maanantai 6. elokuuta 2018

21 kuvaa heinäkuulta

Kurkataan Instagram-otosten kautta kuinka meilä helteinen heinäkuu meni:


Satuin bongaamaan muutaman metsämansikan vanhempieni luona käydessä.
Samaisella reissulla kokeiltiin onnistuuko pikkuisen rauhoittua unille myös muualla kuin omassa pinnasängyssä - onnistui! 
Tätä on tapahtunut useamminkin, että tyttö on ihan muualla kuin mihin hänet laskit - ja tahti varmaan vain kiihtyy kasvaessa xD 

Vaunukoppa on paitsi kuumaa niin myös liian pieni meidän pikkuisellemme, niin se aika menee..
Pakko oli hieman hemmotella itseään herkuilla; kirsikoita!
 Uskaltauduin lähtemään tytön kanssa kahdestaan autoilemaan ja hyvin onnistui :)

 Aina salaatin ei tarvitse olla niin kevyttä.. 
 Vesimeloni kuuluu ehdottomasti kesään!
Varpaat heittivät talviturkin - niin uskomatonta kuin se onkin niin siihen se minun kohdallani jäikin :D


Helteillä jääpalatkaan eivät pitkään lasissa viihtyneet.
Hiuskato - onneksi on mistä lähtee..
Pieni suloinen ihmishyrrä <3

 Olen jo pitkään haaveillut keltaisesta sadetakista, nyt sen sain! <3
 Luonnon ihmeitäkin on ehditty ihastella.
Mansikoita suoraan vanhempien mansikkamaalta <3


Ehdittiin käydä myös ensimmäisen kerran leikkipuistossa keinumassa.
 ..koska pitäähän joukossa nyt yksi selittämätön selfie olla! :D
 Kynsiltäni varsin harvoin nykyisin lakkaa löytyy..

 Pieni huilihetki.
 Päästiin maistelemaan kiinteitä - bataattisose oli hyvää! :D
 Sauvasekoitin on vielä melko vähäisellä käytöllä ollut, koska ei ole grilliruokaa ihmeempää oikein helteillä tullut kokkailtua :D


Eli varsin rauhalliseen tahtiin meillä vietettiin helteistä heinäkuuta - mutta eipä sitä kuumalla säällä oikein ihmeempiä edes jaksa tehdä o.O

Kuinka sinä vietit heinäkuuta?

14 kommenttia:

  1. Kiva kooste! Mietin tuossa tovi sitten tekisinkö samanlaista koostetta meidän perheen ruuistakin blogiin. Kaikkihan ei ohjeena blogiin pääse. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
  2. Ihanat kollaasit ja voi, että tuota teidän pientä vauvelia, niin ihana. <3

    Sydämellistä iltaa Mira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se on ja sitä tuleekin monta kertaa päivässä toisteltua <3

      Poista
  3. Vitsit mitä ihania kesäherkkuja, mansikoita ja melonia!nam :) Kivoja nämä kollaasit, kun instassa monet kuvat jää vaan huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin kun nykyään ei tunnu olevan mitään logiikkaa siinä miten ne kuvat feedissä näkyvät :/

      Poista
  4. Kiva kuvakooste teidän heinäkuusta.

    Meidän heinäkuu meni mummolareissun valmisteluissa ja sitten tietysti itse reissussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se teidän reissunne onkin varmasti ikimuistoinen niin isälle kuin tytöllekin :)

      Poista
  5. Hahaa no nyt teillä alkaa vain vauhti kiihtymään! Tsemppiä äipälle! ����

    VastaaPoista
  6. Onpas kiva kooste heinäkuulta 😊 Näyttää rauhalliselta ja mukavalta! Meillä heinäkuu meni helteistä nauttiessa eli aika paljon tuli oltua ulkona ☺️☀️

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat