torstai 14. kesäkuuta 2018

Apuanne kaivataan!

Minulla on mielessä pari hankintaa, jotka pitäisi tehdä ja tuli mieleen, että voisinkin kysäistä teiltä josko vaikka osaisitte antaa suosituksia - tai ovatko nämä kenties mielestänne turhakkeita? :D





Kahvimylly houkuttaisi kovasti ajatuksena, että saisi aina tuoretta kahvia. Meillä kahvia kuluu hyvin vaihtelevasti ja välillä valmiiksi jauhetut kahvit ovat pitkäänkin käyttämättä - tämän toki huomaa maussa kun pussi on pitkään avoinna ollut. Boschin kahvimylly * houkuttaisi jo ihan hintansa puolesta (ja merkkinäkin on mielestäni hyvä ainakin muissa kodinkoneissa), mutta en tästä oikein arvioita löytänyt.. Krups kahvimyllyä oli muutamassa vertailussa kehuttu, mutta tätä kyseistä ei enää oikein myynnistä tahdo löytyä.. 

Koska kyseessä on kodinkone, jonka käyttöastetta on vielä hankala arvioida niin mielellään ottaisin vastaan vinkkejä ja käyttökokemuksia alle 50€ laitteista.




Sauvasekoittimen hankintaa olen jo aikaisemmin pähkäillyt ja nyt uudelleen - ajatuksena josko sitä innostuisi vauvalle soseita itse tekemään. Jostain vertailusta luin ettei sauvasekoittimesta kannattaisi kovin paljoa maksaa, koska edullisestikin saa jo varsin toimivia pelejä. Tässäkin kuitenkin haluaisin ehkä jonkun tutun merkin laitteen ja siksi olen esim. tätä Elektroluxin * mallia katsellut.. 

Vauvaperheet: Oletteko tarvinneet sauvasekoitinta käytössä vai tehneet soseet jollain muulla keinolla? Olen kyllä pähkäillyt myös sormiruokailua ainakin soseiden rinnalle, joten onko tämä hieman turha hankinta..?
+ Lapsettomat: Löytyykö sinulta sauvasekoitinta ja mihin sitä käytät?

Suosituksia sauvasekoittimista, joilla hintaa olisi ehkä max 30€ luokkaa..


Oma Philipsin ladyshavini on palvellut varmaan lähemmäs 20 vuotta uskollisesti, mutta nyt alkaisi olla aika päivittää sekin tälle vuosituhannelle. Ladyshave on itselläni varsinkin bikinialueella käytössä (en pysty höylällä sheivaamaan, koska karvatupentulehdus tulee kaikista estokeinoista huolimatta aina ja joka kerta :/), joten sen pitäisi olla extrahellävarainen. Mielellään myös suihkussa käytettävä kuten malliksi tähän ottamani Braunin * malli - ajelupäänä olen tykännyt enemmän tuollaisesta isommasta, tuollaista bikinialueelle suunniteltua mallia (esim. Remington *) olen testannut enkä vain jotenkaan sille syttynyt. (Huom. Nimenomaan ladyshave, toimiva epilaattori minulta löytyy.)

Löytyykö siis sinulta käytöstä ladyshave, jota suosittelisit? Hintaa tälläkin max 50€ luokkaa.


Vinkkaa vaikka kaikista kolmesta tuoteryhmästä hyvää tuotetta tai jos sinulla muita vinkkejä näiden suhteen on antaa niin kaikki otetaan ilolla vastaan :)


*)mainoslinkki

18 kommenttia:

  1. Mulla on ollut kaksi kahvimyllyä 15 vuoden aikana, melkein ovat olleet molemmat päivittäisessä käytössä, ensimmäinen kesti reilu 10 vuotta, sitten sanoi sopimuksensa irti. Edellinen oli Krups, nykyinen on Wilfa. Sanoisin, että jos haluaa, että kestää, ei kannata ostaa sitä halvinta. Muistaakseni tuo eka oli aikoinaan joku 50-60€ laite ja tää nykyinen maksoi 89€. Vähän merkin pelottaminen jännitti, kun entinen kesti niin hyvin. :D

    Ladyshaven kanssa en osaa auttaa, koska käytän vain epilaattoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä Wilfan malli sulla on käytössä? Oletko käyttänyt muuhun kuin kahvinjauhamiseen? (Jostain luin, että voi käyttää myös maustemyllynä..)

      Poista
  2. Muista en osaa sanoa, mutta aikanaan kaikki vauvaruuat itsetehneenä suosittelen Wilfan lasikannullista blenderiä. Kestänyt meillä parhaimmillaan päivittäisessä käytössä liki 6vuotta ja toimii edelleen täydellisesti. On myös monikäyttöinen vauva-ajan jälkeen sillä tämä super vehjen blendaa lähes mitä tahansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitää Wilfa pitää mielessä siis niin kahvimyllyjen kuin sauvasekoittimenkin osalta :)

      Poista
  3. Miun sauvasekotin on isän siskolta saatu, Braun (ainakin 10 vuotta vanha). Hyvin yksinkertainen vehje, kolme säätötasoa. Mie teen sillä pirtelöt, sosekeitot ja perunavellin.

    Omistin joskus tehosekoittimen, kun pystyi murskaamaan jäätä, mutta melu oli sen mukainenkin, kuulin kun naapuritkin käytti omiaan :') Siispä sauvasekoittimessa olen pysynyt.

    Äiti osti äskettäin sauvasekoittimen, taisi maksaa alle 20€ ja riittää sen käytölle, ehkä jos sen pari kertaa vuodessa käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyy kyllä jo kotoa OBH Nordican tehosekoitin sekä Kenwoodin monitoimikone, joten olen pohtinut, että näinköhän se sauvasekoitin olisi turhake vai antaako se noiden oheen jotain lisäarvoa..? Sosekeitto kyllä ehkä sauvasekoittimella ainakin helpompi tehdä..

      Poista
  4. Muihin en osaa sanoa mitään, mutta itse tykkään sauvasekottimesta vähän kaikessa käytössä. Meiltä hajosi juuri oma ja pitäisi itsekin löytää hyvä malli. Haluun sellaisen, missä on ne lisäosat. Silppuri on maailman paras keksintö sipulin ja valkosipulin silppuamiseen :D

    https://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Kahvimylly on meilläkin hankintalistalla. Soseita tehtiin sauvasekoittimella ja blenderillä. Itse tykkäsin jälkimmäisestä enemmän. Käytössä on tuo lasikannullinen wilfa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli periaatteessa kun blenderin omistaa niin sauvasekoitin saattaisi ehkä hieman turhakekin olla..

      Poista
  6. Kahvimylly on aivan ehdoton! Meillä on pieni & sievä Krups, ja on palvellut jo 6 vuotta. Ihana saada kunnon kauralatte tuoreista pavuista <3

    VastaaPoista
  7. Sauvasekoitin on fiksu, jos ei ole muita soseutuslaitteita. Muut turhakkeita - mun mielestä, joten niihin en osaa ottaa kantaa. :)

    VastaaPoista
  8. Meillä sauvis oli käytössä, vaikka vauva myös sormiruokaili. Maistatusvaiheessa kaikki tietty sileeks sauvalla ja sit myöhemmin kastikkeet oli kätevä sileyttää, kun vauvaa vaivasi, jos kastikkeessa oli sattumia :D. Toki myös itselle tuli tehtyä kotona ollessa paljon sosekeittoja ruoaksi.
    Meillä on Bamix, joka ei ole sieltä halvimmasta päästä, mutta älyttömän hyvä ja kestävä. Takuu siinä on muistaakseni 10 vuotta, joten senkin puolesta hyvä.

    Ladyshavesta vielä, että hankin itse sellasen epilaattori+ladyshaven muutama vuosi sitten ja ei ollut mikään halpa. Mulla on sama noiden karvatuppien kanssa ja bikinialueen lisäksi samasta vaivasta kärsin myös säärten kohdalla. Niinpä ladyshaver-osa on kovassa käytössä (epilaattoria en voi enää käyttää). Harmitti, kun kone tuntui menettäneen tehonsa, mut sit löysin (joskin vähän vaivaa joutui näkemään) kodinkoneliikkeestä vaihtoterän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bamix tosiaan on aika hintava.. En tiedä tuleeko tuo miten aktiiviseen käyttöön niin en ole varma raaskinko sitten ihan noin kallista hankkia - vaikka varmasti olisi enemmän kuin hyvä.

      Poista
    2. Piti vielä lisätä, että myös banaanilettutaikina (joka on siis myös sokeria mahdollisesti alle vuosikkaan karttaessa mainio välipala) hoituu nopsasti sauviksella, kuten myös kaikenlaiset sormiruokailijan pihvitaikinat (linssipihvit, kikherneipihvit jne.). Toki tämä riippuu varmasti myös siitä syödäänkö perheessä lihaa. Meillä kun ei syödä, niin alkuun piti muovailla noita kasviksia sitten erilaisiin muotoihin ja siihen sekoitin oli just hyvä. Kala taas meni ihan sellaisenaan :D.
      Mut varmasti pärjää halvemmallakin. Riippuu ihan mihin kaikkeen sitä aikoo käyttää :).
      Vauvavuotena noita uusia hankintoja tuntuu tulevan ihan koko ajan puun takaa lisää :D.

      Poista
    3. Pitää pohtia raaskisiko tuohon panostaa kunnolla, kuullostaa kyllä kehujen perusteella hankinnan arvoiselta monipuolisuudessaan :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat