lauantai 11. elokuuta 2018

Pohjustuksen ensimmäinen vaihe

Bobbi Brown oli minulle vain nimenä tuttu aikaisemmin, paljon kehuttu merkki, joka kiinnosti, mutta hintansa vuoksi oli jäänyt itseltäni testaamatta. Kun sitten viime syksynä Kicks-verkkokauppa myi tuotteita edulliseen hintaan niin pitihän sieltä muutama tuote napata itsellekin, joista nyt esittelyyn pääsee:

/postaus sis.mainoslinkkejä/


Vitamin Enriched Face Base (ovh 53,50€/50ml)
on siis kasvovoide, jota Bobbi Brown suosittelee pohjustuksen ensimmäiseksi vaiheeksi.


Voide lupaa tehdä ihon tasaiseksi ja kauniiksi. Öljyttömän koostumuksensa vuoksi sopii kaikille ihotyypeille.


Sisältää mm. sheavoita, porkkanauutetta, greippiä ja kurjenpolvea. Kaksi jälkimmäisenä mainittua tuovat myös voiteeseen ihastuttavan tuoksun <3


Ensimmäisellä käyttökerralla en sen tarkemmin tuotteesta lukenut vaan "base" sanan perusteella ajattelin vain tämän olevan meikinpohjustaja ja sellaisena tätä käytin; toimi kyllä moitteetta vaikka alla oli jo seerumi ja toinen päivävoide :D


Koostumus on tosiaan ihanan täyteläistä, mutta ei lainkaan tukalan tunkkaista. Imeytyy ihoon hyvin ja jättää ihon pinnan ihastuttavan samenttiseksi - ei tosiaan välttämättä enää tarvitse erillistä pohjustajaa vaan meikkipohjan saa kauniisti levitettyä tämän päälle. Meikkipohja kesti myös hyvin koko päivän paikoillaan.


Ihastuttava tuote, jota voin kyllä suositella mikäli vain kukkaronnyörit antavat myöten.


Onko Bobbi Brownin tuotteet sinulle tuttuja?

10 kommenttia:

  1. Lähinnä värikosmetiikan puolelta. Näyttää hyvältä voiteelta, koostumus voisi olla just sellainen josta tykkään syksystä kevääseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko jotain mitä ehdottomasti värikosmetiikan puolelta suosittelisit kokeilemaan? :)

      Poista
    2. Mulla on lähinnä luomivärejä, ihan ok laatu mutta en ole sortunut ostamaan enempää ;)

      Poista
    3. Eivät ole ehkä yhtä huokuttelevia kuin eräät muut merkit!? :D

      Poista
  2. Tuoksun voi melkein haistaa tänne asti :) Hyvän näköinen voide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milloinkahan tulee oikeasti mahdolliseksi siirtää tuoksuja netin välityksellä xD

      Poista
  3. Olen kans ihaillut Bobbi Brownin meikkejä. En ole vaan raaskinut ostaa. En edes Jenkeistä, vaikka halvempia olivatkin. Ei ollut tarvetta. Ostan kosmetiikan aina vain tarpeeseen. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla blogikin on iso syy sille miksi tulee kosmetiikkaa hankittua myös muuhun kuin siihen tarpeeseen :D

      Poista
  4. Vähän harmittaa etten silloin syksyllä tarttunut tarjoukseen :D. En muistaakseni ole koskaan kokeillut merkin tuotteita, mutta etenkin värikosmetiikka kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmittaa etten vielä paremmin sitä tullut hyödyntäneeksi xD

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat