maanantai 22. tammikuuta 2018

kosmetiikkajemmani: luomivärit / Lancome

Kosmetiikkajemmat-postaussarja jatkuu luomivärien parissa, koska niitä on melkoisesti kertynyt vaikka aika ajoin sieltä yritänkin laittaa kiertoon niitä, jotka eivät niin suuresti sytytä ja/tai ovat jääneet vähälle käytölle. Tänään oli vuorossa merkeistä Lancome. Aikaisemmin luomiväreistä olen esitellyt: Isadoran, ColourPop:n, Sleek MakeUp:n sekä Urban Decayn.


Lancomen luomivärejä minulla on ollut välillä enemmänkin, mutta olen näistäkin saanut harvennusta aikaan ja tällä hetkellä luomivärejä on kahden paletin ja yhden singlen verran.


Sähkönsinistä ja kultaista sisältävä paletti kuului Declaring Indigo -lookkiin, joka taidettiin julkaista vuonna 2009 eli melkoisen vanha paletti kyseessä. Tämä kuitenkin on edelleen ihan käyttökelpoisessa kunnossa niin en ainakaan vielä ole tätä hävittänyt jemmoistani.

Keskeltä löytyy Color Focus Duo sävyssä 103 Night And Day ja oikealla sinkkuna Ombre Absolue -luomiväri sävyssä 108 Casque d'or.


Värit swatchattuna samassa järjestyksessä puhtaalle iholle.


Päädyin näistäkin vielä yhdestä luopumaan; single luomiväri sai lähteä muille maille, koska tuossa nelikossa on tarpeeksi lähellä oleva sävy minun makuuni - enkä muutoinkaan kultaista käytä luomillani kovinkaan usein.



Löytyykö sinulta Lancomen luomivärejä?

4 kommenttia:

  1. Mulla taitaa olla tällä hetkellä yksi vielä korkkaamaton paletti Lancômen luomivärejä. On ollut joskus enemmänkin just nelikoita, mutta karsin se ne aikoinaan pois ja nyt olen ollut pitkään, ettei ole ollut, toki muita tuotteita paljonkin brändiltä, mutta ei luomivärejä.

    VastaaPoista
  2. Ei oo ollut ikinä tuota kyseistä merkkiä, mut hyvän sävyinen tuo sininen kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokoksella ja Stockmannilla Lancomenkin tuotteita aina aika ajoin varsin hyvässä alessa on, joten kannattaa ehdottomasti käydä niitä pöytiä tsiigailemassa - itsekin juuri tammikuussa pari aikamoista löytyä tein ;D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat