tiistai 26. kesäkuuta 2018

Kehittämisen varaa?

Haluan kehittyä myös bloggaajana, joten ajattelin heittää teille pallon tämänkin osalta ja kysyä mitkä asiat teillä lukijoina nousee blogistani esille. Eli onko jotain asioita, jotka eivät toimi tai jotka voisivat olla blogissani luettavuuden kannalta paremmin? Mielellään toki kuulen myös asioita, jotka mielestäsi blogissani toimii hyvin.


Kuvista voisin sen verran mainita etten itse ole ammattikuvaaja eikä minulla ole varustelutasokaan lähelläkään ammattilaista - osa kuvista on näpätty ihan vain kännykän kameralla. Tämänkin suhteen haluan toki kehittyä, mutta haluan kuvissa tietyn "kotikutoisuuden" pitää enkä halua, että blogini kuvat näyttävätkään miltään studiossa napatuilta mainoskuvilta. Vinkkejä kuvien ja kuvauksenkin suhteen toki mielelläni otan vastaan :) (Olen järkkärin hankkimistakin jossain vaiheessa pohtinut, mutta tässä elämäntilanteessa se ei ole prioriteettina hankinnoissa.)


Jos sinulla on myös heittää ideoita postausaiheista niin näitä aina mielelläni kuuntelen (ja mielellään myös kuulen onko jotkut jo blogissani olevat postausaiheet sellaisia mitä ehdottomasti toivot täällä jatkossakin olevan). Voit tähän vastailla ihan yleiselläkin tasolla mistä sinä yleensä tykkäät lueskella, mikä blogissa saa sinut palaamaan sinne takaisin ja mikä olisi se juttu, että kenties blogia jopa kaverille suosittelisit?


Rakentavaa kritiikkiä on välillä vaikeakin antaa jos sitä ei suoraan kysytä ja sen vuoksi ajattelin ihan kokonaisen postauksen tälle aiheelle luoda. Kiitän kaikkia vastaajia jo etukäteen ja lupaan jokaisen idean lukea huolella ja pohtien lävitse - tokikaan kaikki eivät välttämättä ainakaan heti ole itselläni toteutettavissa tai välttämättä tunnu omilta jutuilta, mutta tiedä vaikka tämä postaus olisi hyödyllinen myös muille bloggaajille. :)

P.s. Blogin nimikin on ollut pohdinnassa, koska tämähän on hetken mielijohteesta luotu "toista samanlaista ei ainakaan vastaan tule" -mentaliteetilla eli jos on ideoita niin heitä kehiin! (Vai onko nimi kenties niin uniikki ja mieleenpainuva ettei tästä kannata luopua? :D)

20 kommenttia:

  1. Mie tykkään, että blogeissa on hakupalkki sekä nuo tunnisteet. Niitä tulee joskus käytettyä, ja tunnisteita klikkailtua ihan huvikseen, kun kaipaa jonkin kategorian aiheita luettavaksi :D

    Postaustoiveita hankala heittää, kun aikalailla laidasta laitaan täällä juttua kuitenkin on, esim. tuote-arvostelut, ostoksia, loppuneita, swatcheja jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tuota tunnisteet-osiota typistin aika reilulla kädellä, koska se mun mielestä oli paisunut liian suureksi - onko nyt parempi vai oliko parempi kun löysi esim. merkeittäin postauksia..?

      Poista
  2. Blogin nimi on minusta tuttu, en ole ajatellut että sitä pitäisi vaihtaa. Blogisi on ainakin ihan sun näköinen, olen kyllä tykännyt tästä tosi paljon näin. Loppuneet ja kuukauden ostokset on aina omia postaussuosikkeja. Meikkipostaukset kiinnostaa enempi kuin ihonhoito mutta haluan lukea myös uutuustuotteista. Täällä on kyllä monipuolisesti postauksia ja teksti on helppolukuista, kuviinkaan en ole kaivannut parannusta...että oliko tästä kommentista hyötyä kun en keksi kritiikkiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on hyötyä, kiva myös kuulla jos jotkut asiat toimii eikä niihin kannata ainakaan lähteä puuttumaan :)

      Poista
  3. Ihana blogin nimi, älä vaan ikinä vaihda. Pikkulapsiaikaan en olisi ikinä jaksanut edes pitää blogia, joten ehdottomasti vaan armollisuutta ja jos kuvien suhteen haluaa kehittyä, minä myös täällä kovasti, niin uskon, että siihen auttaa aika ja harjoittelu eli ihan luonnostaan tapahtuu kehittyminen.

    Ihanaa päivää Mira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaan et viimeistään töihin palatessa tulee tahti täällä vähän hidastumaan, nyt vielä hyvin jaksanut ja ehtinyt bloggaamaankin :) Kuvien suhteen on jo kehitystä tapahtunutkin ja kuten sanoitkin niin varmasti kehitys jatkuu.

      Samoin sinne! <3

      Poista
  4. Älä vaan ainakaan blogisi nimeä lähde vaihtamaan! Mä tykkään sun blogista juuri tällaisena ja sun tyyli kirjoittaa ja kuvata on mukavan persoonallinen :) Järkkäri toki ehkä hieman helpottaa sitä kuvaamista ja omalla tavallaan parantaa kuvien laatua, mutta vaikka sellaisen joskus hankkisitkin niin toivottavasti jatkat silti kuvailua tällä samalla tyylillä<3

    VastaaPoista
  5. Mun mielestä kanssa nimi on just hyvä, se kuuluu tähän blogiin :). Tykkään sun lyhyestä ja ytimekkäästä tavasta kirjoittaa, kaikki info on nopeasti luettavissa eikä tarvitse selailla sivukaupalla tekstiä löytääkseen sen tärkeän pointin :D. Jos jotain kehitettävää pitää keksiä, niin mä itse tykkään isokokoisista kuvista, mutta sekin on niin makuasia :). Sulla on persoonallinen tyyli tehdä tätä hommaa ja hyvä niin, pidä siitä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä vaikuttaakohan tähän se, että käytän läppäriä bloggaamiseen ja tykkään itse, että kuvat näkyvät ruudussa kokonaisina ilman, että tarvitsee selata alaspäin? Tässä kyseisessä kuvat ovat normaalia pienempiä, koska olen ne Instagramista ottanut ja suurempina ne blurraantuvat epäselvemmiksi :/

      Poista
  6. Mielestäni blogin nimeä ei kannata muuttaa :) Ja kaikin puolin sun blogi on tosi kiva ja sitä on mukava lukea. Itse en ole kovin perillä uusista (tai edes vanhoista) kosmetiikkatuotteista, joten saan sulta paljon ideoita ja vinkkejä hankintoihin :) Jos jotain rakentavaa kritiikkiä pitäisi mainita niin itse tykkään tasata tekstin kummaltakin puolelta. Minusta se helpottaa lukemista, mutta tämä on täysin mielipide kysymys :)

    https://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon itse tästä tyylistä pitänyt (ja siksi siihen toki päätynytkin), mutta voisin kyllä kokeilla miltä näyttäisi tuo tasaus :)

      Poista
  7. Blogisi nimi on uniikki, tyylisi personaallinen ja mukava lukea niin ei kyllä tule mieleen kehitettävää :) Sulla on tosi kiva blogi niin jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  8. Tykkään kovasti sun tavasta kirjoittaa. Teksti on kompaktia, mutta siitä löytyy paljon asiaa ja mielipiteitä. Vastailet myös aktiivisesti kommentteihin, joka on ehdoton plussa. Kuvaamiskalustosta joku jo sanoikin, ja siinä komppaisin. Jokin perus minijärkkärikin tuo kuviin enemmän syvyyttä helposti. Mun mielestä kuvat saa kuitenkin olla sommittelultaan yms. nykyisellään. Bloggaat niin usein, että olisi ihan mahdoton ottaa joka postaukseen kuvia, joissa rekvisiitta yms. olisi ihan viimeisen päälle mietitty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää katsoa sen järkkärin hankintaa sitten kun palailee töihin :) Kiitokset kommenteistasi <3

      Poista
  9. Joissain julkaisuissa on mielestäni turhan monta samanlaista kuvaa, jotka eivät oikeastaan vaihtele paljon keskenään. Esimerkiksi jotkin swatchaus-kuvat tai kasvonaamiokuvat. Sitten taas varsinkin unboxing-julkaisuissa kuvia on omaan mieleeni liian vähän. Yleensä on yleiskatsaus esimerkiksi Betteboxista, mutta kaikki tuotteet eivät näy kunnolla. Olisi kiva, jos jokainen esiteltävä tuote oliksi näissä erikseen kuvana, niin sitä voisi tarkastella paremmin ja tietäisi heti mikä tuote on mikä. Loppuneiden kohdalla on tietysti hullua, että jokaisella tuotteella olisi oma kuvansa, mutta jos vaikka yhteiskuva yhdestä kategoriasta (ellet näin ole jo nyttemmin tehnyt, en enää muista :D ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuneissa on aina hieman kategorioittain jaettuna tuotteita eri kuviin ja olen ne sitten kuvan alla käynyt läpikin.

      Nuo samankaltaiset kuvat johtuvat usein siitä jos kuvia on epäonnistunut eikä postaukseen tulisi muutoin kun yksi tai kaksi kuvaa ja jäisi sen vuoksi vajaaksi - mutta yritän tuon suhteen tsempata jatkossa.

      Kauneusboxien kohdalla olen pohtinutkin tuota asiaa eli jatkossa otan tuotteista erikseen kuvat sen yhteiskuvan lisäksi. (Loppuneiden kohdalla niin kauan kuin kasat on noin suuria kuin mitä ovat niin pakko useampi tuote pitää samassa kuvassa :D)

      Kiitokset näistä parannusehdotuksista, otan ehdottomasti jatkossa huomioon! :)

      Poista
  10. Blogin nimi on ehdottomasti hyvä. Lyhyemmät kappaleet ja väliotsikoiden käyttö voisi tuoda selkeyttä ja rakennetta tekstiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänytkin kappaleita jaotella ettei tulisi liian pitkiä pätkiä, mutta pitää näitä vielä tarkemmin tsiigailla. Väliotsikointi ei taida ainakaan kauneusblogeissa olla kovinkaan yleistä, jossain kauneusboxien kohdalla olen kyllä lopussa "yhteenveto"-otsikointia käyttänyt, pitää miettiä sopiiko tämä ainakin joihinkin teksteihini.

      Kiitokset vinkeistä :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat