ennen joulua teille väsätä ihan kunnon JOULUmeikin, odottelen nimittäin postista ihastuttavaa tonttulakkiakin itselleni <3


Hiuksia en tähän myöskään ehtinyt oikein laittaa, joten laitoin hiuksiin koristeeksi vain kimaltavan rusetin (tuo on mahdollisesti joskus ebaysta tilattu..) ja korviin mielestäni loistavasti pikkujouluihin sopivat korvakorut (nämä ovat H&M:ltä ja itseasiassa jääneet tähän asti käyttämättä vaikka kauniit ovatkin). Päälleni laitoin upean Zaran rusettipaidan, joka mielestäni on tarpeeksi juhlava pikkujouluihin, mutta sopii hyvin aavistuksen rennompaankin illanviettoon.

Mutta sitten siihen meikkiin..


Meikistä jäi nyt uupumaan ne irtoripset, koska en vain niitä saanut aloilleen - enkä kyllä kovinkaan kauaa jaksanut niiden kanssa tapella (pitäisi vaan ottaa ja harjoitella taas niiden kanssa, että alkaisi sujua). Liiman kanssa temppuilu aiheutti valitettavasti sen, että silmänrajaus hieman vinksahti paikoiltaan, mutta ehkä se ei tuolta niin pahasti silmiin hyppää..?


Aloitetaan "purkamaan" meikkiä vaikka pohjameikistä vaikka teenkin aina silmämeikin ensimmäisenä (että saan pyyhittyä varisseet luomivärit silmien alta pois). Meikin pohjustin kultamunalla, josta teille vastoittain kerroinkin xD Meikkivoiteena toimi luottotuotteeni eli Lumenen Blur, hieman lisäpeittoa tuomassa Bronxin peitevoide ja meikin kiinnitin aloilleen Dermosilin irtopuuterin avulla (käytän aina juhlameikissä irtopuuteria, myös mattaisempien tuotteiden päällä nimenomaan meikin kiinnitykseen). Poskilla väriä tuomassa Jane Iredalen poskipuna, Smashboxin paletista varjostusväri sekä Bronxin highlighter

Silmämeikistä löytyy Avonin pohjustaja, Urban Decayn luomiväriä (Heavy Metals -paletista Metal Head & Ground sekä Moondust-paletista Magnetic), MAC-pigmenttiä (Kitschmas), Dependin eyeliner, Rimmelin Ink Me Tattoo Stamp Pen Star, Isadoran Flashing Volume -mascara, Artdecon musta kajal sekä Tanya Burr Glitter Liner. Kulmakarvoihin lisäväriä antamassa Dermosilin kulmaväri. Huulilla essencen glitterpuna. 


Meikki oli loppujen lopuksi omaan silmääni sen verran "pliisu", että vietin tässä ihan normaalia kotilauantaita eikä ollut ongelmaa käydä lähikaupassakaan tässä meikissä :D



20 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea toi "tähtirajaus"! Tästä tuli kiva meikki, joka sopii mun mielestä arkeen ja juhlaan. :) Ja aivan ihana paita muuten. Kultamuna on muuten tällä hetkellä mun suosikkipohjustustuote. :D

    x Charlotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tähdellä heikompikin taiteilija onnistuu saamaan tähden aikaiseksi xD

      Poista
  2. Kiva meikki ja noi rajaukset on piste i:n päälle. :)

    VastaaPoista
  3. Wau miten ihana lisä nuo tähtirajaukset! :) Kumpa osais itsekin värkätä tuollaisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti osaisit tuolla millä itsekin tein; se on valmiiksi tähden mallinen eikä tarvitse kuin kohdistaa oikealle paikalleen ja painaa väriä iholle :D

      Poista
  4. Ihana tuo tähtirajaus! Muutenkin kiva idea käyttää violettia pikkujoulumeikissä, tosi usein kun itse ainakin tartun perinteiseen kultaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta violetti on väreistä yksi lempparini meikissä, joten olisi voinut mennä omalta mukavuusalueelta ulos ja tehdä vihreä tai vaikka punainen meikki :D

      Poista
  5. Tuo tähtitksityiskohta on niin söpö!!

    VastaaPoista
  6. Hauskat nuo tähdet! Viimeistelee meikin hyvin :) Meikkihaaste kuulostaa myös tosi kivalle idealle.

    https://savyni.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki erilaiset haasteet bloggaajien kesken on ylipäätään hauskoja :)

      Poista
  7. Upea meikki, niin kauniit värit <3

    VastaaPoista
  8. Ihana meikki ja en tiennytkään tämmöisestä tähtihommelista. Siis tosi kätevää. Täytyykin ottaa selvää tästä enemmän. Jäänyt itselläni vähän meikkihommat vähälle kahden lapsen kanssa ollessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin sattumalta sen kesällä bongasin FeelUniquesta ja pitihän se sitten tilata kokeiluun :D

      Poista
  9. Oi ihanaa että noi Rimmelin leimasimet on päässeet käyttöön! Ne näyttää sulla kyllä tosi hyvältä, sopii tähän ja teemaan ihanasti!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  10. Super kiva idea tuo tähtirajaus ! :) Ei aina tarvitsekaan laittaa räpsyjä :)

    Nani Karoliina
    www.beautycreepyblog.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ripsiväreilläkin saa aikasta kivat räpsyttimet aikaiseksi :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat