tiistai 10. heinäkuuta 2018

Levää, geeliä ja oliiveja

Olen jo pitkään katsellut Whamisan tuotteita mielenkiinnolla, mutta vasta nyt pääsin niitä testailemaan.

/tuotteet saatu/



Sain Ruohonjuuresta kivan setin tuotteita, joista tänään esittelyssä kolme; voiteen esittelen teille myöhemmin erikseen.


Whamisa Olive Leaf Mist (ovh 31,90€/80ml)
kosteuttaa ja virkistää ihoa. Tuotetta voi käyttää kasvovetenä tai virkistävänä kasvosuihkeena pitkin päivää. Sopii kaikille ihotyypeille. Whamisan tuotteissahan raaka-aineet on erikoismenetelmällä fermentoituja ja toimivat ihon omia toimintoja aktivoivina.

Tämän kasvosuihkeen pohjana on veden sijasta käytetty mm. aloen, riisin, krysanteemin ja kauran uutteita, mitkä myös selittävät hintaa. Hinta pohditutti itseäni aluksi ja olin ehdottomasti sitä mieltä etten näin paljoa olisi kasvosuihkeesta valmis maksamaan, vaikka kyseinen tuote minulla onkin aamuin-illoin käytössäni. Kuitenkin käyttäessäni tuotetta olen tainnut hieman pyörtää mieltäni; kasvosuihke, jossa pohjana on muu kuin vesi on ehdottomasti hoitavampi ja vaikka mielestäni suihkin tätä aikalailla kuten muitakin niin tämä tuntuu melkoisen riittoisalta?


Hauska yksityiskohta tässä suihkeessa on muuten pullossa mukana olevat oliivinlehdet!


Kuten olen aikaisemminkin maininnut; rakastan kangasnaamioita. Ennen käyttöä tsekkasin näiden hinnat ja pohdin etten kyllä kangasnaamioista(kaan) olisi valmis maksamaan näin paljoa, mutta käyttäessäni huomasin, että nämähän ovatkin kaikkea muuta kuin perinteiset naamiot:


Kelp Mask (ovh 13,99€) eli merilevänaamio lupaa mm. tehokosteuttaa ihoa 72 tunnin ajan, vähentää juonteita ja turvotusta, supistaa ihohuokosia sekä kirkastaa ja parantaa ihon sävyä. Naamio on kaksiosainen, ohjeissa neuvotaan ensin levittämään alaosa ja tämän jälkeen yläosa. Vaikutusaika on 15-20 minuuttia.

Tämä oli todella erikoinen tuttavuus. Kuten kuvastakin näkyy; naamio on paksuhko minkä vuoksi ei ainakaan omille kasvoilleni aivan täydellisesti istunut, mutta pysyi kyllä vaikutusajan ihan hyvin paikoillaan.


Hydro Gel Mask (ovh 9,90€) kirkastaa, ravitsee ja kosteuttaa ihoa. Sisältää mm. omenan, kiwin, banaanin ja tomaatin fermentoituja uutteita ja sopii kaikille ihotyypeille. Edellisen tavoin on kahdessa osassa, vaikutusaika 20 minuuttia.

Tämä oli itselläni näistä kahdesta mieluisampi, koska asettui kasvoille huomattavasti paremmin. Vaikutusajan päätteeksi naamio on ohentunut mikä oli aika mielenkiintoinen huomio.

Molemmat kasvonaamiot kosteuttivat ihoa tehokkaasti - toki talvella vaikutuksen olisi ihossa varmasti vielä selkeämmin huomannut. Näistä kahdesta itse nappaisin todennäköisesti geelinaamion uudelleen käyttöön vaikka levänaamio olikin mitä mielenkiintoisin tuttavuus.


Jo tämän kolmikon perusteella en lainkaan ihmettele miksi Whamisan tuotteita on niin kovasti kehuttu. Ja yksi mielenkiintoinen erikoisuus on myös se, että nämä tosiaan ovat aasialaista luonnonkosmetiikkaa - en tiedä enkä vain ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota asiaan vai sattuiko tämä olemaan ensimmäinen aasialainen luonnonkosmetiikkasarja, johon itse tein tuttavuutta..


Joko sinä olet ehtinyt testailla Whamisan tuotteita?

16 kommenttia:

  1. Oon kokeillut vain paria testeriä Whamisalta. Ne on kyllä olleet kivoja, mutta hinta on kyllä nostanut kynnystä ostaa.

    VastaaPoista
  2. Ei ole kyllä tullut testattua noita ollenkaan. Olen tykästynyt kahvinaamioon, jonka teen itse.

    VastaaPoista
  3. Toi Lotion on aivan ihana just nyt kesällä meikin alla, tarpeeksi kevyt. <3

    VastaaPoista
  4. Levänaamio on paras tuote Whamisalta, niin erikoisen ihana <3

    VastaaPoista
  5. Oon tutustunut ja olen löytänyt pari tosi ihanaa tuotetta, ja yhden jonka toimivuudesta itselläni en ole aivan varma :D

    VastaaPoista
  6. En ole testannut, enkä ole kuullut merkistä. Tuo Hydro Gel Mask vaikuttaa ihanalta!

    https://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. En ole kuullut kyseisestä merkistä ennen tätä, mutta tuo kaavovesi kuulosti aika hyvälle. Oliivi on itselle jotenkin hyvin mieluisa ollut aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos omalta paikkakunnalta löytyy Ruohonjuuri niin kannattaa ehdottomasti livenä käydä tekemässä sarjaan tuttavuutta :)

      Poista
  8. Hei kiitos vinkistä! Noi kasvonaamiot täytyy kyllä testata.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat