sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Pihkakuorinta

Alkuvuodesta kirjoittelin teille mielenkiintoisesta uudesta tuttavuudesta Abies Organics:sta ja lupailin esitellä teille toisenkin testiin saamani tuotteen - nyt vihdoinkin olisi sen aika!


Abies Peeling Cream (ovh 23,50€/200ml) * on mm. antibakteerista pihkaa sekä kosteuttavaa sheavoita sisältävä suolakuorinta.


Kuorinta näyttää purkissa aika kuivalta, mutta ei sitä itseasiassa loppujen lopuksi ollut. Itse kahmaisin tätä kerralla turhankin paljon käyttöön, koostumuksensa puolesta tuntuu melko riittoisalta ja pienempikin määrä riittää hyvin kuorimaan ihoa. Kuten suolakuorinnat muutenkin, niin myös tämä kirvelee mikäli iholla sattuu jonkinlaisia haavoja tai nirhaumia olemaan - tosin antibakteeristen vaikutustensa ansiosta myös varmasti nopeuttaa näiden paranemista.

Suolakuorinnat on ihanan rouheita, mutta samalla kuitenkin kuorivat kiteet ovat mukavan pieniä - ero sokerikuorintoihin on yleensä ottaen varsin selkeä (ja kyllähän tämän itsekin voi todeta ihan vain keittiössä vertaamalla suolakiteen kokoa sokerikiteen kokoon). Iho tuntuu aivan ihanalta kuorinnan jälkeen - siloinen ja pehmeä. Ainoa asia mitä tähän ehkä kaipaisin olisi jokin herkullinen tuoksu - nyt tämä oli minun nenääni varsin tuoksuton tapaus.


Oletko sinä käyttänyt pihkaa sisältäviä ihonhoitotuotteita?


*)pr-näyte, sis.mainoslinkkejä

8 kommenttia:

  1. En ole käyttänyt mutta kiinnostaa kyllä nyt kovasti :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on aivan ihana ja vaikka täällä on itse tuote vanhentunut jo ajat sitten, niin purkki on niin ihana, että olen sen säilyttänyt.

    Upeaa sunnuntaita Mira <3

    VastaaPoista
  3. Mä en muista olenko ikinä kokeillut suolakuorintoja, käyttänyt aina vaan sokerisia :D Tuoksua varmasti itsekin kaipaisin, mutta muuten kuulostaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa joskus suolakuorintaakin testata, se on aika erilaista kuin sokerikuorinta! :)

      Poista
  4. Ei ole tuttu tuote, ja suolakuorinnastakaan en ole aikaisemmin kuullut. Houkuttelevan kuuloinen tuote! Pitääpä ottaa tehtäväksi löytää itselle suolakuorinta! Uskon, että olisi hyvä epäpuhtaalle iholle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös suomalaisella Flow Kosmetiikalla on suolakuorintoja (https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/05/suolaa-vartalolle.html), ne ovat varmaan hieman helpommin saatavilla jos ei verkkokaupasta halua tilata :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat