keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Garnier Buzz

Sain Buzzadorin kautta testiin Garnierin kaksi misellivettä, joista toinen oli ennen kohua ehdoton suosikkini ja joista toista olen jo kauemmin mielinyt testailla..


Pari vuotta sitten kohuttiin ihan urakalla PHMB eli Polyaminopropyl Biguaniden turvallisuudesta, jonka vuoksi useat aloittivat inci-listojen syynäyksen ja jättivät ko.ainetta sisältävät tuotteet kaupanhyllyyn (itsenikin mukaan lukien..). Viime vuonna kuitenkin Teknokemian yhdistys julkaisi tiedotteen, jonka mukaan ko.ainetta oli uudelleen arvioitu ja se oli todettu turvalliseksi pieninä pitoisuuksina kosmetiikassa. 


Pinkkikorkkinen misellivesi on itselleni tosiaan entuudestaan tuttu ja ennen kohua se olikin ehdoton suosikkini misellivesien joukosta. Kohun jälkeen jätin kuitenkin tämän kaupan hyllyyn. Tuon viime vuotisen tiedotteen jälkeen tosin mielessäni on ollut palata takaisin tähän hyväksi todettuun tuotteeseen heti kun vain uutta misellivettä olen vailla ja kun sitten Buzzadorin kautta tuli mahdollisuus tähän niin ei asiaa kauaa tarvinnut pohtia - varsinkin kun mukana tuli myös tuo uudempi öljypitoinen misellivesi, jota olin jo kauan halunnut testata.

Garnierin misellivesi on mielestäni tehokas meikinpoistaja ja vaikken sitä pelkästään meikinpoistossa käytäkään niin yritän teille sen tehoa hieman havainnoida. Alla olevassa kuvassa kädellä Isadoran kesäuutuuksia eli huulipunaa, vedenkestävä eyeliner, highlighter ja luomiväriä. Olen kevyesti kättä pyyhkäissyt kertaalleen molemmilla misellivesillä:


Jo yhdellä kevyellä pyyhkäisyllä meikeistä tosiaan suurin osa lähti vanulapulle:


Parilla lisäpyyhkäisyllä käsivarsi puhdistui täydellisesti. Tuo öljypitoinen misellivesi saattaa jopa piirun verran tehokkaampi olla meikinpoistossa ja olenkin tykästynyt käyttämään sitä nyt silmämeikinpoistoaineen asemasta silmämeikkiä poistamaan. Kumpikaan näistä ei kirvele silmissä ja ovat tosiaan tehokkaita, mutta eivät kuitenkaan toisaalta kuivata ihoa. Öljypitoinen ei myöskään jätä ihoa öljyisen tuntuiseksi. Ja totta tosiaan aika ei ollut kullannut muistoja vaan Garnierin misellivesi on aivan niin loistava käytössä kuin mitä olin muistellutkin - öljypitoinen ehkä jopa piirunverran parempi, joten voi olla, että jatkossa tartunkin tähän.


Vaikuttiko sinulla tuo PHMB-kohu kosmetiikan käyttöön? Entä nyt uuden tiedon myötä; uskallatko palata takaisin ko.ainetta sisältäviin tuotteisiin?

10 kommenttia:

  1. Kivan tehokas. Itse vaan en voi käyttää kyseistä tuotesarjaa ollenkaan. Saan pahat allergiat.

    VastaaPoista
  2. Havainnollistaminen tehokkuudesta on aina plussaa! Tuota sitä itsekin aina uusia tuotteita ostaessa pohtii. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän muistaa vastaisuudessakin aina tämän havainnollistamisen misellivesien kohdalla :)

      Poista
  3. Kiva että Garnierkin on saanut rinnalleen myös tämän öljyllisen miselliveden! Lumenelle on juuri tullut myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on muistaakseni ehtinyt jo jonkin aikaa olla markkinoilla, mutta en tätä ennen tähän ole ehtinyt tarttua :)

      Poista
  4. Joskus piti tuota kokeilla, mutta sitten tuli se kohu jonka jälkeen oikeastaan unohdin koko tuotteen. Nyt ostoslistalla on se Lumenen öljyisempi misellivesi :)

    VastaaPoista
  5. Mulla on näistä ollut käytössä jo vaikka kuinka monen pullon verran tuo pinkkikorkkinen (eli se alkuperäisin näistä). Ihan paras enkä suostu olemaan ilman sitä kaapissa hetkeäkään!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä jos missä on kyllä hinta-laatu -suhde kohdillaan :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Jos en eläisi nyt..

Jokainen on varmastikin joskus käynyt ajatusleikkiä siitä millaista olisi elää jossain muussa aikakaudessa ja tätä asiaa olen itsekin pohti...

Luetuimmat