perjantai 6. lokakuuta 2017

2x edullinen irtopuuteri

Tiedän, että osa teistä kaipaa nimenomaan hieman vertailevia postauksia, joten ajattelin nyt esitellä kaksi saamaani irtopuuteria teille yhdellä kertaa:




Molemmat näistä ovat värittömiä eli sopivat sen puolesta kaikille. Irtopuuterin tarkoitushan on kiinnittää meikki ja lisätä sen kestoa.

Annostelutapana Avonin irtopuuterissa on perinteinen kiertäen suljettava rei'itys, Dermosilin tuotteessa erillisen kannen alla oleva verkkomainen rakenne, jota painamalla irtopuuteria saa esim. siveltimeen tai BeautyBlenderiin, irtopuuteri tulee myös toki jos alaspäin hieman ravistaa.


Itse en eroja irtopuutereiden välillä huomannut; molemmat ovat kevyitä ja hoitavat tehtävänsä mainiosti. Dermosilin irtopuuterin mukana tulee vippa; itse käytän yleensä mieluummin sivellintä tai meikkimunaa levitykseen, joten omalla kohdallani tuo jäänee käyttämättä. Molemmissa on lisäksi huomioitu matkustus; Avonin irtopuuterin sihdin saa kiertämällä lukittua ja Dermosilin irtopuuterissa on erillinen sisäkansi. Lisäksi postausta naputellessani myös Avonin puuteri on tarjouksessa 8,95€ hintaan, joten se kumman puoleen sinä kallistut riippuu varmaankin ihan siitä kumman merkin tuotteita mieluummin käytät.

Omalla kohdallani irtopuuteri on aivan ehdoton osa myös arkimeikkiä ja yksi tärkeimmistä kriteereistä tuotetunnun lisäksi on juurikin se ettei puuteri muuta meikin sävyä - molemmat näistä puutereista läpäisevät omat kriteerini kirkkaasti, joten näistä molemmat tulevat omaan käyttööni jäämään. Se kumpaan satun milloinkin tarttumaan on aivan tuuripeliä :D



Käytätkö sinä irtopuuteria ja jos käytät niin millä kriteereillä valitset puuterin käyttöösi?


*)molemmat tuotteet saatu pr-näytteenä

4 kommenttia:

  1. Käytän molempia puutereita ja oma irtopuuteri lemppari tällä hetkellä tulee Joe Blascolta. :) Ihanaa viikkistä Mira <3

    VastaaPoista
  2. Mä en käytä enää irtopuuteria kuin juhlameikissä.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Ripsien ja kulmakarvojen kotivärjäys

*)mainoslinkki Tekemäni ripsien kotikestotaivutuksen jälkeen mielessä on ollut myös ripsien (ja kulmien) värjäys. Ja kotioloissa sekin tiet...

Luetuimmat