sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Bio Rich

Esittelin teille aikaisemmin Hellimmin-verkkokaupan ideologiaa ja mainitsin sieltä testiin saamistani tuotteista, tänään olisi ensimmäiset esittelyvuorossa..

/tuotteet saatu pr-näytteenä/


Bio Rich on suomalaisen Lh Beautyn sarja, joka on lisäksi vegaanista ja Leaping Bunny -merkillä varustettua eli eläinkokeetonta. Nimenä sarja on erittäinkin tuttu, mutta viime vuosina en kyllä ole sarjan tuotteita pahemmin testaillut; mistä syystä olikin mukavaa saada niin hius- kuin vartalotuotteitakin testiin. Näistä tänään keskitymme vartalonhoitoon, palataan noihin hiustuotteisiin sitten myöhemmin uudelleen - ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia nekin ;)


sopii niin kasvojen kuin vartalonkin kuorintaan. Kuorintavoiteesta löytyy hienonnettya aprikoosinkiveä sekä nimessäkin esiintyviä tähtimö- ja mustikkauutteita.

Kookos vartalovoide (ovh 4,50€/300ml)
sopii koko vartalon kosteutukseen kaikille ihotyypeille. Tuotteessa oleva kookosöljy kosteuttaa ja eheyttää ihoa. Voide tuoksuu kevyesti kookoksiselle.


Kuorintavoide tuntuu jo itsessäänkin kosteuttavalta, ei kuitenkaan jätä ihoa pesun jälkeen mitenkään lähmäiseksi. Kuorivat rakeet tuntuvat kohtuullisen hellävaraisilta - itse ehkä pidän jopa hieman rouheammasta koostumuksesta vartalolla. Kasvojen iholla en niinkään mekaanisia kuorintoja nykyisin suosi, mutta kourivuutensa puolesta voisi hyvin sopia myös kasvoilla käytettäväksi.


Tuotteessa on kevyt, ehkä mustikkainen tuoksu? (Tähtimön tuoksusta en tiedä, mutta se saattaa hieman taustalla myös tuntua..)

Suosittelisin tätä tuotetta jos kaipaat kuorintaa, joka ei ole liian rouheata, mutta kuitenkin selkeästi kuorivaa. (Itse olen ehkä enemmän noihin sokeri- ja suolakuorintoihin hurahtanut, jotka ovat aivan eri luokkaa kuin muut kuorintavoiteet.)


Kookosvartalovoide tuoksuu tosiaan kevyesti kookoksiselle, jos suorastaan vihaat kookoksen tuoksua niin ehkä tämä ei ole sinun juttusi, mutta jos vain on mahdollista niin käy testaamassa - tuoksu saattaa yllättää positiivisesti!

Koostumukseltaan tämä on ihanan kosteuttavaa, mutta kuitenkin nopeasti imeytyvää. Ei koostumukseltaan paksuimmaista päästä vaikka purkkiin onkin pakattuna.


Vihjasinkin tuolla aikaisemmassa postauksessa, että jotain mahdollisesti tuotteista arvonnassakin palkintona tulee olemaan - ja se on tämä kaksikko (sekä lisäksi vielä jotain muuta joka on myöhemmin tulossa blogiin!). Arvonnasta tulen vielä tarkemmin kertomaan, mutta kannattaa tosiaan valjastaa kaikki tutut seurailemaan blogia bloggerin tai bloglovinin kautta, koska arvonta käynnistyy siinä vaiheessa kun seuraajia on koossa yhteensä 300!


Onko Bio Rich sinulle sarjana tuttu?

16 kommenttia:

  1. Kookos kuulostaa houkuttelevalta! Molemmat itseasiassa näyttävät aivan syötävän herkullisilta, vaikka paremman tehon taitaakin saada aikaan ulkoisella käytöllä.��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ei tosiaan ehkä kannata kauhoa purkista lusikalla suuhun xD

      Poista
  2. Tuo kuorintavoide vaikuttaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
  3. Merkki on tuttu! Tuotteet vaikuttavat oikein ihanilta :) Rakastan kookoksen tuoksua kosmetiikassa!!

    https://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Jotenkin tosi herkullisen näköisiä, houkuttelevat koostumukset. Kivaa sunnuntaita Mira <3

    VastaaPoista
  5. Uusi tuttavuus minulle. Täytyypä laittaa merkki muistiin.

    VastaaPoista
  6. En ole kuullutkaan, mutta näyttää kivoilta! Ja kaikki missä on kookosta on aina ihanaa :D <3

    VastaaPoista
  7. Mä en ole ihan varma, olenko kokeillut tätä merkkiä :D

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat