sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Frosty Champagne

Lupasin esitellä teille jo aikaa sitten hieman tarkemmin Laveran tuotteita, joita olin käyttänyt meikissäni. Syy miksi tämä on roikkunut luonnoksissa on se, että yksi ainokainen kuva uupui joukosta enkä meinannut koskaan muistaa sitä ottaa - no nyt se on vihdoin otettu ja voin viimeinkin postauksen viimeistellä ja teille julkaista.


Sain meikkiä varten testettavakseni luomivärinpohjustajan, luomivärin, eyelinerin, mascaran, poskipunan sekä kiiltopunan.


Tässä yhdistyy huulipunan loisto ja huulikiillon hohde. Sisältää huulia kosteuttavaa mm. hyaluronihappoa ja aloe veraa.

Saamani sävy on hyvin läpikuultava (swatchaus alempana), joten antaa enemmänkin kiiltoa kuin sävyä huulille.Tuntuu hieman "rouhealta" levitettäessä, mutta ei kuitenkaan mitenkään epämiellyttävällä tavalla.


Hehkeä ja luonnollinen poskipuna, joka sisältää luomujojobaöljyä ja luonnollisia väripigmenttejä.

Poskipuna on sävyltään todella kaunis ja sopii tosiaan aikalailla kaikille sävynsä puolesta. Pigmenttiä tulee ihan hyvin, mutta övereitä ei tällä kovinkaan herkästi tarvitse pelätä saavansa aikaiseksi.


Metallinen mineraaliluomiväri, joka sisältää runsaasti valoa heijastavia ja säihkyviä pigmenttejä. Luomiväriä voi käyttää sekä kuivana että kosteana.

Luomiväri on todella kaunis <3


Eyeshadow Base (8,60€/9ml)
Ehkäisee silmäluomien ja väripigmenttien rasvoittumista ja sitä kautta lisää luomivärin kestoa.

Valitettavasti tämä ei itselläni oikein toiminut vaan luomivärit aika nopeasti alkoivat kasaantua luomivakoon. Koostumukseltaan tämä on huomattavasti juoksevampaa kuin muut käytössäni olevat pohjustavat - en sitten tiedä auttaisiko jos tämän puuteroisi ennen luomivärin levitystä..?


Mascara lupaa tehdä ripsistä runsaat, taivutetut ja erotellut. 

Itsehän käytän mascaran kanssa aina erikseen ripsientaivuttajaa, koska ripseni ovat aikasta piikkisuorat - joten taivutukseen en osaa mennä sanomaan. Volyymia mascara antaa ihan mukavasti kerrotettaessa ja lopputulos on myös eroteltu.


Liquid Eyeliner 01 Black (11,10€/3,5ml)
Pitkäkestoinen ja intenssiivinen nestemäinen silmänrajaus sisältää luomukukkaisuutteita sekä luomuöljyä.

Sivellin on erilainen mihin olen tottunut viime aikoina, joten vaatii hieman kädelle totuttautumista. Tällä saa kuitenkin hyvin rajaukset tehtyä ja itselläni on myös kestänyt siellä missä pitääkin leviämättä.


Swatchauskuviin toki tuotteet tulivat aivan eri järjestykseen kuin ne esittelin;
poskipuna, luomiväri, eyeliner, kiiltopuna.


Löytyykö sinulta Laveran meikkejä?


*)pr-näyte

10 kommenttia:

  1. Mä tykkään just tuon mallisesta eyelineristä, toimii mulla parhaiten koska teen aina paksut rajaukset :) ihana tuo sininen luomiväri <3

    VastaaPoista
  2. Lähinnä poskipunia, joista tykkään paljon. :)

    VastaaPoista
  3. Tuo poskipuna on yksi mun lemppareista! <3

    VastaaPoista
  4. Löytyy ja huulipunat on suosikkeja. Tuo poskipuna on kyllä todella söpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulipunia en olekaan testannut, pitääkin pitää mielessä :)

      Poista
  5. Kiva kuulla näistä koska just katselin Laveran ständiä ja mietin mitä seuraavaksi kokeilisin.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat