maanantai 13. elokuuta 2018

Floxia

Vaikka raskaudesta ja synnytyksestäkin on jo aikaa niin tästä huolimatta olen edelleen kiinnostunut kokeilemaan erilaisia raskausvatsan hoitoon tarkoitettuja tuotteita - nämä kun yleensä ennaltaehkäisyn lisäksi lupaavat myös hoitaa ja vaalentaa jo tulleita arpia. 

Itselleni tuli tosiaan jonkin verran venymäarpia vatsaan vaikka yritinkin kovasti sitä raskausaikana hoivata, nämä kuitenkin koen sen verran pieniksi ja vaaleiksi etteivät ne missään määrin haittaa ehkä syynä myös se, että näiden rinnalla on valitettavasti tuo valtava leikkausarpi viime syksyltä.. Missionani on siis ennen kaikkea tuon vaaleneminen sekä toki myös noiden pienten venymäarpien häipyminen kokonaan.

Viimeisimpänä testissä on ollut:

/pr-näyte/


Floxia Stretch Mark Cream (ovh 25,90€/125ml)
joka lupaa niin ennaltaehkäistä kuin myös vaalentaa ja pehmentää jo tulleita arpia.


Ainakin minun nenääni tuote on täysin hajuton enkä myöskään nopealla vilkaisulla hajusteita INCI-luettelosta löydä. Koostumukseltaan kuvaisin tätä ehkä geelivoiteeksi; imeytyy ihoon hyvin ja antaa myös ns. työstä aikaa jos haluaa vaikka hieman napakammin arpialueita hieroa (stimuloidakseen verenkiertoa). 

Leikkausarpi on jossain määrin vaalentunut, mutta en ole varma onko aika tekemässä tehtäväänsä vai onko kenties tällä voiteella ollut merkitystä. Venymäarvet ovat myös vaalentuneet entisestään, mutta ne eivät minun silmääni kovin pahoja alunperinkään olleet. Eli ei tästä voiteesta ainakaan haittaa ole ollut, mahdollisesti tämä on jopa nopeuttanut tuota vaalenemisprosessia. Tulen tämän käyttämään ehdottomasti loppuun ja jos joskus uudelleen on ajankohtaista kasvatella masua, voisi tämä olla hankintalistalla mukana (toki ensin pitäisi katsoa löytyykö jotain uutta testattavaa xD).


Itse olen kyllä tykännyt tästä tuotteesta ja suosittelen lämpimästi tätä kokeilemaan - niin ennaltaehkäisevästi kuin jo mahdollisesti oleviin arpiin.


Löytyykö sinulta keholta arpia, jotka koet ehkä jopa hieman häiritsevinä?

10 kommenttia:

  1. Mullehan tuli teini-iässä valtavat arvet reisiin ja rintoihin. Tikku-ukosta tuli yhdessä vuodessa nainen... Nyt ne on ajan saatossa vaalenneet, en ole koskaan osannut välittää niistä. Kyllä ne tänäkin päivänä erottuvat kun osaa katsoa. Shit happens ja hei onko oikeasti naista jolla olisi täydellinen iho, tuskinpa. :D Mutta toki keitä ne haittaa, niin on hyvä, että tällaisia tuotteita on. Koen, että usein just tällaiset stretch mark -voiteet on tosi hoitavia, joten ne ovat siitäkin ihan kivoja kroppavoiteita noin muutenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta ja itseäni tosiaan ei nuo venymäarvet missään muotoa häiritse, enemmänkin tuo valtava leikkausarpi keskellä vatsaa :(

      Poista
  2. Voisin kuvitella kokeilevani itsekin. Synnyksen jälkeen tuli muutamat arvet, vaikka raskaana niitä ei oikeastaan näkynytkään. Eikä ne sinänsä edes haittaa, mutta voisi silti testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pitää mielessä ja tällä sarjalla oli muitakin mielenkiintoisia tuotteita, joihin kannattaa tutustua :)

      Poista
  3. Arpia löytyy monenlaista, leikkausten jäljiltä, raskauksien jäljiltä ja elukoitten puremat. Mutta mua ne ei haittaa, osa minua, jotka kertovat elätystä elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä itsekin vielä tulen sinuiksi tämänkin arpeni kanssa.. :)

      Poista
  4. Mä käytin raskausaikana jotain apteekin rasvaa. Ei tullut yhtäkään arpea, mutta mulla oli tosi pieni maha muutenkin. Teiniajoilta on reisissä jotain, mutta ne ei häiritse yhtään :) Kiva kun kirjoitit tästä tuotteesta, ihan uusi mulle. Tuntuu että niistä tutuista vanhoista raskausarpituotteista on paljon postauksia puolesta ja vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen tehnyt myös muista testaamistani tuotteista koontipostausta, josta varmaan myös noita yleisimpiä löytyy joukosta:
      https://blingershimmer.blogspot.com/2018/03/raskausvatsan-hellaa-hoivaa-x11.html

      Poista
  5. Tätä pitääkin testata. Toinen mistä oon tykännyt on tuo perinteinen bio-oil.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat