sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Bette Box Maaliskuu 2018

Naputtelenkin tällä kertaa hieman erilaisessa tilanteessa postausta kuin aikaisemmin; pienen nyytin tuhistessa vierellä. Boxihan olisi ollut haettavissa jo keskiviikkona, mutta itse pääsin vasta eilen boxin postista hakemaan kun nyyttini kanssa kotiuduin (tai olisin itse päässyt perjantaina, mutta jäin vielä yön yli tytön luokse) - alkumme ei ollut tosiaankaan mikään helppo, mutta näistä tarkemmin sitten myöhemmin. Mennään siis itse asiaan eli Bette Boxiin, tilanteestani johtuen säilyin täysin spoilaantumatta sisällöstä vaikka nyt menikin normaalia kauemmin boxin käsiini saaminen:


Eräs tuotteissa osui silmääni heti ensimmäisenä, tuntui aika hauskalta sattumalta löytää maaliskuun boxista vauvaöljyä :D Mutta kurkataan tuotteet yksitellen jälleen kortin mukaisessa järjestyksessä:

"Erittäin runsaasti hyaluronihappoa sisältävä NIVEA Cellular Anti-Age Volume Filling Pearls Serum -seerumi kiinteyttää ihoa tehokkaasti samalla tasoittaen ryppyjä."
Ah, kyseessä onkin seerumi. En tosiaan kovin tarkkaan avattuani tuotteita hypistellyt ja kuvittelin tämän päivävoiteeksi. Ryppyjä minulla ei kyllä ole enkä usko ihoni juurikaan kiinteytystä vielä kaipaavan, mutta vauva-arki tulee varmasti vaatimaan veronsa ja kaikenlaiset tehohoidot ovat iholle varsin MUST - jos näistä ehtii käyttämään :D

Ziaja Oliivi Kevyt Kasvovoide (ovh 9,90€/100ml, boxissa 10ml koko)
"Kuivalle ja normaalille iholle. Auttaa ihoa ylläpitämään kosteustasapainonsa. Oliiviöljy ja karitevoi pehmentävät ja silottavat ihoa. Rauhoittaa ihoa tehokkaasti. Suojaa ilmastollisia muutoksia vastaan. Sopii 24 tunnin voiteeksi kaiken ikäisille. Käyttö: Levitä puhtaalle kasvojen iholle.
En muistaakseni ole tätä testannut aikaisemmin, jäänee siis odottelemaan korkkaamistaan.

Manna Kadar HD Mascara (ovh $29 eli n. 23,50€/10ml, boxissa 4ml koko)
"Äärimmilleen tuuheuttava ja pidentävä ripsiväri antaa ripsille HD-efektin. Pitkäkestoinen koostumus erottelee ja kerrostaa ripsiä sekä pysyy paikoillaan koko päivän."
Aika usein valitettavasti minikoot ripsiväreistä eivät ole niin hyviä kuin normaalikoot - tai sitten minulle on vain sattunut huonoja minejä vastaan. Mielenkiinnolla kyllä tämän testaan.


"Micellar-puhdistusvesi poistaa päivän rasitteet pois iholtasi luonnollisesti. Misellivetemme puhdistaa kasvo-, silmä- ja huulimeikin sekä epäpuhtaudet ja jättää ihon raikkaan ja säteilevän näköiseksi. Hajusteeton koostumus sopii herkällekin iholle. Luonnollista lakan nektaria ja puhdasta pohjoista lähdevettä sisältävä puhdistusvesi poistaa meikin hellävaraisesti ja tehokkaasti. Ravitseva koivunmahla kosteuttaa ja tasapainottaa ihoa pitkän päivän jälkeen luonnollisesti. Öljytön."
Olen itse ehdottomasti misellivesien ystävä enkä tätä olekaan vielä testannut, joten erittäin mukava löytö boxista!

"NoMoreTears® Natusan Baby First Touch hoitoöljy. Hajusteeton hoitoöljy ihon kosteutukseen, hierontaan ja karstan poistoon. Erityisesti vastasyntyneille kehitetty suojaava ja kosteuttava hoitoöljy. Pakkauskoko 200 ml. Kosteuta vauvan ihoa käyttämällä hoitoöljyä heti kylvyn jälkeen tai ihon tuntuessa kuivalta. Sopii täydellisesti myös vauvahierontaan."
Tälläinen meiltä jo löytyykin ja eiköhän toiselle kappaleellekin käyttöä ole. :)

Bonustuotteena boxeihin oli lisäksi pakattu mukaan SB12 Mild -suuvesi (ovh 15,90€/250ml) sekä Salus Floradix -ravintolisä (ovh 15,10€/250ml, boxissa 10ml koko).


LOPPUYHTEENVETO
Tuotteista itselleni kaikista mieluisin oli Lumenen misellivesi ja muutoinkin tuotteet Natusania lukuunottamatta olivat minulle uusia tuttavuuksia. Ei ehkä mitään riemunkiljahduksia aiheuttanut boxi, muttei missään nimessä huonokaan. Arvoa boxilla oli n. 60€ eli ihan kivasti vastinetta rahalle tuli.


Mitä ajatuksia maaliskuinen boxi sinussa aiheutti?


P.s. Pahoittelen mikäli tekstissä on kirjoitusvirheitä; viimeisen viikon aikana yöunet ovat jääneet aika vähille joten silmät sikkurassa tätä kirjoittelen - voisinkin päiväunille tästä alkaa lähteä piakkoin.


/pr-näyte, sis.mainoslinkkejä

6 kommenttia:

  1. Mulla on aika samat fiilikset boksista :) Ei sisältö ollut huono, mutta eipä se mussakaan mitään riemunkiljahduksia aiheuttanut :D Lumenen misellivesi osoittautui tosi hyväksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan koska itse sen korkkaan käyttöön, eipä tässä meikkiäkään kyllä ole reiluun viikkoon tullut käytettyä.. :D

      Poista
  2. Ihanaa vauva-arkea pikku nyytin kanssa <3 mun mietteitä voi lukea tästä:

    https://charmingnails.blogspot.fi/2018/03/maaliskuun-bette-box.html

    Mulle mieluisin oli suuvesi, Lumene ja Natusan. Kaikki muutkin hyviä paitsi ripsiväri osottautui aika huonoksi, ei ainakaan vakuuta eka käytöillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Alku oli suorastaan traumaattinen, joten toivottavasti ei enää mitään pahempia vastoinkäymisiä tule eteen.

      Pitää käydä tsiigailemassa postausta kunhan tästä joskus ehtii :D

      Poista
  3. Onnea vielä tätäkin kautta nyytistä <3

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat