torstai 19. elokuuta 2021

EUK 134

Julkaistu alun perin 25.8.2018
*)mainoslinkki


Hankin tämän seerumin muistaakseni jo viime vuoden puolella, mutta vasta nyt sain korkattua tuotteen käyttöön. Johtuen myös siitä, että hankinnasta oli aikaa enkä ennen käyttöönottoa sen tarkemmin tuotetta katsonut, yllätyin koostumuksesta...


* The Ordinary EUK 134 0,1% (12,50€/30ml)
on koostumukseltaan vedetön tehokas antioksidanttiseerumi.


EUK 134 on erittäin tehokas itsestään uudistuva antioksidantti, joka antaa siten myös pitkäkestoisesti iholle antioksidanttien hyötyjä.


Koostumukseltaan tämä tuntuu hieman öljymäiseltä levitettäessä vaikkei iho varsinaisesti öljyiseksi jääkään, väriltään tämä on ruskehtavaa mutta en ole huomannut tämän kuitenkaan ihoa värjäävän. Tuotetta suositellaan käytettäväksi yksistään tai vesipohjaisten seerumeiden jälkeen, ennen öljyjä ja voiteita. Tämän kanssa yhtäaikaisesti ei myöskään kannata käyttää C-vitamiinituotteita, koska askorbiinihappo tuhoaa tuotteen vaikutuksen.


Itse olen käyttänyt tuotetta mieluummin iltaisin vaikka pari kertaa aamullakin käytettynä toimi ihan mainiosti meikin alla.

Sen mitä itse olen The Ordinaryn tuotteita testaillut niin olen ne kokenut edullisesta hinnastaan huolimatta erittäin toimiviksi ja mielenkiintoisiksi. 

Joko sinä olet löytänyt The Ordinaryn valikoimista omia suosikkeja?

8 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt joitain tämän tyyppisiä joskus 80-luvulla. Ei ole sen jälkeen kun vitiligon sain käyttänyt tällaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö antioksidanttituotteet sovi vitiligon kanssa käytettäväksi vai..?

      Poista
  2. Ordinaryn tuotteet on tosi mieluisia, mutta tää oli mulle uusi tuttavuus. Täytyykin laittaa kokeiluun kun seuraavaksi teen tilausta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä löytyy vaikka ja mitä mielenkiintoista, pitää itsekin tässä joskus katsella jos jotain uutta tilailisi :)

      Poista
  3. Tämä on ihan uusi tuttavuus. Täytyy laittaa tämä(kin) harkintaan :D Sun blogista saa aina niin hyviä vinkkejä itselle vieraista tuotteista, että on jo vaikeus päättää, mitä kokeilisi seuraavaksi ;)

    http://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Tämä oli minulle ihan uusi tuttavuus ja Ordinary on minulle ihan outo merkki. Täytyypä tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, toivottavasti joku taho alkaisi myös Suomeen maahantuomaan niin saisi suomalaisista kaupoista ostettua jatkossa :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat