torstai 19. huhtikuuta 2018

Frankincense

Kasvoöljyt ovat tosiaan tulleet jäädäkseen osaksi ihonhoitorutiiniani (varsinkin talvisin) ja tälläkin osa-alueella testailen mielelläni jatkuvasti uusia tuotteita, senpä johdosta tilaukseeni TwistBe-verkkokaupasta tarttui mukaan tämä:


Balm Balm Frankincense Light Facial Oil, jota löytyy kahdessa koossa:
itselleni otin näistä tuon pienemmän koon testiin.


Tämä kevyt, ravitseva ja nuorentava kasvoöljy sisältää mm. persikankiviöljyä, helokkia, jojobaa, ruusunmarjaa, greippiä sekä nimessäkin esiintyvää frankincenseä eli olibaalihartsia. Sopii kaikille ihotyypeille ja on 100% luomutuote.


Tuote on pakattuna pipettipulloon ja on öljyjen tapaan erittäin riittoisaa - tämä pienempikin koko riittää siis varsin pitkäksi ajaksi käyttöön. Tuotteen tuoksu on minun nenääni miellyttävä.


Kasvoöljy on tosiaan koostumukseltaan kevyehköä eli kuivemmalla iholla varmasti toimii loistavasti myös päiväkäytössä, itse olen käyttänyt lähinnä iltaisin. 

Mielestäni on varsin kätevää, että tuotetta on mahdollista hankkia myös pienemmässä koossa kokeiluun, jos vaikka ei aivan täysin tuotteeseen rakastukaan - vaikkakaan en usko sen olevan ongelma tämän kanssa. Jos et kasvoöljyjä ole aikaisemmin kokeillut ja tämä vaikuttaisi ihotyypillesi sopivalta niin kannattaa ehdottomasti harkita tuon 10ml-pullon hankkimista, että saat sen ensikosketuksen kasvoöljyihin :)


Hankitko sinä itsellesi uudetkin tuotteet mieluummin mahdollisimman isossa koossa vai ostatko ensin pienemmän koon mikäli sellainen on tarjolla?


*)sis.mainoslinkkejä

12 kommenttia:

  1. Yleensä ostan isossa koossa, mutta tällaiseen reilun kokoiseen pikkutuotteeseen voisin hyvin "sortua" eka, jos kyse olisi jostain tosi arvokkaasta tuotteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli muistaakseni ostohetkellä useampi kasvoöljy jemmoissa niin sain itseni vakuutettua, että tällaisen pienen koon ostaminen on ihan ok :D

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta, monista jos suoraan laitan niin iho ei tykkää, vaan alkaa tulla näppylöitä, mutta kun talvella lisään hieman kasvoöljyä ihonhoitovoiteeseen, johan pelittää.

    Ihanaa iltaa Mira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä vinkki muillekin jos iho ei sellaisenaan öljyistä välitä :)

      Poista
  3. En ole kokeillut koskaan kasvoöljyjä, mutta voisi olla joskus mielenkiintoista kokeilla. Mulla on varsinkin talvisin tosi kuiva iho ja välillä on vähän vaikea löytää sellasta voidetta, joka kestäisi koko pv:n. Muina vuodenaikoina on helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kasvoöljyjä testata, esim. TwistBe:llä saa aivan loistavaa palvelua löytääkseen itselleen sopivimmat tuotteet ja heillähän on se verkkokurssikin jos sellainen kiinnostaa :)

      Poista
  4. Mä tykkään kans minikokoiselta tuotteista koska oon erittäin altis kyllästymään! Mulla on tällähetkellä käytössä öljyn tyyppinen seerumi, mutta tää jää korvan taakse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän sama juttu ja toisaalta öljymäiset tuotteet lisäksi kestää käytössä tosi pitkään :D

      Poista
  5. Hei todella hyvä että tälläisempiä pieniä kokoja saa ostaa testiin ennenkö on valmis ostamaan suoraan täysikokoisen putelin!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  6. Olen löytänyt nämä kasvoöljyt nyt viimeisen vuoden aikana. Olen ihan koukussa niihin. Kirjoittelinkin juuri Nuxen kasvoöljystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä melkoisen koukuttavia kun tähän maailmaan pääsee mukaan :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat